lauantai 5. lokakuuta 2019

Pioniostoksilla

Hieman myöhäinen vuodenaika ostaa pioneja mutta muuta ei voi sillä Lidliin tulee edulliset pionit vuosittain vasta syys-lokakuun vaihteessa. Pioneja vartein tein jo kesällä uuden alueen kun yhdistin arboretumin istutuksia toisiinsa. Peitin nurmikon sanomalehdelle ja kankailla ja heitin päälle kompostista puolimaatunutta tavaraa. Katteen alla jäänyt nurmikko oli ehtinyt maatua kivasti pionien istutusalustaksi lokakuuhun mennessä.
 Valkoisia pioneja, lajikkeina 'Immaculee', 'Krinkled White' ja 'Duchese de Nemours'.
 Valkoisten pionien kaveriksi kokeiluun yksi 'Dancing Butterfly' ja muutama 'Hawaiian Coral'.  
 'Hawaiian Coral' pioneja laitoin vuosi sitten kaksi. Ja ne molemmat kukkivat jo tänä vuonna. Ihastuin kukan korallin väriin ihan kympillä, niinpä halusin samoja lisää sillä uusi pionialue sijaitsee näiden pionien vieressä.
Istutin pionit heti tänään ja en voi muuta kuin ihmetellä miten hienoja juurakot olivat. Paljon silmuja ja juuria. En punninnut juurakoita mutta arvelisin painavimman painaneen useita satoja grammoja. Ja kertoohan sekin jotain, että kukkivat jo ensimmäisenä kesänä.

Jos tilaa on ja vielä löydät juurakoita Lidlistä niin suosittelen hankkimaan.

14 kommenttia:

  1. Näin mainoksen, mutta suljin silmäni. Ei ole valmiiksi katsottua paikkaa, joten ajattelin säästyä ylimääräiseltä pohdinnalta. Aika herkkuja löysit, joten kannatti ostaa ja istuttaa valmiiseen maahan. Hinnatkin ovat niin kohtuulliset, että jokainen kasvava ja kukkiva pioni on kuin rahaa säästöön laittaisi.
    Leppoisaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on suljettava silmät, itse olen vältellyt kaikki taimien syysaleja, nyt ei ole paikkaa eikä mitään intoa kaivaa uusia. Nämä pionit oli kiintiössä kesästä saakka ja helppo laittaa maahan kun paikka oli valmiina. Kiitos samoin, leppoisaa lauantai-iltaa.

      Poista
  2. Minä kävin ostamassa kolme, joista yhdelle on valmis paikka. Kaksi muuta pääsee kyllä maahan, mutta joudun myös tekemään vähän hommia. Enkä pääse tekemään niitä viikonloppuna. Sinulle mahtuu ihanan paljon pioneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii, maan jäätymiseen saakka. Tänään oli mukava tehdä hommia, ei edes palellut sormia, toppatakki piti olla jo päällä.
      Nyt kuivina kesinä pionit ovat osoittautuneet hyviksi kasveiksi, kestävät hyvin kuivuutta. Siinä yksi syy kauneuden lisäksi miksi olen lisäillyt pioneja.

      Poista
  3. Mäki luin mainoksen ja käyn kattomaski, mutta ny o keltaasen pioonin mettästys päällä. Ostamata jäi, vaikka oli nimikkopiooniki tarijolla. Mun erellis vuanna ostama Littelin piooni ei kukkinu, mutta istutussyvyys voi olla päi honkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen puutarhan alkuaikoina kieltäytynyt puutarhaan tarjotusta keltaisesta pionista. Eipä sitä silloin tajunnut minä aarteen olisi saanut. Ei minullakaan kaikki kukkineet viime vuonna, istutussyvyyttä on tosi vaikea saada mielestäni oikeaksi.

      Poista
  4. Pionit ovatkin todella kauniita <3

    VastaaPoista
  5. Minulla menevät aina jostain syystä nämä Lidlin tarjoukset ohi. Joskus en vain pääse juuri silloin paikalle, kun kasveja tai sipuleita siellä olisi ja silloin kun siellä tulee käytyä, niin kaikki ovat jo loppuneet tai ei ole alunperin ollutkaan yhtään mitään kiinnostavaa. Kauniit pionit olet onnistunut saamaan, toivotaan hyvää juurtumista ja kukintaa jo ensi kesäksi. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pionit tulevat joka vuosi samaan aikaa, kuten syksyn kukkasipulitkin joten tiesin seurata ja odottaa. Taisi olla aika samat pionit tarjolla kuin viimekin vuonna mutta kiva kun osa on sellaisia joita ei ihan hevillä muualta löydä.

      Poista
  6. Toivottavasti kauniit pionisi juurtuvat hyvin! Minä taisin vuosi sitten istuttaa kaksi ale -pionia syyskuussa ja ne ainakin ehtivät juurtua ja kasvattivat lehdistön tänä vuonna. Sinun puutarhasi on vähän etelämpänä kuin meidän täällä, joten ehkä ei ole hätää. Ihana istuttaa, kun paikka on tehtynä valmiiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositeltaa olisi juurtua hyvin, toivottavasti ei ole heti liian märkää, meillä on satanut taas ihan reilusti.

      Poista

Kiitos kommenteista :)