lauantai 27. kesäkuuta 2020

Kevyttä puuhastelua

Tällä hetkellä puutarhassa on mukavaa kevyttä puuhastelua kuten kastelua. Olen niin onnellinen omasta porakaivosta josta ei tunnu loppuvan vesi millään konstilla. Eilen kastelin luumulehtoa useamman tunnin, oli pakko sillä huomasin kirsikkapuiden tiputtavan raakileita kuivuuden takia. Lähes kaikki perennat nuupottivat. Sadettimen tehdessä töitä voi samalla hiukan kitkeä tai siistiä paikkoja.
 Jaoin kerrottua idänkurjenpolvea viime vuonna, tänä vuonna siirretty pala kukki. Tykkään tästä mutta kasvutapansa on kamalan retkottava joten kannataa istuttaa muiden kasvien lomaan. Ehkä kokeilen jatkossa kevyttä tuentaa.
 Keltaukonhattu päätti viihtyä puutarhassa heti. Tässä on jännän sävyinen keltainen kukka, keltaisen lisäksi siinä on vihreää ja valkoista. Kerrassaan hieno sävy joka ei ole liian räikeä tai silmään pistävä.
 Joskus on kiva hankkia sormustinkukan siemeniä ja elää toivossa että niistä saisi puutarhaan joitain uusia kukkasävyjä. Tämä on yksi sellaisista, siemenpussista sain yllätävän monta taimea pidettyä hengissä kukintaan asti. Ehkä esikasvatus sisätiloissa auttoi. Kukka on kaunis punainen ja siinä on suuret täplät.

 Kukka on nuppuisena hauskan näköinen kun täplät kuultavat läpi.
 'Royal Wedding' idänunikot ovat jaksaneet kukkia pitkään, osittain varjo on auttanut asiassa.
 Kasvatin viime kesänä siemenestä korallikeijunkukkaa. Yksi ainut taimi selvisi hengissä. Perennojen siemenkasvatus ei selvästikään ole minun lajini. Hirveä työ ja säätö, satoja siemeniä ja niistä yksi selviää kukintaan saakka. Toisaalta sen yhden ja ainoan arvo on silloin suuri.
Kesäkukkien kanssa onnistun paremmin. Krasseista iti kaikki siemenet ja nyt ne ilostuttavat puutarhuria kasvihuoneella ekalla kukalla. 'Milk Maid' ehti kukkaan ennen 'Alaska Salmon Orange' lajiketta. Lämpömittarin vieressä näkyy toinen kukka joka kuuluu 'Strawberry Blonde' samettiruusulle. Keräsin siemenet viime vuoden kasvatuksista. Kylvin kaikki siemenet joita oli paljon mutta niistä iti vain murto-osa. Onko muilla kokemusta saman lajikkeen itse kerätyistä siemenistä, miten itävät? Annoin siemeniä ystävälle ja hänellä itivät yhtä huonosti. Olinkohan kerännyt siemenet väärään aikaan vai onko tämä lajikkeelle tyypillinen tapa.

16 kommenttia:

  1. Kuivaa on, täytyy tehdä valintoja kastelun kanssa. Voisin joskus muistaa hankkia uppopumpun kasvimaan vierssä olevaan saunavesikaivoon, tällä hetkellä kun nostan sieltä ämpärillä vettä eikä silloin tule kovin paljon kasteltua. Talon nurkkien vesitynnyrit ovat olleen tyhjinä jo pitkään. Katson epäuskoisena ensi viikolle luvattua kahta sadepäivää, joille molemmille ennustetaan yli 20 mm sademääriä. Voiko olla tottakaan?
    Ihana sormustinkukka, niiden pilkut ja värien vaihtelu on metkaa seurattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään annoin periksi ja kastelin pari perenna-aluetta, en enää pystynyt katsomaan sitä lehtien nuupotusta. Kaikki vesisäiliöt on meilläkin tyhjiä ja kova odotus on ensi viikolle että saataisiin sadetta.

