sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Pientä piristystä arkeen

Ensin ajattelin , että mitä sitä suotta ostaa kevätkukkia kotiin, pääsiäinenkin on juuri ennen vappua jolloin nautitaan ulkona avautuvista kukista. Mutta tuo kaiken peittävä valkoinen höttö sai mielen kääntymään.
 Ruokakaupasta kantautui kauppakassissa kotiin perunanarsisseja ja helmililjoja. Helmililjojen varret ovat venyneet vaikka olen kastellut näitä vain kerran, taitaa olla vikana valon puute. Leikkotulppaaneista olisi saanut iloa heti mutta näistä saa pidemmän ilon kun istuttaa kukkineet sipulit puutarhaan. Perunanarsisseja aion kokeilla kivijalan vieressä missä on todella kuivaa, yhtään kertaa en ole saanut niitä nousemaan uudestaan.
 Ennen joulua sain punaisen amarylliksen joka kukki juuri sopivasti jouluksi. Toisen varren nouseminen on kestänyt mutta nyt jaksan uskoa, että näen sen kukinnan parin viikon päästä.
 Lasikuistilla on vielä pieni kuusi koristeena ja saa ollakin niin kauan kuin lumet on maassa. Sekalainen joukko metsän eläimiä on kokoontunut kuusen alle ja joulun jälkeisistä alennusmyynneistä sinne eksyi myös lumiukko.
Lumiukon jälkeen lämmittelemään saapuivat nalle ja otus. Molemmat tulivat suuren sydämen kera ja otettiin hyvin vastaan sekalaiseen joukkoon.

 Siinä ne ovat kaikki sulassa sovussa. Kissoja ei parane lasikuistille laskea sillä sen jälkeen huopaeläimet ovat pitkin poikin kuistia uusille paikoille aseteltuina. Itse pidän niistä juuri näin, kuusen alla nuotion ympärillä lämmittelemässä.
Kissat taas ovat paljon näin, tuijottelevat tirppoja ikkunoista. Tai sitten nukkuvat. Iltaisin otetaan hepuleita kun sisällä ei tahdo olla riittävästi virikkeitä. Jotain piristystä pitäisi saada, tänään riemua aiheutti kaksi lintulaudalla ruokaillutta oravaa. Voi sitä säksätyksen määrää kissojen suusta. Kunhan lumet sulavat niin sitten helpottaa, ulkoilut voi aloittaa ilman pelkoa henkeen uppoamisesta.

12 kommenttia:

  1. Onkin varmasti ihan totta, että ulkona alkaa olla jo liiaksi lunta kissojen kannalta. Mutta hyvän kuvan nappasitkin heistä. Niin tarkkaavaisina siinä ollaan, että veikkaan ruudun takana olevan jotain iloisia pikku siivekkäitä, joita tekisi mieli vähän päästä hätistelemään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkulintuja syömässä auringonkukan siemeniä syreenin oksilla. Kissat ovat käärmeissään kun eivät pääse lintujen kimppuun.

      Poista
  2. Ei mullakaa oo perunanarsissien istutus puutarhahan koskaa onnistunu, helemililijat taas helaposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmilijat kestävät talven hyvin eivätkä ole niin nirsoja paikan suhteen. Kokeilen nyt auttaisiko totaalikuiva paikka perunanarsissien kanssa.

      Poista
  3. Suurimmassa osassa kevätsipuleita on juuri se hyvä puoli, että ne eivät ole vain hetken ilo vaan ne saavat jatkaa eloaan puutarhassa.
    Lupaava nuppu amarylliksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amaryllis on ollut sinnikäs, en kastellut sitä kertaakaan ennen kuin leikkasin kuihtuneen kukinnon varsineen pois ja sitten alkoi kasvamaan tuo toinen varsi.

      Poista
  4. Perunanarsissit taitavat olla melko oikullisia, minäkään en ole niitä saanut koskaan nousemaan seuraavana keväänä.
    Helmililjaruukunkin ostin vähän aikaa sitten, ne kukkivat tosi nopeasti sisällä, mutta maaliskuussa viimeistään niitä ruukkuja ehkä pystyy jo laittamaan kasvariin, siellä viileässä ne säilyvät viikkokaupalla, kunhan ei liian kova pakkanen pääse yllättämään....
    Meilläkään kissat eivät tällä hetkellä ole yhtään kiinnostuneet ulkoilusta, vaikka ihan vapaasti pääsevät kissanluukuista kulkemaan. Onni varsinkin on kuin lapset pieninä, aika tulee sisällä pitkäksi ja silloin minun pitäisi keksiä heille virikkeitä. Tai mieluummmin taikoa kesäkelit pihalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasikuistilla perunanarsissit ja muut sipulikukat ovat kestäneet viikkoja mutta nyt siellä on liian kylmä, kunhan kuusi ja eläimet siirtyvät kesälepoon niin tilalle voi laittaa sipulikukkia, hyasintitkin sietää siellä kun tuoksu ei tule taloon sisälle.
      Kissojen kaikki lelut on kaivettu esiin mutta eihän niillä voi yksin leikkiä, aina pitäisi olla joku leikittäjä. Iines on ainut joka leikkii itsekseen, siihen riittää että havaitsee pölypallon lattialla.

      Poista
  5. Kylläpä on kissat tarkkoina :D Sipulikukkaruukut ovat minusta parempi investointi kuin tulppaanikimppu. Onhan noista iloa paljon pidempään, kun saa seurata verson kasvua ja nuppujen aukeamista, ja jatkavat sitten eloaan puutarhassa. Toivottavasti perunanarsissitkin viihtyisivät hyvin. Helmililjat ainakin menestyvät helposti ja lisääntyvätkin aika tehokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on tarkkoina kun ikkunan takana on parvi pikkulintuja. Helmilijat on kivoja, vielä kun löytyisi vaaleanpunaisia jostain.

      Poista
  6. Ihanat keväänairueet olet hankkinut. Pitäisi sitä jotain kai hommata kun on jotenkin kevääntunne niin kaukana . Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis purkki amaryllikselläsi! Kissamiskoille terkut.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)