keskiviikko 14. elokuuta 2019

Angelica Gigas ja muita kaunokaisia

Ensin huonot uutiset, olen osittain sairauslomalla olkapääni takia. Lääkäri diagnostisoi jo keskikesällä minulla kiertäjäkalvosinoireyhtymän. Olkapää, hauislihas sekä jänne olivat sökönä. Sain hyvää tulehduskipulääkettä joka helpotti mutta vaivat palasivat nyt entistä rajumpina. Nyt teen fysioterapeutin ohjeistamaa harjoittelua, pidän olkapäällä kylmäpussia aina kun ehdin ja syön taas kipulääkettä. Sain lupauksen vaivan ohi menosta mutta se vaatii työtä, siksi sairausloma etten rasita kättä liikaa lasten kanssa toimiessa. Tarkoittaa myös sitä, että on otettava puutarhassa rauhallisesti ainakin muutama viikko.
 Kasvien ihastelua kipeä käsi ei estä. Parin vuoden tauon jälkeen puutarhassa kukkii taas Angelica Gigas, punainen karhunputki. Tämä on siementaimi, sain niitä niin paljon, että laitoin tätä ympäri pihaa ja osan taimista eteenpäin. Yksi taimi suostui tekemään kukkia, muut ehkä ensi vuonna.
 Minä se vaan niin tykkään tästä tummasta putkikasvista. Siksipä se saa rauhassa siementää ja hiukan levitäkin.
 Keväällä ostin uuden maksaruohon ihan vain nimen takia. Tämä on 'Strawberries and Cream', mansikoita ja kermaa, miten ihana nimi ja täysin nimensä veroinen.
 Sedum telephium 'Vera Jameson' on hankittu viime elokuussa Mustilan taimipäivältä. Tänä vuonna päivä on lauantaina 24.8.2019. Olen menossa jollei ihan mahdoton myrskysää iske.
 Samaan aikaan ostin tämän, purppurahappomarja 'Rose Glow' on kaunis mutta minulla taimeen tuli kovin vähän näitä kirjavia oksia jotka ovat sen juju. Syytän kuivuutta tai sitten maan happamuus on tälle joko liian suuri tai pieni.
 Maksaruohot ovat kimalaisten ja muiden öttiäisten suosikkeja. Tämä kermanvalkoisin kukkiva maksaruoho on tullut pihaan tuntematonta reittiä, ehkä salamatkustajana jonkun muun taimen mukana. Kuuluu sarjaan mieluisat yllätykset.
Toinenkin yllättäjä löytyy, tosin vihreänä. Keväällä istuttamani alppiruusu voi näin hyvin vaikka en ole kastellut sitä kertaakaan istuttamisen jälkeen. Tämä on kokeilussa havupuiden katveessa ja toistaiseksi näyttää hyvältä. Jos kestää ensi kevään yli niin paikkaan voi istuttaa oman pienen alppiruusumaan.

Parin  kolmen päivän reilut sateet ovat tehneet puutarhassa ihmeitä, nurmikko humahti yhtäkkiä leikkuukorkeuteen ja janoiset kasvit ovat virkistyneet silmissä.

24 kommenttia:

  1. Voi harmi olkapäätäsi ja käsivarttasi! Toivottavasti paranee pian.
    Strawberries and Cream -maksaruoho on ihana, haaveilen siitä itsekin.
    Tuosta jättikarhunputkesta olen todella kade, en ole saanut sitä kukkimaan paitsi kerran: ensi kerran söi peura, sitten onnistui verkon sisällä ja sitten viime kesänä se taas kuivui. En ole myöskään onnistunut saamaan aikaan siementaimia niin avomaalla kuin ruukkuun kylvettynäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista toivon minäkin, ärsyttävää kun ei voi toimia täydellä teholla. Jäätelöä ja kermaa löytyi Lahden Kärkkäisen myymälästä, oli vielä niin reilu taimi että jaoin sen neljään osaan. Olen antanut liikkeelle palautetta että ihana kun sieltä löytyy vähän erikoisempiakin taimia. Jos tuo tekee siementaimia niin lähetän sinulle, minulla itivät kuin häkä :D

      Poista
  2. Voi harmi, olkapäävaivat eivät ole koskaan ihan helppo vaiva.Olen jonkinasteista olkapäävaivaa potenut koko viime talven ja harmia siitä on vieläkin.
    Ihanat erikoiset kukat nuo joita olet tänne laittanut, mansikoita ja kermaa!
    Onneksi nyt on satanut ja luonto on saanut virkistystä ja nurmikot vihreän värin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkäkestoinen tämä vaiva ainakin on, toivottavasti nyt lääke ja harjoitteet puree. Nyt on satanut niin että maa on kastunut jo melko syvälle, hyvä juttu.

      Poista
  3. Paranemisia! Kuulostaa siltä, että kitkemiset saavat odottaa jonkin aikaa.
    Erilaisia komeamaksaruohoja olen itsekin ostanut ja kaikki ne ovat kimalaisten suosikkeja. Punainen karhunputki on hieno.

