maanantai 24. elokuuta 2020

Mustilan taimipäivän satoa

Tänä kesänä ei ole pahemmin järjestetty puutarhatapahtumia. Niinpä otin ilolla vastaan tiedon Mustilan taimipäivän toteutumisesta. Yritin olla paikalla heti aamusta sillä osa taimista ehtii loppua jo ennen kun tapahtuma alkaa. Lohduttautua voi sillä ettei tiennytkään niiden taimien olemassaolosta. Päässä oli pientä listaa niistä kasveista jotka on ehdottomasti hankittava jos niitä suinkin löytyy. Osa budjetista oli varattu heräteostoksiin. 

Ensimmäinen kuorma kotipihassa valmiina istutukseen. Kyydissä keijunkukka 'Paprika', jouluruusun siementaimia,  punahattu jonka nimeä en muista, ojakellukka 'Mai Tai', helovuokko, väinönputki, varjosiippa, heidinkukka, tarhasyysvuokko 'Wild Swan' ja tummalehtinen harsojaloangervo 'Chokolate Shogun'.
Harsojaloangervo pääsi uuteen penkkiin uuden kasvihuoneen edustalle. Taustalla on jättikarhunputki ja oikeassa yläkulmassa on kasvamassa jättiraparperi. Mustan suojan sisällä on koristeomenapuu 'Hopa'. Paikan pitäisi olla riittävän kostea. Taimipurkki on tuossa kunnes muistan merkitä taimen nimilapulla. Mustilassa olikin myynnissä niitä hyviä valkoisia lappuja joihin voi kirjoittaa lyijykynällä. Ostin samantien kaksi nippua ettei heti lopu kesken. Yhdessä nipussa kun on vain 100 kappaletta nimilappuja.
Toinen kuorma sisälsi mielenkiintoisia kasveja. Tulevaan kasvihuoneeseen siemenetön viinirypäle 'Mars' oli niin mahtava löytö, että se oli ostettava heti. Juuri sen olin suunnitellut hankkivani ja ehdin jos ajatella etten saa juuri tätä lajiketta Suomesta. Toinen korkea kasvi on Mustilan arboretumin myynnistä. Se on liuskavisakoivu 'Kaarlo' joka on luultavammin jalostettu visakoivusta ja liuskalehtisestä koivusta. Hieno lisä arboretumin puihin. Maksaruoho on minulle uusi lajike 'Firecracker'.
Kaukasiantörmäkukka 'Miss Willmot' oli ihana, juuri niitä heräteostoksia jolle pitää olla tilaa.
Tämä on aarre josta en ole ennen kuullut. Täysikuuvaahtera Acer shirasawanum. Sekin Mustilan arboretumin taimista. Ylöspäin viuhkamaisesti kohenevin, kerroksellisten oksin kasvava pensasmainen puu. Punaiset kukat ja näyttävä syysväritys. Meillä ei japaninvaahtera menesty mutta tästä yritän sille korviketta. Suojasin pienen taimen heti kuvien ottamisen jälkeen verkolla, tätä ei jänikset saa syödä.
Pieni vaahtera on etualalla uudessa alppiruusumetsikössä. Taustalla kivien takana kolme alppiruusua jotka istutin viime vuonna.
Safiirihortensia jonka nimilappua en tajunnut kuvata. Alkoi kai olla turnausväsymystä, tämä olikin viimeinen taimi jonka ostin. Ja onneksi sain, taisi jäädä kaksi minun jälkeeni. Tämäkin kasvaa alppiruusumetsikössä jossa on toivottavasti riittävän suojaista. Taustalla on mustaselja ja kalliokieloja. Pieni vihreä pläntti safiirihortensian vasemmalla puolella on alppikello joka on myös taimipäivältä hankittu.

Alppiruusuja ostin kaksi. Pitkään mietin isojen vai pienien taimien välillä. Lopulta päädyin pieniin, alan harrastajilta hankittuihin. Tämä on 'Lumotar' jonka kukat avautuvat vaaleanpunaisina mutta ovat avonaisina puhtaan valkoiset. Toinen, vieläkin pienempi taimi on siementaimi jonka väri on yllätys mutta ehkä punainen.

Näiden kaikkien lisäksi ostin katsuran. Se minulla jo oli mutta kuoli keväällä. Ensin luulin talvea syylliseksi mutta kuolema olikin omaa huolimattomuuttani. Nimilappu oli kiinni katsurassa metallilangalla ja tuo metallilanka oli hirttänyt taimeni. Olin unohtanut langan taimeen kiinni.

Retken parhainta antia heti kasvien jälkeen oli tapaamiset Vaalean vihreää-blogin kirjoittajan, Saaripalstan Sailan ja Rikkaruohoelämää-blogin Betweenin kanssa. Kiitos antoisista juttuhetkistä taimiostosten lomassa.

21 kommenttia:

  1. Ai jestas mitä ostoksia minä en ole käynyt missään edes katsomassa onko mitään alessa tai muussa. Nyt kyllä alkoi kutkuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilan taimipäivä on vuoden kohokohta, taimimyymälöissä en ole minäkään paljoa käynyt.

      Poista
  2. Paljon kivoja hankintoja. Menestystä niille.

