tiistai 4. joulukuuta 2018

Lasikuistin joulumetsä

Tänä jouluna päätin mennä joulukoristeiden suhteen hyvin niukalla linjalla. Mietin jopa niinkin radikaalia ajatusta, etten osta lainkaan joulukukkia. Vuoden tärkeimmät koristeet ovat himmelit, joulukuusi salissa, viime vuonna Berliinistä tuotu seimi ja lasikuistin joulumetsä.

 Joulumetsän kuusi löytyi melkein pihasta, tuollainen sopivan kapea ja luonnonmukainen. Virittelin kuuseen pienet valot mutta ne pitää vaihtaa, osa ledeistä ei pala. Varastossa taitaa onneksi olla toinen samanlainen valosarja. Tuon valon lupaan laittaa heti sähkölaitteiden keräykseen jotten erehdy laittamaan kuuseen risaa valoa ensi vuonnakin.
 Tontut saapuvat metsään hiukan myöhemmin, nyt nuotion ympärille pääsi kaurisperhe, jänis ja kettu.
Kuvat on otettu viikonloppuna, nyt maisema on eri näköinen kun vähäinenkin lumi on sulanut osin pois. Kuva valehtelee muutenkin, ei meille tullut kuin pari senttiä lunta.

Varsinainen joulukuusi tulee tänä vuonna viikkoa ennen joulua kun lapsenlapset tulevat koko viikonlopuksi hoitoon. Pojat pääsevät hakemaan kuusen metsästä papan kanssa ja koristelu hoidetaan mummin kanssa.

4 kommenttia:

  1. Löyrippä söpön kuusen ja helaposti :)
    Mulla tuppaa olemahan jouluusin iha liikaa, kaikellaasta sälää. Muttaku mullon muuten "kestosisustus" nii joulu tuaa eres hetkeksi vaihtelua. Kuusen haku ja koristelu onki poijille varmasti mialuusaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on meilläkin kestosisustus, sitä sanotaan meillä muuttumattomaksi mummolaksi :D

      Poista
  2. Joulumetsä on kiva idea . Himmeli pitää meidänkin kaivaa esille. Se kyllä on jo vähän ajansaatossa räähjääntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salin himmeli on meillä ympäri vuoden katossa juuri siksi että suuren kokonsa takia sitä olisi hankala säilyttää yhtään missään.

      Poista

Kiitos kommenteista :)