    Onneksi teillekin tuli vihdoin runsaat sateet. Niin myös tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuremmat kitkemiset saa odottaa muutaman viikon, ihan käyttämättä käsi ei saa olla mutta vähän pitää katsoa mitä tekee. Sade on tehnyt hyvää, maa on kastunut niin että istuttaakin voisi, pitää varmana laittaa mies kaivamaan kuopat.

      Poista
  4. Tuttu vaiva minullakin! Itsellä se meni ohi fysioterapeutilta saamieni jumppaohjeiden myötä. Toivottavasti sinullakin! Meilläkin satanut. Onneksi! Ehti sitä kuivuutta ollakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanantaina sain fyssarilta ohjeet, nyt on jumppailtu ahkerasti, toivottavasti siitä on minullekin apua. Olisi vain pitänyt saada ne ohjeet heti niin ei ehkä olisi päässyt näin pahaksi. Sade on tehnyt hyvää, tänään saatiin taas sopiva annos vettä.

      Poista
  5. Samaa vaivaa ollut täälläkin. Paranemisia! Olisipa kiva asua lähellä Mustilaan. Upea tuo putkikasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhottava vaiva, en tykkää yhtään olla "kädetön". Mustila on hieno paikka, jos vain mahdollista niin siellä kannattaa käydä.

      Poista
  6. Voi harmi, pikaista paranemista sinulle!
    Strawberries and Cream on kaunis maksaruoho. Se on minulla toivelistalla ja hankin sellaisen, kun eteen sattuu tulemaan. Minäkin hämmästelin tänä aamuna töihin lähtiessäni nurmikon kasvuvauhtia. Parissa päivässä se on pyrähtänyt hurjan korkeaksi. Ei auta muu, kuin hurauttaa tänään ruohonleikkuri käyntiin. Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin toivon nopeaa toipumista. Nurmikko kasvaa vinhaa vauhtia, ei meinaa perässä pysyä.

      Poista
  7. Ikävä juttu tuo olkapäävaiva. Toivottavasti se tulee pian kuntoon!
    Kaunis tuo Angelica, ihanan eksoottinen ja näyttävä kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon minäkin. Angelica on kiva, tykkään tumman punaisista ja tuo on vähän erilainen kuin muut

      Poista
  8. Toivon suotuisaa paranemista olkapäälle, kannattaa malttaa nyt puutarhatöiden kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samaa toivon ja teen kyllä kaikkeni että paraneminen edistyy. Kylmäpussi on olkapäällä monta kertaa päivässä ja fyssarin ohjeita on noudatettu.

      Poista
  9. Tuttu vaiva, mutta onneksi paranoo. Punaasta karhunputkia oon muutaman kerran pitäny jo käreski, mutton toistaaseksi jääny taimistohon. Siinon kyllä kiva färi. Mullon kirijavalehtisen happomarijan kans sama ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ettei tämä ole ainainen olotila. Punaisessa karhunputkessa on hyvän punainen väri. Mielenkiintoista olisi tietää mistä johtuu happomarjan erilainen väritys, ostaessa oli kokonaan kirjava. Taidan lisätä sen juurelle rodomultaa ja katsoa kuinka käy.

      Poista
  10. Pikaista paranemista olkapäälle.
    Sadetta, sitä tarvittaisiin tänne meillekin runsaasti lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sadetta saisi tulla lisää, pintamaasta vähän syvemmälle on märkää mutta ei kunnolla syvälle, mies kaivoi tänään perunoita ja perunat olivat aivan kuivia.

      Poista
  11. Pikaista paranemista olkapäävaivaan! <3
    Onneksi vaivasi ei tosiaan estä ihailua. Sade teki hetkessä ihmeitä täälläkin ja ihailtavaa taas riittää, kun katse ei osu vain janoisiin kasveihin ja kärtsänneeseen nurmikkoon.
    Mukavaa viikonloppua Päivänpesään!

    VastaaPoista
  12. Samasta vaivasta olen minäkin kärsinyt. Kipu oli pahimmillaan ihan karmeaa. Sain terkkarista ensihoidoksi piikin. Pitkään olkapää vaivasi, mutta parani kyllä. Toivottavasti ei ikinä enää uusi.
    Punainen karhunputki on upea. Toivottavasti siementää ja lisääntyy, sillä iso joukko tuollaisia olisi kerrassaan hieno.
    Varmasti harmittaa, kun ei pääse puutarhaan kuopimaan, mutta nyt voit sentään tehdä useita kierroksia kasveja ihailemassa kameran kanssa. Töitä tehdessä ihailu jää vähemmälle. Mukavaa viikonloppua ja paranemista olkapäälle!

    VastaaPoista
  13. Voi ei, toivottavasti olkapää paranee pian. Onneksi sentään pääset katselemaan ja kuvaamaan kukkia. 'Strawberries and Cream' on hyvä hankinta. Se on oikein nätti ja tummat lehdet tuovat kivaa kontrastia muiden kasvien rinnalla. Minulla on niitä neljä ja aion ehdottomasti lisätä niitä. Hienon värinen karhunputki. En yhtään ihmettele, miksi pidät siitä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Tsemppiä olkapään kanssa! Täälläkin satoi onneksi, mutta maa on edelleen todella kuivaa. Eilen kasveja istuttaessa maa vain pöllysi. Kuivia kesiä on nyt ollut kaksi peräkkäin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)