sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kummitytön kaappi

Kierrätys, se se vasta on hauskaa puuhaa. Ja hyödyllistä, ja joskus yllättävää. Sain hyvältä ystävältä vanhan kaapin, jos kaappi ei olisi tullut huomaani, olisi se mennyt kaatopaikalle. Meillä kaapille ei ollut välitöntä tarveta vaikka mielelläni hamsteroin sen varastooni. Mutta kun koskaan ei tiedä mille tulee tarvetta.

Sitten siskoni näki kaapin navetassa ja kysyi voisinko kunnostaa kaapin heille. No toki voin ja niin lupasin. Matkan varrella muutin mieltäni ihan hivenen ja tein kaapin kummitytölleni. Siskolle lupasin siihen elinikäisen käyttöoikeuden. Minun mielestä oikein hyvä kauppa.
 Eilen kuskasimme kaapin uuteen kotiinsa. Siellä kaapille löytyi hyvä paikka keittiöstä. Leikkuulaudat minulla on vielä työn alla, ne pitää uusia kokonaan. Maalauskin jäi vähän viime tippaan, maalasin eilen siskon luona viimeiset maalaukset kaappiin. Sävy on Uulan pellava, maali puolikiiltävä ovi- ja ikkunamaali.
 Vetimet olin jättänyt maalaamatta koska en päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen niiden väristä. Onneksi sisko tiesi, nupeista tulee taas punaiset. Minulla ei vain sattunut olemaan punaista maalia mukana, siksi vetimet ovat nyt hetken aikaa maalaamatta.
Siskolla on sisustuksessa paljon punaista, siksikin punaiset vetimet sopii kaappiin kuin piste i:n päälle. Ja onhan niiden alkuperäinenkin väri punainen. Itse kaappi oli vihreä, sen vaiheita voi lukea tästä. Ja vaikka kaapin kunnostamisessa oli oikeasti iso työ niin olenpa onnellinen että sen tein. Kaappi on tänä päivänä kaunis ja käyttökelpoinen huonekalu jolla on palvelusvuosia runsaasti jäljellä. Ei siihen tarvittu kuin hiontaa, maalia ja uutta vaneria. Ja ihan vähän hermoja.

17 kommenttia:

  1. Tulipa kaunis kaappi. Itselläni on melkein samanlainen, se on juurikin vihreä. Nämä kaapit sopivat monenlaiseen käyttöön. Omani on nyt astiakaappina, mutta aikaisemmin siinä oli askartelutarvikkeet ja sitä ennen lasten lelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kaappi on kaunis, sen muotokielessä on jotain minuun vetoavaa. Hyvät mittasuhteet. Meillä vastaavanlainen on täynnä astioita, laatikoissa on aterimet ja pienissä kaikenlaista sälää. Kaappiin mahtuu uskomattoman paljon tavaraa.

      Poista
  2. Se on aivan ihana :) Muistan ihailla joka kerta ohi kulkiessani. Samoin, kun ihailen loppuun saatettua keittiöremonttiakin. Iso kiitos isolle siskolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun kelpaa :) Jäi muuten ne maalarinteipit vielä seinää, ota pois :D ja lista jäi puuttumaan. Ens kerralla voitaisiin aloittaa eteisestä!

      Poista
  3. Olet kyllä supermonitaitoinen ihminen. Ja onneksi kierrätät, monta esinettä saa uuden elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on täynnä kauniita vanhoja esineitä jotka tarvitsevat uuden elämän, minusta vanhoissa esineissä on sielu, uusissa ei välttämättä ole.

      Poista
  4. Ihana! Todella. Olet huipputehokas, kierrätys on sitä paitsi niin hyvä juttu kaikin puolin. Punaiset vetimet tuovat ihanaa raikastusta vaaleaan kaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokkuudesta en tiedä, koko kesä olisi ollut aikaa viimeistellä kaappi ja vasta vientipäivänä sain valmiiksi :D
      Punaiset vetimet on paremmat kuin kaapin väriset, ehdottomasti.

      Poista
    2. Ihana kaappi ja hienosti kunnostettu :) täällä on kans toinen kunnostaja ja maalaaja :) maalausvaatteita vaan alkaa olla enemmän kuin muita! Löysin blogisi vasta ja liityin lukijaksesi, innolla ryhdyn tutkimaan sitä :) tervetuloa vastavierailulle vanhaan keltaiseen rautatieläistaloon :)

      Poista
  5. Kyllä on hieno. Minullakin on tuollainen melkein saimanlainen turkoosina, mutta aika paljon nyt huonokuntoisemmalla maalilla varustettuna ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi oli kaunis vihreänäkin, mutta maali oli niin heikossa hapessa että oli pakko poistaa. Minun oma versio oli turkoosi kun sen sain, mutta siitäkin lähti maali. Väri on nyt sama pellava kuin tuossa siskolla olevassa kaapissa. Kiva väri sekin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niin on, tykkään kun laatikot ovat sivuilla päällekkäin eikä rivissä ylhäällä niin kuin yleensä.

      Poista
  7. Ihana kaappi! Siitä tuli tosi hyvän näköinen. Mulla on ollut etsinnässä tuollainen emännän kappi. Niistä pyydetään välillä ihan törkeitä hintoja, huonokuntoisistakin. Kerran oli myytävänä yksi kohtuuhyvä edullisesti, mutta eipä mulla silloin ollut mahdollisuutta sitä hakea ja niin se jäi. Vieläkin harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin noista pyydetään yleensä ihan liikaa. Kunnostamisessa on työtä eikä maali ole ilmaista.

      Poista
  8. Hieno kaappi ja nyt kunnostuksen jälkeen entistäkin ehompi. Minäkin olisin maalannut nupit toistamiseen punaisella. Sopivat hyvin muuten vaaleaan kaappiin. On se vaan niin kaunis, mielelläni olisin huolinut itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan kaapista tuli hieno. Ja punaiset nupit, ehdottomasti.

      Poista

Kiitos kommenteista :)