sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Paljon kaikenlaista

 Olen viettänyt viikon loman lähinnä pois kotoa. Teki hyvää lähteä muihin maisemiin vaikka en käynyt Tallinnaa pidemmällä. Kaksi yötä hotellissa äidin ja siskon kanssa takasi viihdyttävän matkan. Ja kävipä niin onnellisesti, että löysin isännänhuoneen verhokankaan juuri tuolta reissulta, toki se oli tarkoituskin sillä Ikea ei enää myy kankaita. Olen ostanut Ikeasta elämäni parasta pellavaa, nyt sitä ei enää saa. 

Lankaa ostin vain muutaman kerän. Haluan pitää lankavalikoimani sopivan kokoisena. Alla on verhoihin tulevaa pellavakangasta, ostin sitä hyvinkin edullisesti 13 metriä. Isännänhuoneeseen tarvitaan neljä verhoa ja kutistumisellekin piti ottaa varaa.
Ennen reissua tuli kiire saada verhotangot paikoilleen jotta saan mitattua verhojen pituuden. Pituudeksi tulee n. 2,5 metriä, huonekorkeus on vähän yli kolme metriä (kangaskuvassa on kolme metriä kangasta, pellavaa oli vain 10 metrin pakassa joten jouduin ostamaan yhden kokonaisen pakan ja kolme metriä sen päälle). Verhotangot ovat samat kuin aiemmin, käsittelin ne petsilakalla tumman pähkinän värisiksi. Tangot olivat ennen värittömällä lakalla lakatut eli puun sävyiset. Mäntytangot eivät olisi enää sopineen muuhun sisustukseen.
Joskus pitää tehdä töitä myös lasten sisustuksen eteen. Sain ystävältäni neljä tällaista vanhaa pinnatuolia. Tuolit ovat erittäin siistit ja ikäisekseen hyväkuntoiset. Ne vain sattuivat olemaan pojan huusholliin väärän väriset. Niinpä kurvasin maalikaupan kautta kotiin ja hain tuoleille uuden ilmeen.
Uusi väri on musta. Näin tuolit sopivat isovanhempieni vanhaan pöytään jossa on samaa muotokieltä ja mustat jalat. Huomenna vielä toinen kerros maalia ja tuolit ovat valmiit uuteen kotiinsa.
Jalolla on ollut vaikeaa pakkasen ja lumen kanssa. Ikä on tehnyt tehtävänsä eikä ulkoilu maistu enää säässä kuin säässä. Sisällä on hyvä levähtää ja miettiä miten riehuisi seuraavan tunnin aikana. Välillä muistellaan Iinestä joka jäi juhannuksesta lopullisesti kadoksiin. Syksyllä vahvistui, että mitä todennäköisemmin Iines on kohdannut ilveksen. Meistä reilun kilometrin päässä nähtiin ilves keskellä päivää ikkunan takaa kurkkimassa. Ilveksillä oli myös kuulemma poikaset joten ilveksiä voi olla lähistöllä useita. Olen tyytyväinen, että kissat ovat nyt enemmän sisällä, Alma ei ulkoile lainkaan.
Palapelit ovat talvipuuhaani. Tämä valmistui viimeiseksi ja uusi on jo aluillaan. Sain siskolta lahjaksi ihanan kissapalapelin, se on pakko tehdä seuraavaksi.

Joulu alkaa olla kovinkin lähellä. Mietin, pitäisikö kaivella jo koristeet esiin, aika tuntuu menevän ajatustakin nopeammin.


17 kommenttia:

  1. Verhotankojen tuunaus kannatti. Puunväri olisi näyttänyt hassulta. Uusi tanko ja uudet pellavaverhot kruunaavat remontoidun huoneen.
    Viimeksi Ikeassa käydessäni huomasin, ettei siellä enää myydä kankaita. Harmi, sillä aika monta kivaa kangasmetriä sieltä tuli vuosien varrella hankittua. Kangaskaupat ovat muutenkin vähissä, joten Tallinnaan on verho-ostoksille matkattava.
    Pinnatuolit muuttuivat uudella maalikerroksella entistä paremmiksi. Nyt tuollaiset tuolit viedään suorastaan käsistä, joten poika on varmasti tyytyväinen.
    Voi Iinestä. Pysyköön Jalo nyt sisällä köllöttämässä, ettei ilveksen poikanen sitäkin nappaa.
    Palapelien kokoaminen on oivallista talvi-iltojen puuhaa. Minun pitäisi hommata isompi alusta, jotta keskeneräisen palapelin voi tarvitessa siirtää sivuun. Nyt ei ole sopivaa vapaata pöytätilaa, jossa palapeliä voisi päivätolkulla pitää.
    Kaiva ihmeessä joulukoristeet esiin. Ennen joulua niistä iloitsee melkeinpä enemmän, kuin joulun jälkeen. Laitoin viikonloppuna muutamia koristeita esille ja lisään niitä vähitellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli harmi ettei tiennyt kankaiden myynnin loppumisesta, kunnon pellavakankaalle on aina käyttöä. Tykkäsin Ikean kankaiden kuoseista ja laadusta.
      Pinnatuolit muuttivat heti ilmettä, sain tuolit eilen valmiiksi ja tänään hain ne kuivuttuaan pois ja vein heti pojalle. Sopivat pöydän kaveriksi kuin nenä päähän. Taidan kaivella viikonloppuna joulukoristeet esiin, on niistä iloa enemmän esillä kuin laatikossaan.

