maanantai 6. marraskuuta 2023

#suuntanaomavaraisuus, marraskuu 2023, säästetään sähköä

Marraskuun omavaraisuus postausten sarjassa on vuorossa pohdintaa sähkön säästämisestä. Meillä täällä kotona puhutaan ehkä enemmän energian taloudellisesta ja järkevästä käytöstä kuin sähkön säästämisestä.

Siirryimme keväällä 2023 pörssisähkön käyttäjiksi. Elämään tuli uutena puhelimeen ladattavat sovellukset joilla sähkön hintaa voi seurata tunti tunnilta ja iltapäivästä alkaen myös seuraavan päivän sähkön hintakehitystä. Seuraamiseen tottui nopeasti. 

Myös uuteen sähkön hinnan rytmittämään elämään on tottunut toistaiseksi hyvin, vasta edessä olevan kylmin vuodenaika näyttää totuuden. Niinpä olemme päättäneet jatkaa ainakin tämän talven pörssisähköllä emmekä ole hankkineet kiinteähintaista sähkösopimusta. Suurin syy tähän on se, että pystymme lämmittämään taloa pääosin puilla.

No mitä meillä sitten tarkoittaa energian järkevä ja taloudellinen käyttö?

Taloa lämmitetään puilla aina kun se on mahdollista. Kun sähkö on oikein kallista, laitetaan lisää pökköä pesään. Kun sähkö on edullista tai jopa miinuksella, voidaan lämmittää enemmän sähköllä. Lattialämmityksiä säädellään myös hinnan mukaan, aste pois silloin kun sähkö on kallista ja paluu normaaliin kun on hinta on edullista. Pyykkiä pestään edullisen sähkön aikaan jos se suinkin on mahdollista. Minulla onkin ollut suuri tottuminen siihen, että pyykkiä kasaantuu kuten juuri nytkin, kun sähkö on ollut kalliimpaa. Olen aina pyrkinyt pesemään täysiä koneellisia, mutta nyt entistä enemmän.
Ruokaa laitetaan edelleen puuhellalla ja leivinuunilla lämmityskauden aikaan. Mutta huomioidaan myös se, että jos sähkö on miinusmerkkistä, voi olla taloudellisesti järkevämpää tehdä ruokaa sähköliedellä. Aina kun puuhellassa on tulet, siinä keitetään pannussa kuumaa vettä termariin teen juontia varten. Olemme tietoisesti opetelleet enemmän ruokia joita voi laittaa kattilassa tai pannulla ilman uunia. Leivinuuni on harvoin arkisin lämmin juuri silloin kun ruokaa pitäisi laittaa ja sähköuunin käyttö maksaa. Kaminapuhallin hommattiin viime talvena ja se pyörittää mukavasti puulieden lämpöä koko tupaan.

Kesällä ruokaa tehtiin oikein kalliin sähkön aikaan enemmän ulkona kaasugrillissä. Ehkä siitäkin tuli pientä säästöä. Sähköä meillä kuluu kokonaisuudessaan hyvin vähän. Viimeiset 6 kuukautta olemme käyttäneet sähköä -10% vähemmän kuin vuosi sitten samaan ajankohtaan. Vuonna 2022 meillä kului sähköä kokonaisuudessaan 8 578 kWh. Vuonna 2021 sähköä meni 10 650 kWh. Tiputus oli merkittävä, 19%. Viime vuonna keskityimme tarkoituksella sähkön säästämiseen koska tiedossa oli pörssisähköön siirtyminen. Nyt yritämme ylläpitää suotuisaa kehitystä tai ainakin toimia niin, ettei kulutus nouse.

Tosin koska tämän vuoden lokakuussa on ollut kylmempää kuin vuosi sitten, olemme joutuneet laittamaan sähköpattereita päälle viime vuotta aiemmin joten sähköä on kulunut enemmän. Tärkeää onkin muistaa, että säällä on valtaisa merkitys emmekä aina pysty muuttamaan tilannetta omalla kulutuksella tai valinnoilla.
Eteisen ja lasikuistin välillä on ollut jo monta talvea kaksinkertaiset verhot estämässä kylmän hohkaamista ja vetoa. Viime talvena laitoin verhon myös kodinhoitohuoneen oveen, sekin auttoi pitämään kylmää poissa. Tiivis villasekoitekangas toimii erinomaisesti.

