sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Hups heijaa

Perjantaina luonto päätti aloittaa operaation Lumet alas katolta. Ensin jännitettiin talon kattolumia, ei vahinkoja muuta kuin kattotikkaiden vääntyneet yläosat. Uudet tikkaat on joka tapauksessa olleet hankintalistalla joten ei edes harmita.

Lauantaina alas tuli navetan pellon puoleinen osa ja viime yönä toinen puoli. Ja taas sai jännittää.
 Tuolla takana on navetta ja viime kesänä kunnostetut ikkunat ja vajan ovi. Kaikki onneksi ehjinä vaikka lumi on painautunut niihin saakka.
 Sama toisella puolella, ei rikkoutuneita ruutuja. Saapa muuten nähdä milloin tuollainen pakkautunut lumikasa sulaa pois, tämä navetan puoli on vielä varjon puolelle, pohjoiseen päin. Voi olla, että tuosta saadaan tehtyä juhannuksena lumipallo poikineen.
 Rännit kiinnitettiin viime kesänä uudestaan, onneksi sillä vanhat kiinnitykset eivät olisi kestäneet eilistä lumen putoamista. Rännit oli kiinni parilla hassulla naulalla, ylipäätään ihme etteivät olleet tulleet alas missään vaiheessa.
 Kasvihuoneen katolta ei tarvinnut poistaa lunta. Jyrkkä kattokulma auttaa asiassa. Viime kesänä mies rikkoi kasvihuoneen yhden seinälasin, se pitää uusia jossain vaiheessa, nyt tilalla on ruma vanerin palanen. Viiniköynnös jäi peittelemättä mutta ehkä se tuolla pärjää.
Kompostin polkua on saanut raivata ahkerasti auki. Kun monena talvena sinne on päässyt ilman lumitöitä koko talven niin tänä vuonna on ihan toisin. Vaan eiköhän lumet tästä ala sulaa, ensi viikolla eletään jo helmikuun puolta väliä.

21 kommenttia:

  1. Hups! On sitä lunta teilläkin. Onneksi ei tullut vahinkoja. Nyt jo vähän tuntuu, että alkaisi riittää. Hyvän suojan on kasvit saaneet lumipeitteestä, mutta eiköhän tuolla määrällä jo pärjättäisi kevääseen saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin riittäisi, lumen sulamisen kanssa saadaan kärvistellä vielä pitkään tätä vauhtia. Pitää toivoa aurinkoisia kelejä jolloin lumi haihtuu silmissä.

      Poista
  2. Tutun näköösiä kuvia. Mei päästy ihan nua vähällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti ei korjaamattomia vahinkoja. Eilen ajettiin yhden vanhan, tyhjillään olevan navetan ohi, oli seinä murtunut lumitaakan alla.

      Poista
  3. Eilen illalla rytisi oikein kunnolla, kun lumet tuli katolta. Onneks on peltikatto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on peltikatto, meillä astiat pomppivat astiakaapissa kun lumet tärähtivät maahan. Muissa piharakennuksissa on huopakatto, niistä lumet lähtee vain sulamalla.

      Poista
  4. Onhan tuota kyllä ihan kunnon läjä tullut. Nyt on plussakeliä täälläkin. Tavallaan olen hyvilläni siitä, että meillä on tiilikatto, niin ei tarvitse pelätä, että lapset jäävät katolta tippuvien lumien alle. Toisaalta tiilikatolta joutuu pudottelemaan itse tarvittaessa liikoja pois. Hanget kyllä vajuvat silmissä kun sataa vettä. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienenä pelotti kattolumien ja lasten yhdistelmä, nyt tietävät reitit mistä kulkea ettei tule lumet niskaan. Hanget ovat jo kivasti vajuneet, kiva asia.

      Poista
  5. Hui! Katselin instassakin jo, että aika hurjat kasat. Totta, että pohjoisen puolella sulaminen tulee kestämään tosi pitkään. Muista raportoida täälläkin, jos oikeasti menee sinne kesäkuulle asti :). Ehkä on ihan hyvä, että lumet tippuvat katoilta nyt, kun kuorma on ollut kuitenkin aikamoinen joka paikassa, jos vaikka se talvi tästä vielä jatkuu. En kyllä toivo, että varsinaisesti alkaisi ns. alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt saisi hyvän liukumäen. Kesäkuulle on joskus ollut lumia navetan tuolla puolen, nyt voi olla pidempään kun lunta on paljon. Kovasti odoteltiin milloin lumet tulevat alas kun tämä oli eka kerta tänä talvena. Toivon ettei lunta sada enää tippaakaan lisää, toisaalta jos pitää sataa, niin mieluummin lumena kuin vetenä.

      Poista
  6. Siinä on nyt isot kasat. Jos kohta tulee pakkanen, pääsee kasoja pitkin kiipeämään katolle tai lähes katolle?

    VastaaPoista
  7. Oho, nyt on kyllä kunnon lumikasat. Toivottavasti sulavat kuitenkin ennen juhannusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne siitä, kunhan ei tule kovin paljoa lisää enää.

      Poista
  8. Katolla on ihan hurjasti lunta, nyt sen oikein huomaa, kun ovat tulleet alas ja eipä meinaa ikkunasta ulos nähdä. Onneksi ei käynyt vahinkoja, olet ollut niin ahkera ja työllistetty noiden ikkunoiden kanssa, harmitus olisi varmasti ollut suuri, jos olisivat rikkoutuneet. Nyt vaan odotellaan, että alkavat sulaa pois kevään tieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olisi harmittanut ruutujen hajoaminen, onneksi niin ei käynyt. Ensi kesälle on riittämiin puuhaa toisen pitkän sivun ikkunoiden kanssa. Eiköhän se kevät tule, tänään oli jo ihanan keväinen aurinkopäivä.

      Poista
  9. Viime vuonna meillä oli tontilla lunta 90cm. Meillä on tontin ympäri 120cm korkea verkkoaita koiran takia ja siitä oli näkyvissä kolme ylintä "ruutua". Tänä vuonna taidettiin miltei päästä samaan. Ihan hurjat lumikasat on. Kaipa ne sulaa juhannukseen mennessä :D

    VastaaPoista
  10. Vau kyllä teillä onkin valtavasti ollut lunta.
    Hups heijaa meilläkin tuli lumet tuvan katolta alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta riittää mutta kivasti on hanget huvenneet auringossa ja vesisateessa.

      Poista
  11. Hurjasti on teilläkin lunta, onneksi ei ikkunalasit rikkoontuneet! Mekin jännitämme, tuleeko viime kesänä asennettu lumieste vanhan talon katolta alas vai pysyykö lumien kanssa paikoillaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)