      Poista
  2. Olen kuullut tänä kesänä monilta, että viime vuonna kerättyjen samettiruusujen siemenet itivät huonosti. Ehkä viime kesässä oli jotain, minkä vuoksi siemenet eivät olleetkaan niin elinkelpoisia? Minä en kerännyt viime kesänä lainkaan samettiruusujen siemeniä, sillä edellisvuotisia oli vielä iso pussi jäljellä. Ne itivät todella hyvin. Kiva, että korallikeijunkukista edes yksi selvisi kukkivaksi. Sitähän saa sitten aikanaan jaettua. Minulta kuoli osa talven aikana, mutta onneksi muutama on hyvin hengissä.
    Lukaisin tuossa edellisen postauksesi läpi; olitkin aloittanut lomasi vähän isommalla urakalla. Kivipurosta tuli siisti nyt. Toivottavasti muovi pitää rikat paremmin kurissa. Tsempit uuden kasvihuoneen rakentamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettei vika sitten ollut vain minun siemenissä. Onneksi keräsin paljon joten lopulta sain riittävästi taimia vaikka itävyys oli tosi heikkoa. Täällä on isot urakat menossa. Huomenna on navetan uusien ikkunoiden pesu ja siten mies voi alkaa kiinnittämään niitä paikoilleen. Saadaan monta keskeneräistä asiaa valmiiksi.

      Poista
  3. Meillä on pionit avautumassa ovat kyllä upeita. Asteri kukkii myös. Pensaista ja puista aina kukkii joku, niitä on myös kiva seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat upeita ja tänä vuonna sade ei ole päässyt pilaamaan niiden kukintaa.

      Poista
  4. Kurjenpolvet ovat ihania ja niissä riittää valikoimaa. Varsin monella on kyllä turhan retkottava kasvutapa.
    Joko sinun krassisi kukkivat? Tänä vuonna niiden itäminen kesti oudon pitkään. Nyt odottelen nuppuja. Yleensä krassi on yksi varmimmin itävistä ja kukkivista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain kasvihuoneen sisällä kasvavat krassit kukkivat, muut ei vielä, tai ei niitä ole kuin yhdessä muussa paikassa kasvihuoneen vieressä, siellä ei näy edes nuppuja. Minulla krassit itivät hyvin.

      Poista
  5. Onpa hauska täpläsormustinkukka! Minulla on samat fiilikset perennojen siemenkasvatuksesta. Kesäkukkien kanssa en ole kyllä paljon parempi...

    VastaaPoista
  6. Minä en ole montaa perennaa koettanut siemenestä kasvattaa ja niistä alle puolet ovat onnistuneet. Onneksi pari helmeä ovat onnistuneet. Vaikuttaa siltä, että idänunikko kukkii pidempään helteellä kuin sateella. Minullakin Royal Weddingit ovat kukkineet ihmeen kauan. Ei sateisella säällä kuki niin pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin muuten taitaa olla että idänunikot kukkivat helteellä pidempään. Oranssit ovat jo kukkineet, niiden varret on kohta leikattava pois.

      Poista
  7. Minullakin samettikukat itivät normaalia huonommin. Tosin osa siemenistä oli jo kolme vuotta vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla yleinen ilmiö että samettikukat itivät nyt huonosti.

      Poista
  8. Aivan ihania. Me tarvitsisimme porakaivon! Itse asiassa jo vähän selvittelinkin asiaa ja löysin edullisen paikallisen firmankin. Pitää ehdottomasti käynnistää asia pian.

    VastaaPoista
  9. Mulla siemenkasvatukset ovat aina vähän kehnoja. Tänä vuonna esikasvatin sekä kesäkukkia että perennoja. Kesäkukista, tähtikesäputki ja kesäleimuja, tuli vain kaksi kelvollista tainta. Perennojen kanssa onnistuin paremmin - mutta en tarvitse kuin yhden taimen. Nyt niitä on "liikaa". No, katsotaan selviääkö yhtään ensi vuoteen...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)