sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Jotain minusta

Sain Nilalta Lappalainen etelässä-blogista haasteen vastailla Jotain minusta-haasteen kysymyksiin. Tässäpä minun vastaukseni jotka ajattelin kertoa puutarhaa harrastavan ihmisen näkökulmasta.
1. Asun
maaseudulla Päijät-Hämeessä Lahden kaupungissa. Ensi vuonna tulee täyteen 15 vuotta asumista Arvilan talossa. Talon ja pihapiirin ympärillä on puutarha jota olen hoitanut ja kasvattanut määrätietoisesti noin kymmenisen vuotta. Kokoa puutarhalla on arvioiden vajaa hehtaari.
2. Innostun
kasveista ja kukista joita näen esittelyssä muissa blogeissa. Tai sitten selaan vanhoja ja uusia puutarhalehtiä sekä kirjoja ja saan sieltä innostuksen poikasen. Ja kohta on puutarhassa uusi istutusalue tai täysin uusi perennasuku.
3. Ihailen
täsmällisiä ja säntillisiä istutuksia, millilleen tehtyjä kanttauksia, kauniin muotoisiksi leikattuja puita, suoria istutusrivejä kasvimalla, hengissä pidettyjä kaalikasveja ja komeita pionirivejä. Ja nyt en puhu omasta puutarhastani.
4. Rentoudun
kitkemällä kukkamaita, istuttamalla uusi kasveja tai siirtämällä niitä paikasta toiseen. Rentoudun nyppimällä varkaita kasvihuoneen tomaateista tai katkomalla sipulisadosta varsia. Voi sanoa, että puutarha on minulle rentoutumispaikka, ei ikuinen työleiri vaikka niinkin voisi ajatella.
5. Ilostun
kun onnistun. Saan jonkin aran kasvin kestämään talven yli tai pionin kukkimaan vuosien ponnistelujen jälkeen. Ilostun kevään sipulikukista sillä yleensä ehdin talven aikana unohtaa mitä olen istuttanut. Ilahdun lahjaksi saadusta kasvista jolla on juuret. Ne pääsevät aina puutarhaan ja jäävät mieleen.
6. Luonnettani kuvaa
halu oppia uutta, kehittyä ja nautinnonhalu. Onneksi puutarha tarjoaa kaikkea tätä.
7. Haluan ympärilleni
läheiseni (auttamaan puutarhassa), puutarhakissani (syömään myyrät), hiljaisuutta ja rauhallisuutta sekä kauneutta.
8. Haaveilen
uudesta vuorotteluvapaasta jolloin voisin olla taas koko kesän puutarhassa. Haaveilen kesästä jolloin ei olisi liian sateista tai liian kuivaa. Haaveilen uudesta kasvihuoneesta.
9. En luopuisi
tai en haluaisi luopua puutarhastani, ihmisistä lähelläni joiden avulla se on saavutettu. En haluaisi luopua kodistani maaseudun rauhassa. Vallan hyvin voisin luopua kotiloista tai talvisin kaiken jyrsivistä jäniksistä.

Kiitos Nila hauskasta haasteesta. Jos et keksi mitään kirjoittamista blogiin niin nappaa tämä haaste ja tee oman näköisesi listaus. 

20 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea tämä kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itselle tuli tätä kirjoittaessa puutarhakuume ja kova kevään kaiho.

      Poista
  2. Tämä oli kiva! Olisin voinut kirjoittaa hyvin samansuuntaiset kommentit itsestäni :).

    VastaaPoista
  3. :D Hauskaa ja niin totta! Hyvin voi samaistua melkein kaikkiin noista. Kauniit kuvat! Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, mielenkiintoinen uusi vuosikymmen alkaa pian.

      Poista
  4. Olipa hauska haaste, johon voisi itsekin tarttua. Oli siis hauska lukea vastauksesi, jotka valottivat persoonaasi taas pikkuisen lisää :). Olet kyllä saanut 15 vuodessa uskomattomia asioita aikaan puutarhassasi, mutta tuolla tinkimättömyydellä, jos millä, se onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tartu ihmeessä, näin sitä saa tutustuttua paremmin muihin bloggaajiin, vaikka ei ole koskaan livenä nähnyt.

      Poista
  5. Tämän haasteen myötä tulit tutummaksi. Söpö kisu. Punainen puutarhakalusto on kerrassaan viehko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalo on söpö vaikka kävikin reiteeni kiinni, semmoinen meidän löllykkävauva, aina hakemassa huomiota. Punainen puutarhakalusto on löytö netin myyntipalstalta, olin kerrankin eka ostaja, yleensä olen myöhässä.

      Poista
  6. Kiitos sinulle kun tartuit haasteeseen. Ihana tämä puutarhan näkökulmasta katsottu toteutus. Tähän sinun kuvaamasi vastauksiin yhtyy varmasti moni mikä on ihanaa ja parasta. Teillä on iso ja kaunis pihapiiri mitä varmasti mielellään muokkaa juuri oman näköiseksi ja oloisesti. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila kivasta haasteesta. Ensin ajattelin että kamala piha kun on pelkkää ryteikköä sitten oivalsin, että sellainen on juuri paras. Saan tehdä pihasta oman ja juuri sellaisen kuin itse haluan.

      Poista
  7. Kiva postaus ja ihania näkymiä puutarhastasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, kuvien myötä tuli vaan ikävä kesää.

      Poista
  8. Kivasti kirjoitit ja jotenkin tuli niin tuttu tunne, samanlaisia asioita olisin itsekin listannut. Kauniit kuvat vielä täydentämässä kuvauksia!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Katja, oli hauska tutustua! Hyvää tulevaa vuotta 2020!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)