    VastaaPoista
  3. Vautsi, mitä kaikkea löysitkään! On niin ihanaa, kun löytää pitkään haluamansa kasvin, josta ei edes tiedä, tuleeko ikinä sitä saamaan. Olo on kuin lottovoittajalla, tai voin kuvitella, ei omakohtaista tietoa :-D
    Minäkin löysin pitkään kaipaamiani kasveja sekä Mustilasta että puutarhaliikkeistä tällä mantereen-keikalla, todella iloisia ylläreitä. Ja yllätys, kaksi niistä kauan havittelemistani on ruusuja ;-)
    Sitä Austinin kuvastoa odotellessa, sitten sekoan lopullisesti.
    Olin todella kiva tavata, olin niin toivonut, että näkisin sinutkin! Sekin vielä. Kyllä oli onnistunut päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin tyytyväinen löytöihini. Ja voin samaistua tunteeseen vaikka en ole lottovoittaja koskaan ollutkaan :D
      Oi, ruusulöydöistä haluan kuulla lisää. Oli erittäin mukava tavata, minä myös toivoin tapaavani sinut ja olen kyllä Betweenille hiukan kateellinen seurastasi, kävelevä tietokirja mukana on luksusta :)

      Poista
  4. Kivoja löytöjä. Meillä kukkii vielä omalla pihalla itse kasvattamia Idänunikkoja. Kasvihuoneesta tulee kurkkua ja tomaattia yli oman tarpeen. Vielä toivoisin, että ilmat olisivat lämpimät, että saisi kypsymään kaikki tomaatit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkku on meillä vähentynyt mutta tomaattia tulee runsaasti, vein jo töihinkin ja tyttärelle niitä. Sama toivomus, lämmintä säätä koko syyskuu.

      Poista
  5. Mahtavia ostoksia! Tuo Acer shirasawanum on ollut pakko saada -listallani jon jokusen vuoden, vaan en ole raaskinut sitä vielä hankkia. Muhevaisella olen sitä monesti ihaillut, hirveän hintavia ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi vitsit, taimi oli pieni Mustilassa mutta ei maksanut kuin 10 euroa. Ja taas ajattelin että pieni juurtuu paremmin. Saisikohan Mustilasta tilattua taimen?

      Poista
  6. Hyviä hankintoja. Minulla on pari samaa ostosta. Yllättävän paljon kaikkea ihanaa jää myös huomaamatta.
    Oli kivaa nähdä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi juuri on kiva kuulla muiden ostoksista kun joka kerta jää jotain huomaamatta, Mustilassa voi puhua runsaudenpulasta. Niin oli kiva nähdä!

      Poista
  7. Oi, mitä upeuksia!
    Ja tämä vaahterahullu kiinnitti huomionsa erityisesti tuohon täysikuuvaahteraan (Acer shirasawanum). Sehän on vielä joskus saatava. Olenkin ostanut useamman erikoisvaahteran tuolta Mustilasta. Järki on meinannut joka vuosi lähteä, kun olen nähnyt vaahtera-valikoimat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilassa on huikea erikoisvaahteroiden valikoima. Tämä on ties kuinka mones taimi, kaksi aiempaa ostosta on hengissä mutta niiden lajikkeita ei valitettavasti enää tiedä.

      Poista
  8. Sinä löysit hienon valikoiman herkkuja, joille kaikille toivon kotiutumista ja runsasta kasvua. Täysikuuvaahtera on tosi kaunis ja sopii hyvin vaihtoehdoksi japaninvaahteralle. Arboretum Magnoliassa Lohjalla on runsaasti erilaisia vaahteroita, mutta täysikuuvaahteraa en muista nähneeni (mikä ei takaa, etteikö sitä siellä olisi).

    Olin ensimmäistä kertaa Mustilassa, enkä osannut edes odottaa niitä herkkuja, joita siellä eteen tuli. Ehdottomasti tapahtuma, joka kannattaa laittaa kalenteriin, vaikka kaikki muut puutarhatapahtumat kesässä missaisikin. Sailan innostunut seura sai minutkin tarttumaan purkkeihin innokkaasti. Oli kiva tavata. Ensi vuonna uudemman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyi paljon kaikenlaista kivaa, taimipäivän valikoimana voi aina luottaa. Se vaihtelee vuosittain mutta koskaan ei tarvitse lähteä kotiin tyhjän taimikassin kanssa.
      Sailan kanssa oli varmasti huippua olla, täydellinen asiantuntija.

      Poista
  9. Onnittelut hienoista ostoksista, on todella onni löytää Harvinainen kasvi, minkä on toivonut löytävänsä.
    Ehkä ensi vuonna minäkin pääsen Mustilan taimipäiville, jäi vähän harmittamaan, että nyt ei onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli onni löytää hyvät kasvit, muutama on vielä istuttamatta kun mietin oikein hyvää paikkaa. Mustilassa kannattaa käydä muutenkin, taimia on aina myynnissä ja listan voi tarkistaa heidän nettisivuiltaan.

      Poista
  10. Kivoja ostoksia saitkin hankittua. Mustila on siitä kiva paikka, että siellä voi tehdä löytöjä, mitä et mistään muualta saa. Oli onnistunut päivä, ja sadekin tuli vasta loppumetreillä.

    VastaaPoista
  11. Ihanat ostokset! Täysikuuvaahtera näyttää todella eksoottiselta. Pari tuollaista ja muutama muu eksottisen näköinen kasvi kaveriksi, niin olisi jo hankaluuksia tietää, missä maanosassa ollaan. Pitkää ikää ja reipasta kasvua uusille kavereillesi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)