maanantai 23. maaliskuuta 2020

Valmista pintaa

Tuvan komeron kanssa pitää malttaa odottaa vielä hetki. Komero on maalattu lauantaina pellavaöljymaalilla, uuden kerroksen maalia voi sutaista 4-7 päivän päästä. Tänään pintaa kokeillessa totesin että ehkä jo huomenna voin maalata kaapin uudestaan. Kova into on päästä sisustamaan kaappia.
 Koska en halua kaappiin rumia muovilaatikoita tavaroiden säilytykseen ja kirppareillekaan ei nyt pääse, päätin kaivella omia nurkkia. Liiteristä löytyi pari pärekoria joista tuli vallan hyvät mäntysuopapesun jälkeen. Pienessä korissa on kotivarakarkit lapsilta (ja minulta) piilossa. Korit menevät jemmaan ennen kuin pääsevät paikoilleen. Muitakin säilytysratkaisuja omista varastoista on mielessä kunhan teen saalistusretkiä navettaan ja karjakeittiöön.
 Tuvan karmiremontti on nyt valmis. Leivinuunin puoleiset paneelit on maalattu kahteen kertaan ja koristelista on paikoillaan. Teille voin kertoa salaisuuden listan suhteen. Listaa ei ollut enää jemmassa remontin jäljiltä, niinpä päädyimme ratkaisuun jossa jo olemassa olevaa listaa otettiin komeron sisältä ja se siirrettiin uuden paneelin päälle. Komeroon laitetaan pala valelistaa.
 Seinän ja leiviuunin välissä säilytetään sanomalehtiä ja pahviroskia sytykkeeksi. Ylin laatikko on tarkoitettu kierrätykseen menevälle pahvilla ja lasille. Seinän paneelit ovat kaikki samanvärisiä mutta valo vääristää niiden sävyjä.
 Nyt on siistiä ja yhtenäisen näköistä. Olen niin tyytyväinen, että tämä nurkka tuli valmiiksi, onhan se häirinnyt silmiä jo vuosia.
Ovea tuohon siis ei ole tulossa. Muutoin meillä on haussa viisi väliovea, nelipeilisiä, ilman karmiakin käy mutta todella vaikea on löytää oikeaa kokoa. Jos sinulta löytyy ylimääräisiä peiliovia noin koossa 95x200 niin tarjoa. Kunnostamisen tarve ei haittaa.

19 kommenttia:

  1. Nuo pärekopat ovatkin mainioita ja tilavia monenlaiseen säilytykseen. Siistiä remonttijälkeä. Kyllä nyt kelpaa.
    😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärekorit ovat mainioita, onneksi ei ole heitetty noita pois vaikka eivät täydellisiä olekaan.

      Poista
  2. Äkkiää tuloo valamista ku laittaa tuulemahan. Hianua jäläkiä! Ja nua pärekopat on ihania, tuulahrus menneestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä tulee mutta pellavaöljy on siitä rasittava maali että yhden kerroksen kuivumista saa odotella jopa viikon. Pärekorit käy hyvin vanhaan taloon.

      Poista
  3. Pärekopat voittavat muoviset mennen tullen, itsekin kaihdan muovia ihan kaikessa! Remontti palkitsee aina tekijäänsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tykkää muovista, jos voi elää ilman niin elän.

      Poista
  4. Upeat korit löysit ihan omasta takaa💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyi, musta tuntuu ettei uuden komeron hyllyt ole kauaa tyhjänä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, puulootat ovat osa Lahden historiaa, ylempi on Kestin tehtaiden vanha laatikko.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää. Pärekorit sopivat hyvin uuteen kaappiin. Saamme varmasti nähdä kuvia siitä, kun kaappi on saanut kaikki maalikerrokset ylleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatte varmasti nähdä kuvia, tänään vetäisin illasta viimeisen maalikerroksen, nyt vain odotellaan muutama päivä kuivumista jotta saa laittaa oven paikoilleen.

      Poista
  7. Todella kauniit värisävyt. Onpa kätevää kun omista nurkista löytyy kaikenlaista kaunista ja tarpeellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuvan värejä, vaalea on nimeltä Pellava ja tummempi Kaakao. Onneksi oli muistissa maalien sävyt, sai laitettua samaa. On se hyvä ettei konmarita, kaikelle tavaralle löytyy käyttöä ennen pitkää.

      Poista
  8. Onpa kaunista. Niin hyvät värisävyt. Itsekin pyrin välttämään muovia mahdollisuuksien mukaan. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joskus muovia on helppo välttää, aina se ei onnistu.

      Poista
  9. Teillä on nyt kyllä hyvät varastot itsellänne kaikkea. Ihan hyvä, ettei ole konmarittanut kaikkea, koska olette niin taitavia kierrättäjiä. Kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kannata konmarittaa liikaa, jos ollenkaan, aina löytyy tavaralle käyttöä.

      Poista
  10. Siistiä jälkeä. Maalaushommia olisi vaikka kuinka paljon mökillä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)