sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Vielä vähän

 Kun maan sulaminen ja puutarhamyymälän superale sattuivat samalle viikolle, en voinut vastustaa kiusausta hankkia vihonviimeisiä kukkasipuleita. Ehdin myymälään niin, että valikoimaa oli kiitettävän paljon. Taimikassillinen sipuleita oman valinnan mukaan maksoi vitosen, oma valikoimani painoi 4,8kg kun kotona punnitsin kassin.

Narsisseja, kerrottuja tummanpunaisia tulppaaneja, lumikelloja, scilloja, posliinihyasintteja, krookuksia kasvitieteellisiä tulppaaneja ja kuusi keisarinpikarilijaa, nämä kaikki siis vitosella. Sipuleiden määrää en laskenut, mutta satoja niitä oli.
Onneksi istuttaessa oli pieni apulainen mukana. Luujauhoakin löytyi omista varastoista keisarinpikarililjoille. Osa sipuleista meni kasvihuoneen tienoille, ja osa hortensiapuutarhaan ja sen viereiseen uuteen alueeseen.
Tänään istutin vesisateessa kauden viimeisen taimen, alesta löytyneen jouluruusun. Kokemukseni mukaan, myös näin myöhään istutetut voivat menestyä. Minulla on muutama taimi hengissä jota on istutettu kolme vuotta sitten 23.12. ja hyvinvoivia ovat.
Myös jouluruusu pääsi uudelle alueelle. Verkon sisällä on pieni koristekirsikka. Puutikku jouluruusun edessä on merkkinä paikasta johon kylvin Minnalta Mamman puutarhasta saatuja valkoisen näsiän siemeniä. Loput siemenet kylvän sisälle jääkaappiin saamaan kylmäkäsittelyn. Minna ei tiennyt syntymäpäivääni tällä viikolla, mutta osasi lähettää siemenet juuri syntymäpäiväkseni. Kiitos!
Puutarhan tarkistuskierroksella törmäsin kasvihuoneessa uskomattomana näkyyn. Krassi joka kasvaa lattiakivien välistä, on vieläkin hengissä vaikka meillä oli pakkasta sekä päivällä, että yöllä useamman vuorokauden.
Arvatkaa mitä nämä vihreät heinät ovat? Ne ovat kaurajuuren taimia. Niitä on kasvimaa täynnä. Tänä vuonna siemenet itivät herkästi ja itävyys taisi olla 100%. Hukun taimiin jos kaikki selviävät talvesta hengissä. Riittää jaettavaksi eteenpäinkin. Eipä ole ollut ennen tällaista kaurajuuri-invaasiota vaan päinvastoin pulaa taimista.
Jätin kasvihuoneen vieressä kasvavat kaukasian kirahvinkukat talventörröttäjiksi. Ovat kauniita taivasta vasten silmiin osuessaan. Toki tämäkin tarkoittaa siementaimia siellä ja täällä, mutta se ei haittaa, minähän tykkään kitkemisestä.
Tämän viikon tuulet toivat loputkin lehdet alas puista, pääsen vielä haravoimaan ja sopivasti on luvattu kuivempaa keliä. Pikku pakkanenkaan ei haittaa, silloin lehdet on mukava haravoida ja kevyt viedä kompostiin.



11 kommenttia:

  1. Mahtavan sipulisaaliin sait! Itsekin olisin tuollaiseen houkutukseen tarttunut, jos olisi kohdalle sattunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hieno saalis, valitsin aika tavanomaisia lajikkeita, sellaisia hyväksi havaittuja ja pari erikoisuutta. Toivottavasti lähtevät kasvuun.

      Poista
  2. Olen samaa mieltä Katin kanssa minulle olisi myös kelvannut tällainen määrä ja tähän hintaan vaikka sipulien istutus on minulle vastenmielistä . Keväällä tosin olen eri mieltä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastenmielistä on minullekin vaikka keväällä saa urakoinnista palkinnon.

      Poista
  3. Jopas osuit aarteen äärelle! Noin megaedullisiin kukkasipuleihin en ole törmännyt. Lokakuussa oli yhdessä taimimyymälässä kaikki loput sipulipussit 2 €, sekin oli minusta edullista nykyisillä hinnoilla, ja joukossa oli oikeita herkkuja, kuten vaaleanpunakukkaista marhanliljaa. Mutta tuo nyt on ihan toista hintaluokkaa!
    Hyvää kasvua kaikille, jouluruusu mukaan luettuna. Minäkin istutin viimeiset taimet juuri, kun viimein löytyi edullinen Pink Annabelle alesta, ja sen juurelle pari mesimarjaa.
    Kaurajuuret näyttävät itäneen hyvin täälläkin. Mielessä on silti muutaman vuoden takainen taimikasvatus lähettämistäsi siemenistä: kasvimaalla ne selvisivät, mutta muotopuutarhassa vain hävisivät. Voi olla kyllä myyränkin tekosia. Joten en ole yhtään varma siitä, ovatko kaikki siementaimet enää keväällä elossa. Toivottavasti eivät, sillä niitä nousee kasvimaan kiveykseltäkin.
    Kirahvinkukat ovat minustakin kivoja talvella, nuo pallukat huojumassa tuulessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, marhanliljat ovat tuohon hintaan kyllä melkosia herkkuja. Hyvä idea laittaa mesimarjaa hortensian juurelle, pitääkin muistaa tuo jos mesimarjani lähtevät niin hyvään kasvuun, että niitä saa jakaa.
      Kaurajuuresta ei koskaan tiedä, en muista näin hyvää itämistä tapahtuneen koskaan. Taimia on vähän siellä sun täällä, kasvimaalla pelkästään satoja.

      Poista
  4. Olitpa osunut melkoiseen jättipottiin ja vielä sopivasti silloin kun maa oli sulana. Täällä ei maa sulanut juuri lainkaan niiden muutaman plussakelin aikana, joten en edes harkinnut etsiväni alesipuleita tai muitakaan kasveja.
    Peukut jouluruusulle ja kaurajuuren taimille! Toivottavasti talvi on suotuisa kummallekin. Komean kaurajuurikasvuston saat noista taimista, jos kaikki selviävät talvesta. Meillä mätäni viime talvena suurin osa kaurajuurista mutta eipä kasvupaikkakaan ihan paras mahdollinen ollut. Nyt on muutamia taimia hiekkaisemmassa paikassa.
    Täällä on jo täysi talvi. Kitkemisen tilalle tuli kolaaminen. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vielä lumikola varastossa, eiköhän se pitäisi kaivella esiin niin ei tule lumi yllätyksenä. Minun piti jättää kaikki kukkasipuleiden aleostokset tekemättä mutta tätä en voinut vastustaa kun maa suli kuin tilauksesta. Jäiseen maahan en olisi alkanut kaivaa yhtään mitään.

      Poista
  5. Tuollaista tarjousta ei voi eikä kannata ohittaa. Upea jouluruusu vielä sipulien lisäksi. Nyt runsaasti onnea kaikille istutuksille ja kevättä odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu oli kiva löytö, toivottavasti ei hämmentynyt näin myöhäisestä ajankohdasta. Tarjous tuli juuri oikeaan aikaan. Nyt on taas jo maa jäässä eikä tulisi mitään istuttamisesta.

      Poista

Kiitos kommenteista :)