sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Kuin tilauksesta

Hups miten tämä aika menee tässä kohtaa vuotta. Arki-illat ovat olleet menoja täynnä, samoin viikonloput, ensi viikko vielä ja sitten helpottaa. Blogin päivitys on ollut hiukan hakoteillä. Olen ollut niin täynnä tätä ainaista sadetta ja harmaata säätä, ei ole valoa sisällä eikä ulkona ja kuvaaminen on aivan mahdotonta. Niinpä pahoittelut tämän postauksen heikkolaatuisista otoksista.

Kaiken tohinan keskellä otin naapurikaupungista kirpparipaikan pariksi viikoksi. Sinne avattiin ihan torin laitaan uusi kirppis loppukesästä. Kahden viikon hinta on sama kuin omassa kaupungissa yhden viikon hinta. Meille ylimääräinen on kivasti liikkunut eteenpäin ja olen tehnyt tuolta kirpparilta pari löytöäkin. Viimeksi tänään kun tyhjensin oman pöydän.
 Mielssäni olin ajatellut, että salin pietarilaiseen kalustoon kuuluva pöytä tarvitsee talveksi tummemman pöytäliinan. Olen sellaista etsinyt muutenkin pitkään ja hartaasti, mutta vanhojen, villakankaalle kirjottujen pöytäliinojen valikoima ei ole netissä tai kirppareilla mitenkään yletön. Niitä ei yksinkertaisesti ole.
 Niinpä en kahta kertaa harkinnut kun näin tämän liinan myynnissä vitosella. Pohjakangas on mustaa villakangasta ja kirjonta on tehty sekin villalangalla. Mikään vanha tämä ei ole mutta se ei haittaa, tyyli on juuri se mitä olen etsinyt.
Kuvion oranssi väri jos olisi ollut punainen, olisi liina täydellinen. Vaan olen tyytyväinen tähänkin.

 Nyt on pakko tehdä pöydälle joku jouluinen kukka-asetelma, pöytä kuin huutaa sellaista yllensä.
Täydellinen liina myös kaluston tuoleihin joista on menossa kolmannen tuolin päällystäminen. Se onkin karmien takia hiukan hankalampaa mutta enköhän saa niistä kelvolliset.

Hyvää 2. adventin iltaa, minä taidan nyt lukea blogien uusimmat postaukset joita en ole tämän parin viikon aikana ehtinyt lukea.

22 kommenttia:

  1. Kirpputoreilla tarpeettoman tavaran myyminen on todella kannatettavaa, toisen turha on toisen aarre. Kierrättäminen kunniaan! Hyvää joulunaikaa sinulle, toivottavasti kohta jo helpottaa ja pääset nauttimaan rauhallisemmasta rytmistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, toisen romu on toisen aarre. Kirppareille ei jää koskaan kesäisin aikaa, nyt niillä on kiva kierrellä. Ensi viikon jälkeen pitäisi kiireiden helpottaa ainakin tammikuun puoleen väliin saakka. Sitten onkin taas kiireisimpiä aikoja.

      Poista
  2. Älä huoli, ei sinua unohdeta, vaikka välillä olet poissa langoilta.
    Kaunis liina, katse etsiytyi heti siihen. Viisi euroa ei ole kummoinen hinta noin kauniista ja hyväkuntoisesta liinasta. Kirpparilla on paras tehdä ostopäätös heti, vaikka tuote ei täysin toiveita vastaisikaan. Jälkikäteen niitä ei enää löydä, kun joku vikkelä on ehtinyt jo ostaa.
    Kirppareilla on eroa. Naapurikylässä on yksi kirppari, jossa pöytähinta on vähän korkeampi, mutta siellä tavara menee hyvin kaupaksi. Kyseinen kirppari sijaitsee keskeisellä paikalla ja sillä on hyvä maine. Se takaa sekä runsaasti ostajia, että myös mukavan tilin myyjille.
    Vaihteeksi sataa vettä. Pimeyden kyllä kestää, mutta alituiset vesisateet kieltämättä tympivät.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle, satoi tai paistoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina on kaunis eikä tuollaista ole tullut ennen vastaan kirpparilla. Kirppareilla on todella eroa siisteydestä lähtien. Tuo missä tavarani olivat on siisti ja myyjät vaihtuvat mukavasti ja sijainti on hyvä. Meillä täällä tulvii kuin konsanaan keväisin, vettä on satanut niin paljon. Puutarhassa saapas uppoaa märkään maahan. Saisi jo tulla se oikea talvi.

      Poista
  3. Ui miten ihana liina! Tuo on kuitenkin varmaan vanhalla tekniikalla tehty, joten silloin ei ehkä uutuus haittaa, kun yhtä hyvin se voisi olla vanhakin. Mulla on ikuisuusprojektina työn alla villatyynyn kirjonta vanhan mallin mukaan, kävin joskus aikoinaan villakirjontakurssin. Sille on jo kaverina pari oikeasti vanhaa tyynyä. Niiden ongelma vain taitaa olla se, ettei vanhoja villakirjontajuttuja taida juuri löytyä ilman koin tekemiä reikiä!
    Ihana sali, todella juhlava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi että on vanhalla tekniikalla tehty. Reunat on päärmäämättä mutta en malttanut olla laittamatta heti pöydälle. Kerran löysin kirpparilta villakirjontatyynyn, silloinkin teki mieli hurrata sillä oli lähes täysin ehjä.

