lauantai 24. elokuuta 2019

Päivä Mustilassa

Jo muutamana vuonna olen käynyt Mustilan arboretumin taimipäivässä. Joka kerta kotiin on tullut taimi poikineen, niin tänäänkin. Suurinta antia oli kuitenkin keskustelut muiden harrastajien kanssa. Erään naisen kanssa juttelin pitkään kahvilla muun muassa rodoista. Myös puutarhabloggaajia oli paikalla runsain mitoin, miten kiva nähdä ja jutella kun on aihe josta kaikki puhuvat samaa kieltä eli puutarhaa.
 Valikoimaa riitti ja niin oli väkeäkin, bussilasteittain.
 Ruusujakin oli tarjolla mutta yhtään en ostanut. Ensin pitää siirtää rosarion spinosissima-ruusut pois ja sitten saan hankkia tilalle uudet ruusut. Rosarion maa on niin hyvä, että sitä on turha tuhlata arkiruusuille, taidan vihdoinkin uskaltaa kokeilla laajemmassa mittakaavassa jaloruusuja.
 Kävin myös taimimyymälässä mutta tällä kertaa lähdin sieltä tyhjin käsin. Pihalla ihastelin tuuheita jättiverbenoita. Talvena kokeilen ensi kertaa näiden kasvattamista itse siemenestä. Jos olen oikein ymmärtänyt niin ei välttämättä ollenkaan helppo juttu.
 Vaalean vihreää-blogin blogistin kanssa kiersin arboretumissa etsimässä hortensioita. Samalla näimme uutta havualuetta. Tällaisen istutusalueen kun saisi omaankin puutarhaan.
 Ja löytyihän niitä hortensioita. Tässä safiirihortensia Hydrangea serrata.
 Japaninpihdalla Abies veitchii oli näin komeat kävyt. Hankin sen omaan pihaan vaikka aranpuoleinen onkin. Kuudella eurolla raaskii kokeilla.
Muutama muukin taimi tuli ostettua. Tuossa on ainakin mantsuriankärhö, yksi haltijakukka, kolme keijunkukkaa, kolme erilaista atsaleaa, tummanpunaisena kukkiva maksaruoho,  vaaleanpunainen ripsureunainen kylmänkukka,  pinkki meirami ja tumma syyskimikki. Takana on lisäksi  japaninhappomarja 'Orange Rocket'. Niitä oli harmikseni enää yksi jäljellä, olisin ostanut muutaman ja tehnyt niistä pienen aidanteen. Ja onhan sitä jo näissäkin istutettavaa, toivottavasti huomenna on pouta ja saan ainakin osan taimista maahan.

p.s. Saaripalstan Sailalla on uskomaton vainu, tapasimme sattumalta Mustilassa ja hänellä oli minulle mukana kirahvinkukka! Mikä onni sillä omani ei ole tehnyt siementaimia ja olen jo pitkään halunnut kokeilla kirahvinkukkaa toiseen kohtaan puutarhassa. Nyt se on mahdollista, kiitos Sailan.

17 kommenttia:

  1. Oli mukava päivä. Ja hyvät ostokset teit. Saat varmasti osan huomenna jo maahan. Tuollaisista taimipäivistä saa hyvää inspiraatiota. Eikä omat ostokset tunnu liialta, kun muillakin on monia kasseja mukana.

    VastaaPoista
  2. Oli mukavaa ja pelkäämääni sadetta ei tullut, kannatti ottaa saappaat ja sadetakki autoon mukaan. Hyviä ostoksia ja mikä ihaninta, lähes kaikille on paikka valmiina, ei muuta kuin pieni kuoppa multaan ja taimi maahan.

    VastaaPoista
  3. Sinäkin löysit hienoja kasveja. Taitaa olla hyvä, etten Mustilaan ehtinyt. Niin mahtava tarjonta siellä tuntuu olevan. Ylipäätään kiva, että tällaisia loppukesän kasvitilaisuuksia on. Silloin kasvit ovat oman kokoisiaan ja ulkomuoto selvästi todettavissa.
    Safiirihortensia on suorastaan maagisen kaunis.
    Naapurissamme pihta on kasvanut jo monta vuotta. Se taitaa kyllä olla koraeanpihta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjonta oli huippu ja muiden kanssa keskustelimme, että tarjonta oli juuri enemmän keräilijöille ja harrastajille suunnattua kuin peruspihoille. Samaa pohdin tänään, syksy on hyvä aika hankkia taimia, näkee koon ja monet kasvit ovat vielä elokuussa kukassa.
      Koreanpihta on yleinen Suomessa, sekin on kaunis ja kestävä, jos japaninpihtani ei menesty niin hankin tilalle koreanpihdan.

      Poista
  4. Oli niin onnistunut päivä ja oli myös tosi kiva nähdä!
    Tunnelma tuolla Mustilan taimipäivässä on aina niin mahtava. Kun on samanhenkistä porukkaa koolla, niin eihän se muuta voikaan olla.
    Ja huippua on myös se, että siellä keskitytään oleelliseen, eli kasveihin. Enemmän kuin esim. kevään puutarhamessuilla.
    Ihan huippujuttuja löysit! Täällä mukaan lähti 5 vaahteraa, 2 alppiruusua ja kolme keijunkukkaa. Olen niin onnellinen löydöistäni.
    Kivoja istutteluhetkiä ja aurinkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustila taitaa olla tämän hetken ykköstapahtuma Suomessa puutarhureille, samaa tunnelmaa ja valikoimaa ei ole missään muualla. Toivottavasti oli myyjätkin tyytyväisiä, kävijät tuntuivat sitä olevan. Oi joi, nyt on hyvä odottaa postausta vaahteroista. Minäkin ostin yhden vaahteran mutta nimi ei ole muistissa, joku vähän arka oli mutta kokeillaan.