Kuva on makuuhuoneen ikkunasta. Niissä pidetään kaihtimet alhaalla koska sekin estää vetoa. Keväällä kun aurinko alkaa paistaa, nostamme kaihtimet ylös jolloin aurinko lämmittää huonetta ilmaiseksi ja ilman vaivaa. Heti kun aurinko lakkaa paisteensa ikkunaan, menee kaihdin alas. Eli talvella huone on aina pimeä. Ei ehkä oikeasti mitään vaikutusta sähkölaskuun, mutta onpahan se olo, että on toiminut jotenkin tämän maapallon eduksi.

Sarjan postauksia luotsaavat Tsajut ja Korkeala. Päivitän tuohon alle tämän maanantain aikana muut sarjan postaukset.

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/rakentaminen-kulutustekona

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/marraskuu2023/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/11/suuntanaomavaraisuus-marraskuu-2023.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/11/paljonko-lamminta.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/11/suuntana-omavaraisuus-marraskuu-2023.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-11/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/11/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-11.html

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17668

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/tuunauksesta-toimeen

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/11/sahkon-saasto.html

My CO2 Quota https://myco2quota.wordpress.com/2023/11/06/sahkon-saastoa-mokilla/

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/11/ajatuksia-sahkon-kuluttamisesta.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/11/unelmana-omavaraisempi-elama-sahkon.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitako https://korpitalo.wordpress.com/2023/11/06/marraskuu-23-sahko-ja-kulutus

18 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä ja vielä, kun seuraatte kulutusta noin tarkasti. Pörssisähköön tosiaan liittyy juuri tuo jatkuva hinnan seuraaminen - joillekin luonteille se varmasti sopii, mutta minulle ei :-D
    Villaverhot ovien (ja ikkunoiden) edessä on loistava keino pitää tupa lämpimämpänä. Tuo teidän eteinen on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulutuksen ja pörssisähkön seurantaan jää koukkuun. Tulee entistä pihimmäksi sähkön suhteen. Oviverhot on loistava keksintö.

      Poista
  2. Hyvää asiaa! Puuhellalla paistaminen/keittäminen ja ruokien suunnittelu siihen sopivaksi kuulostaa tutulta. Juuri tuota samaa tein viime talven. Meillä muutettiin viikko sitten vanhat lämmitysjärjestelmät uusiksi, taloon tuli VILP eli vesi-ilmalämpöpumppu. Heti seuraavana päivänä sähkönkulutus tipahti puoleen ja jopa hieman ylikin. Jännä seurata nyt kulutusta ja eritoten sähkölaskuja. Viime talven lämmitimme puuhellaa "kyljet punaisina" ja sähkön hintakin oli noin 2,5-kertainen tämän hetkiseen sopimukseen. Tuli melkein trauma sähkölaskujen maksusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jännittää kuinka tässä käy jos sähkön hinta on koko talven korkealla. Ehkä laitetaan kolmannetkin villasukat jalkaan. VILP on kuulemma hyvä, meille ei taida saada kun ei ole keskuslämmitystä.

      Poista
  3. Järkeviä pohdintoja. Olette saaneet pudotettua sähkönkulutusta todella hyvin. Puuhellalla kokkailu tuo säästöä sekä ruoanlaittoon että lämmityskuluihin. Me päätimme myös pysyä vielä pörssisähkössä, sillä halvimpien tuntien hyödyntäminen on onnistunut melko hyvin. Käännämme usein käyttöveden lämmityksen pois päältä päivän ajaksi, niin ei kattila lähde lämmittämään turhaan jonkun käsienpesun yhteydessä. Hyvin on riittänyt silti lämmintä vettä koko päiväksi. Joskus, jos sähkön hinta on jo valmiiksi alhaalla, lämminvesivaraajakin saa olla päällä koko ajan.
    Hyötyä tai ei, niin mekin availemme ikkunaverhoja aurinkoisina päivinä. Kyllähän se ihollakin tuntuu lämpimältä, niin miksei se lämmittäisi huoneitakin? Harmi vain, kun lokakuusta tammikuun puoleenväliin aurinko ei metsän takia koskaan osu ikkunoihin.
    Totta on tuokin, että sää vaikuttaa sähkönkulutukseen todella paljon sähkölämmitteisessä talossa. Kun ei vain tulisi mitään hirmupakkasia talvella, niin pysyisi kulutus inhimillisissä rajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin on saatu pudotettua ja lopulta aika pienillä toimenpiteillä. Aah, toinen verhojen vekslaaja, meitä on sitten muitakin kuin minä :D
      Eipä se meilläkään aurinko talviaikaan niin lämmitä mutta helmikuusta alkaen on jo selvä vaikutus.