      Poista
  4. Wau mikä pöytäliina! Minulla on tekeillä villakankainen jakkupuku johon olen suunnitellut juuri pöytäliinasi näköisiä kirjailuja. Tampereella toimii Nextiili=kierrätystekstiilejä, sieltä olen ostanut muutaman ristipistokirjaillun pöytäliinan a`50 senttiä. Teillä on upea salin kalusto, kuin pöytäliinalle suunniteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytäliina on upea, ilo silmälle ja sopii tuonne saliin niin hyvin.

      Poista
  5. MInulla myös on bloggaaminen jäänyt vähemmälle ja ihan samoista syistä! Sadetta, pimeyttä ja kiirettä... No, ehtii sitä kunnostautua sitten taas myöhemmin, kun olosuhteet ovat paremmat vaikkapa kuvaamiseen. Kaunis liina ja sait edullisesti. Sopii pöytään ihan täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut melkoisen meneväinen syksy ja sateen takia puutarha on saanut elää täysin omaa elämäänsä. Liina on hyvä löytö, etenkin kun olen etsinyt sellaista.

      Poista
  6. Kaunis pöytäliina ja sopii hyvin kalustoosi.

    VastaaPoista
  7. Kirppareilta tuleekin tehtyä hyviäkin löytöjä, jos on siinä taitava. Minä en ole. Villalangalla on hauska kirjoa! Harmi, ettei minulla on kotona oikein sellaiselle käyttöä. Olisi hauska tehdä! Mökille olen jonkin verran tehnytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, en koe itseäni lainkaan taitavaksi kirpparilla, enemmän tulen tyhjin käsin pois kun löydön kanssa. Villalankakirjailut on hienoja.

      Poista
  8. Upea löytö!
    Ja mahtavaa, että käsityöt löytävät arvoisensa kodin. On toisaalta kamalaa, kuinka pilkkahinnalla upeita käsitöitä myydään. Toisaalta se on tietysti onni, kun itse on löytäjän roolissa.
    Teidän sali on niin kaunis!
    Tsemppiä kiireisiin ja ihanaa joulunalusaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkkahinta on löytäjän onni, tuskin malttaisin maksaa täyttä hintaa. Kiitos ja samoin, ihanaa joulun aikaa.

      Poista
  9. Aivan ihanan pöytäliina löydön teit ja jos vielä on etsinytkin juuri tällaista niin mikä parempi. Minulla on muutamia äitini tekemiä ristipisto ja merkkaus liinoja. Itse en osaa niitä tehdä. Harvinainen väri kuitenkin liinalla niin ei ihme että et ole aiemmin löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä kirjailua osaan tehdä mutta enpä olisi minun taidoilla ison liinan tekijäksi. Musta liina on oikeastaan todella hieno.

      Poista
  10. Hyvä löytö! Liina toistaa kivasti seinällä olevien taulujen värejä ja joulukukka-asetelma kruunaisi kokonaisuuden. Minä löysin kerran todella kauniin pöytäliinan kirpparilta, mutta lähempi tarkastelu osoitti siinä olevan useita selvästi näkyviä kahvitahroja, joten en ostanut. Pitkään kyllä mietin, tekisinkö siitä vaikka sohvatyynyn päällisiä, mutta täysin puhdas osa kankaasta ei olisi riittänyt edes niihin. Harmitti vähän, mutta tiedän, että niin näkyvät tahrat olisivat kuitenkin häirinneet minua ja liina olisi jäänyt kaapin pohjalle pyörimään.
    Eipä olisi minullakaan blogiin tullut joulukuulta varmaan yhtään päivitystä, jos en olisi keksinyt joulukalenterin väkertämistä. Pimeää on täälläkin, mutta onneksi maa on valkoinen. Tai tällä hetkellä ilmakin, sillä tuiskuttaa oravankokoisia räntähiutaleita. Vielä pitäisi lähteä tänään töihin ajelemaan ja liukastelemaan sohjoon. Jospa sää vielä kirkastuisi ennen joulua. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivan värinen amaryllis voisi olla tuossa komea. Minä olen tehnyt erittäin nuhraantuneesta liinasta tyynyn keinutuoliin, leikkasin vain kirjaillut kuviot pois ja applikoin ne kankaalle. Hyvä tuli mutta on sellaisiakin liinoja joista ei ole enää kuin matonkuteeksi.
      Kiireinen syksy on ollut tänä vuonna ja tuo sade, en vaan meinaa kestää sitä että se on ainaista.

      Poista
  11. Osuva löytö on tuo pöytäliina ja sopii kuin tehty tuohon kokonaisuuteen. Koko salin nurkkaus on ihastuttaa tuulahdus menneen ajan tunnelmaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)