      Poista
  2. Kunnon kangas kaupat on vähissä . Minulla tosin on muutama rulla kankaita juurikin verhoiksi . Tuoleja pitäisi minunkin maalata mutta se on todella vastenmielistä hommaa . Sinun työsi jälki on hyvää olet varmaan satsanut pensseliin .
    Juurikin näin näin kuten Between sanoi koristeet esille vaan nyt niistä nauttii melkein eniten....olen samaa mieltä . Aattona kaikki kuluu nopeasti ja sitten se on ohitse nyt kerkiää nauttimaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin olisi ollut hyvää puhtaanvalkoista kangasta mutta se ei nyt käynyt. Tuolien maalaaminen ei ole kivaa, olen samaa mieltä. Suosittelen maaliksi Empireä, sillä tulee kuin itsestään hyvä pinta. Ei muuta kuin koristeet esiin.

      Poista
  3. Tuoleista tuli upeat ja kuin uudet.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä verhojen ompeluun. Kiva, että lomareissu oli onnistunut. Meillä hiljeni äsken, kun pojan perhe suuntasi kotiinsa kahden pienen kanssa. Ensi viikonloppuna on hautajaiset, joten tulevat taas meille torstaina. Olen vieläkin vähän puolikuntoisena Koronan jälkimaininkeina, sitkeä yskä vaivaa, siitä ei meinaa millään päästä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävikin niin, että äiti lupasi ommella ne kunhan vain leikkaan ne valmiiksi. Ensi viikolla ehtii ommella. Voi sitä hetkeä kun saa ripustaa uudet verhot ikkunoihin.
      Tsemppiä koronasta toipumiseen, toivottavasti yskä menee ohi pian. Tiedän mitä se on.

      Poista
  5. Kiva että löysit nyt verokankaan ☺️
    Tuoleistakin tuli upeat!
    Piristävä pikku matka kuulosti olleen 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana matka, sielu ja mieli lepäsi parhaassa seurassa. Tuoleista tuli hienot.

      Poista
  6. Pieni matka virkistää aina. Ja varsinkin kun sait ostettua verhokankaat. Se on kyllä harmillista kun Ikea lopetti kankaiden myynnin. Paljon on tullut sieltä kannettua kankaita kotiin. Hinta/ laatu suhde oli todella hyvä. Se varsinkin harmittaa kun satuin käymään siellä vähän ennenkuin kangasosasto lopetti,jos olis tiennyt asiasta niin olisi hamstrannut pellavaa.
    Hyvää joulu odotusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin hamstrannut minäkin jos olisin etukäteen tiennyt kankaiden myynnin loppuvan. Kunnon pellava on nykyään kiven alla tai maksaa tähtitieteellisen paljon.

      Poista
  7. Simppelit pellavaverhot sopivatkin varmasti kauniisti isännänhuoneen tyyliin ja väreihin.
    Tuhannen palan palapelejä olisi hauska koota pitkästä aikaa. Ei olekaan tullut kasattua lasten aikaan yhtään sellaista. Nyt ehkä antaisivat keskeneräisen luomuksen olla rauhassa ja ehkä jopa auttaisivat sen tekemisessä. Kuopus on perinyt minulta kiinnostuksen palapeleihin ja on aika mestari niiden tekemisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapset ja lapsenlapset antavat olla palapelin rauhassa. Kissat ovat se suurin ongelma, pari kertaa on ollut osa pelistä lattialla.

      Poista
  8. Pieni reissu silloin tällöin piristää kummasti! Ja hyviä löytöjäkin teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin piristää, oli täydellisen rentouttava matka.

      Poista
  9. Kiva on ollut reissusi ja kivoja myös nuo ostokset. Edullista tuo kangas. Tulee kyllä ihanat verhot tuosta.
    Iskin slmäni tuohon palapeliisi. Tykkään tehdä juuri tuollaisia, joissa on paljon värejä ja yksityiskohtia.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)