      Poista
  5. Minkälaisen kasvuympäristön tuo japaninpihta tarvitsee? Näyttää tosi hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japaninpihta tarvitsee suojaisan paikan, koreanpihta on yhtä kaunis ja tekee samanlaiset kävyt, sitä kannattaa harkita. Mustilan arboretumin sivuilla on hyvät tiedot molemmista.

      Poista
  6. Mustilan tapahtuma on huippu ja tästä lähin se täytyy ottaa jokavuotiseksi ohjelmaksi, juuri tuon mahtavan taimitarjonnan takia. Eihän tuollaisia herkkuja saa mistään muualta, ja mihin hintaan! Onnistuin haalimaan muutaman saniaisen ja varjohiipan, mutta niin monta muuta jäi, että ne täytyy saada ensi vuonna.
    Oli supermahtavaa nähdä, harmitti, kun ei ehditty viettää yhtään aikaa. Oli jotenkin hoppu ennen tapahtuman loppumista. Lopuksi alkoivatkin peräkärryt ajaa myyntialueelle ja oli pakko poistua ;-)
    Toivottavasti kirahvi sinulla viihtyy. Tuli mieleen, että hassua, kun sinulla se ei tee siementaimia ja minulla taas se jättikarhunputki, kyllä on outoa jotenkin!
    Ensi vuonna voisit miettiä Hongiston taimiston ruusuja (nähtiin siinä kohdalla), meinaan ne ovat kaikki omajuurisia. Sieltä voi varmasti pyytää etukäteen ottamaan jotakin tiettyä valikoimasta mukaan.
    Oi, tuo pihta on huippukaunis! Ja safiirihortensia, mikä herkku. Minulla kyllä on se, mutta se ei ikinä kuki, hyvä kun sinnittelee hengissä vuodesta toiseen. Pitäisi ehkä kastella kesäisin, 10 vuotta sitten istutettua kun ei enää viitsisi siirtääkään.
    Ihanaa muuten lukea kaikkien muiden taimisaaliista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taisi olla kolmas vuosi kun kävin taimipäivässä, joka vuosi vain paranee mielestäni. Enkä edes luennoille ehtinyt vaikka oli siellä koko päivän, taimia oli kiva kiertää rauhassa ja useammankin kerran, ruuhkaa oli sen verran paljon.
      Kirahvi on nyt arboretumissa hyvässä kohopenkissä, jospa se lähtisi siitä leviämään, voihan olla että olen kitkenyt siementaimet pois.
      Tuo onkin hyvä idea että tilaa etukäteen ruusuja, jotain Austineita haluan sinun innoittamana kokeilla, pitääkin tutustua mitä Hongiston valikoimiin kuuluu. Ei taida olla Austineita mutta muita mielenkiintoisia luultavasti on.

      Poista
  7. Oli hauska tavata taas! Tästä saattaa tulla itsellekin perinne, jos vain retki järjestetään ensikin vuonna Helsingistä. Kivoja löytöjä teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustila kannattaa ottaa perinteeksi, minusta tapahtuma vain paranee vuosi vuodelta. Tänään pääsi osa löydöistä maahan, puiden paikkaa pitää vielä hetki harkita.

      Poista
  8. Voi kun Mustila on meistä niin kaukana! Olen siellä pariin kertaan ollut, mutta nyt ei ole mahdollista lähteä oikeastaan yhtään mihinkään. Mutta joo - inspiroivassa ympäristössä ihanien harrastajien kanssa samaa kieltä puhuvana ihan parhaita reissukohteita!

    Siniset kävyt puhuttelevat minuakin. Tontilla kasvaakin koreanpihtaa peruslajina, ja sitten kääpiölajike 'Silberlocke' pärjäävät vuodesta toiseen täysin moitteetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustila on kiva reissukohde, ihan jo Arboretumin takia. Meiltä on niin lyhyt matka että joskus olen lähtenyt hakemaan vain paria taimea myymälän puolelta. Tuo kääpiölajike pitää laittaa mieleen, sellaiselle on aina tilaa.

      Poista
  9. Pääsis käymähän tuas tapahtumas eres kerran. Oi, mikä safiirihortessa! Teit kivoja löytöjä. Ei tunnu hinnakkaa olevan ihan pilivis.

    VastaaPoista
  10. Kolmas kerta minullekin ja olen samaa mieltä, että tapahtuma kasvaa ja paranee kaiken aikaa. Voi, kun olisin tiennyt, että blogiporukkaa on kauempaakin liikkeellä, olisin välillä nostanut katsetta taimista... kiva oli tavata, vaikka vain pikaisesti, kun oli niin paljon (ja kiire tehdä ostoksia) katseltavaa. Ehkäpä ensi vuonna teemme joukkokkokoontumisen johonkin hortensian juurelle:) Kaikki taisivat saada jotakin kotiinviemisiksikin!

    VastaaPoista
  11. Sinäkin teit loistohankintoja! Olisipa ihana päästä joskus käymään tuolla. Toisten bloggaajien tapaaminenkin olisi mukavaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)