      Poista
  4. Huomattava pudotus sähkön kulutuksessa. Aika paljon omilla toimenpiteillä voi sähkönkulutukseen vaikuttaa, mutta säällä on myös merkittävä vaikutus. Kuten sanoitkin. Meillä on kiinteähintainen määräaikainen sähkösopimus vielä ensi kevääseen. Seuraamme aurinkopaneelien vaikutusta. Edellisen kolmen kuukauden sähkölasku oli pienin vuosikausiin. Yllättävän paljon aurinkopaneeleista on hyötyä pilviselläkin säällä. Luultavasti nämä vuoden viimeiset kuukaudet ovat kuitenkin aurinkopaneelien kannalta tehottomimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin huomattava pudotus, nyt yritetään ettei kulutus lähde nousuun. Aurinkopaneelit on meillä haaveissa.

      Poista
  5. Meilläkin on pörssisähkö. Lisäksi myös Clebox- merkkinen sähkölämmityksen älykäs ohjaus, joka ohjaa talon ja lämpimän veden lämmityksen tapahtuvaksi halvan sähkön aikaan. Pyykki- ja astianpesukone ajastetaan yleensä öiseen aikaan, jolloin sähkö pääsääntöisesti on halvinta. Aurinkopaneelit asennettiin myös katolle ja talon välipohjaan lisättiin selluvillaa. Näillä toimenpiteillä sähkönkulutus putosi alle puoleen entisestä.

    VastaaPoista
  6. Meilläkin on talossa pörssisähkö. Lisäksi Clebox-järjestelmä, älykäs lämmityksen ohjaus, joka lämmittää taloa ja vettä halvan sähkön aikana. Pyykin- ja astianpesukone ajastetaan pesemään yleensä öiseen aikaan, jolloin sähkö on yleensä edullisimmillaan.
    Meillä on myös aurinkopaneelit ja välikatolle lisättiin myös selluvillaa. Näin sähkönkulutus on pudonnut puoleen entisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinen älyjärjestelmä on hyvä. Yöllä meilläkin pestään paljon, pyykkiä vähemmän kun kesällä hajonnut pesukone aiheutti vesivahingon hajotessaan. En uskalla jättää itsekseen pyörimään.

      Poista
  7. Säällä on tosiaan hurjan suuri vaikutus. Ja omalla elämäntilanteella ja elämänrytmillä myös. Esim meillä, kun käymme molemmat töissä toimistoaikaan kodin ulkopuolella ja olemme aina pois kotoa silloin kun pörssisähkö olisi edullisimmillaan, ei ole kovin helppoa pärjätä pörssisähkön kanssa. Toissatalven hurja hinnannousu teki silloisella pörssisähkösopimuksella niin ison loven lompakkoon että sitä on paikattu vielä tänä syksynäkin. Onneksi saimme silloin vaihdettua kiinteähintaiseen. Siitä huolimatta tilanne alkaa vasta nyt vähitellen tasaantua. Toki siihen asti olimme olleet melko huolettomia sähkölämmityksen suhteen. Ensimmäinen talvi omakotitalossa opetti kovemmalla kädellä vaikka olimme toki jo rivitalossa totutelleet sähkölämmityksen iloihin. Rivitalossa ei ollut edes mahdollisuutta lämmittää puilla kun tulipesää ei ollut. Sellaista tasapainoiluahan tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sekin vaikuttaa miten on kotona. Meillä on molemmilla mahdollisuus tehdä osittain etätöitä, se auttaa pörssisähkön hyödyntämisessä. Meillä on vaikea löytää enää suurempiä säästökohteitä sähköstä, olemme olleet aina aika nuukia sen käytön suhteen.

      Poista
  8. Haastoin sinut kertomaan syksyn kuulumisista, jos sieltä vaikka löytyisi jotain kivaa talven tulon ahdistavuuden vastapainoksi.

    VastaaPoista
  9. Viime vuoden roima sähkönhinnannousu sai kyllä miettimään sähkönkulutusta ja siinä säästämistä. Meillä laskettiin pikkuisen huoneenlämpöä ja takkaa lämmitettiin usein aamua iltaa. Ihmeesti sitä sai pienilläkin toimenpiteillä säästettyä sähkönkulutuksesta.

    VastaaPoista
  10. Verhot on niin hyvä vinkki lämmön ylläpitämiseen! Meillä on muutama paksu verho ovissakin - tai ei ne verhoja ole vaan isoja kierrätysvillahuopia, joilla kuistin ja eteisen välisen oven vetoisuus loppuu verhoon ja toinen vastaava on salissa, joka saa öisin olla suljettuna talviaikaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)