lauantai 28. maaliskuuta 2020

Valmis kaappi

Tuvan uuden kaapin maalit on kuivuneet, ovi on paikoillaan ja hyllyt on tavaraa täynnä.
 Kaappi on tuvan takakulmassa. Korkeus oli seikka jota mietimme pitkään. Lopulta kaapin ovi määritteli korkeuden, jos kaapin korkeus olisi ollut kovasti oven yli, olisi ylhäälle jäänyt turhaa, hankalasti hyödynnettävää tilaa. Laakaovi vie nuorimman pojan huoneeseen, ovi menee vaihtoon heti kun siihen löytyy sopiva vanha peiliovi.
 Kaapin ovi jätettiin toistaiseksi maalaamatta. Kaapin vieressä on lokerikko jonka olen saanut ystävältä, putsasin lokerikon ajatuksella että se tulisi kaappiin. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä ettei kaapissa ole sille tilaa. Saranoihin en ole täysin tyytyväinen mutta ne ovat nyt koronan takia nuo, en halua lähteä liikkeisiin selailemaan valikoimaa ja netistä en halua tilata näkemättä tuotetta. Oveen ei tullut kahvaa vaan perinteiseen tyyliin haka.
 Suuret ja vanhat keritsimet pääsi esille kaapin viereen. Kaapin paikalla oli ennen seinää vasten nojalla kahdet keritsimet mutta uudemmat, tehdastekoiset vien musoon, nämä suuret, käsin tehdyt saavat olla esillä sisällä talossa.
 Sisätilat on kuvattu ennen oven kiinnittämistä. Alhaalla pärekorissa ei ole vessapaperia vaan talouspaperia, ostan sitä kerralla aina isomman erän sillä vaikka käytän paljon kestäviä siivousliinoja niin meillä menee myös talouspaperia. Kaapin hyllyt on nuorimman pojan tekemät, hyllyt on maalattu lattiamaalilla jotta ne on helppo pyyhkiä puhtaaksi.
Sain vihdoin hyvän paikan tarjottimille jotka ennen lojuivat pakastimen takana lattialla. Tarjottimia pitää paikoillaan pieni puulista. Myös tuo neliosainen puulokerikko on saatu samaiselta ystävältä. Lokerikkoon tuli hankaussienet ja keittiörätit, vierellä on keittiöpyyhkeet vanhan vaakan päällä. Kaapin yläosan hirsiseinälle on vielä pieniä suunnitelmia, kokeilen sopisiko isännänhuoneessa majaileva lääkekaappi siihen.

Tuvan pikaremontti on nyt valmis.

18 kommenttia:

  1. Kätevä kulmakaappi ja sisustakin kaunis koreineen. Hyvä idea laittaa hyllyt tuolla tavalla limittäin. Noin saakin hyllyihin sekä matalia että korkeita esineitä mahtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi on niin pieni että arvelin sen olevan käytettävämpi jos hyllyt ovat limittäin. Se on kuitenkin kohta tavaraa täynnä.

      Poista
  2. Kaapista tuli oikein hyvä ja käytännöllinen. Yllättävän paljon sinne mahtuu tavaraa näppärästi lähelle sijoitettuna. Tuskin haluatte kaappia joskus pois purkaa, mutta kaapin takana olevien seinien vuoraamatta jättäminen tarjoaa siihenkin helpon mahdollisuuden. Olet todella taitava uudistamaan kotianne talon hengen mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun moni tavara on nyt lähellä eikä sitä tarvitse hakea toiselta puolelta taloa tuvassa hääräillessään. Kaappi on mahdollista purkaa niin että jää vain muutama ruuvin kolo.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oikein hyödyllinen, on ollut heti päivittäisessä käytössä.

      Poista
  4. Hienoa! Ja kätevät hyllyt. Ei jää tavarat jumiin nurkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkit kyllä voisivat jäädä jumiin nurkkiin :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, mies on kätevä, minulle tuossa ei jäänyt kuin pieni ideointi ja maalaaminen.

      Poista
  6. Kulmakaapissa on kätevästi pantu nuo hyllyt, muutenkin kivan näköinen kaappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikein tyytyväinen kaappiin, pitkään sitä sai odottaa mutta tuli ehkä siten parempi.

      Poista
  7. Hienot hyllyt ja kätevästi sioteiltu näkee jotenkin paremmin mitä siellä on. Kaappi on hyvä ja hieno kokonaisuus. Oletteko käyneet rakennusapteekista katsomassa ovia siellä on varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika teki hyvät ja tulevat hyllyt. Ovia löytyy mutta meidän ovien koko on vähän hankala.

      Poista

Kiitos kommenteista :)