keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Varjon vaativat

Mustilasta ostettu Hurtanheisi Viburnun lantanoides vaati asuinsijakseen varjon. Pääosin paahteisessa puutarhassa olikin hieman vaikeaa löytää oikeaa paikkaa ja kun sellaista ei valmiina ollut, tein uuden. Valo-olosuhteet nyt lienee oikeat, mutta pelkäänpä että paikka on aavistuksen liian kuiva.
 Terijoensalava, kuusi ja koivu takaavat että tähän ei aurinko turhaa porota. Ja kuten arvelin, oli tuossa puutarhan muhevinta multaa.
 Hurtanheisi on vielä kovin pieni, suurempiakin oli myynnissä, mutta kalliimmalla hinnalla. 10e maksoin tästä taimesta.
 Hurtanheiden vasemmalle puolelle siirsin suurta hätää kärsivän alppiruusun. Katsotaan virkistyykö kovia kokenut rodo tässä. Multaansa sekoitin reilusti havunneulasia, käpyjä, oksanpätkiä ja vanhalla paikalla ollutta rodomultaa. Alppiruusun ja hurtanheiden välissä on ystävän taimimyynnistä ostettu sinikämmen. Samaisesta myynnistä on hankittu oikealla olevat varjoyrtit. Lisäksi ajattelin istuttaa taponlehteä joka on tehnyt runsaasti uusia taimia omenapuun alla. Epäilen että muurahaiset ovat kuljettaneet siemeniä, niin pitkälle taponlehteä on levinnyt.
Eipä tämä nyt kovin paljoa eroa yläkuvasta, multaa näkyy vain enemmän. Mutta siinä se on, minun pieni varjopenkin alku.

11 kommenttia:

  1. Onpas kasvilla hauska nimi - hurtanheisi. Uusi minulle, vaan ihan mukavan näköinen. Meidän tontilla kasvaa vähän joka nurkalla vähintäänkin pieniä taponlehden alkuja isommista ryppäistä puhumattakaan. Luultavasti se on levinnyt haravoinnin yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurtanheisi on hauskan näköinen, muistuttaa lehdiltään enemmän hortensiaa kuin heisiä. Enpä ajatellutkaan että haravointikin on levittänyt taponlehteä, syytin vain muurahaisia leviämisestä :D leviäminen ei kyllä haittaa, se on tarkoituskin.

      Poista
  2. Huikeaa seurata näitä istutuksiasi:) jännityksellä toivon minäkin, että heisi siitä lähtee kunnolla kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon minäkin, puutarhassa kun on jo komea koiranheisi, niin voisi olla hurtanheisikin.

      Poista
  3. Ihana pikku heisi, pitkää ikää hänelle! Pieninä ne kannattaa ostaakin, juurtuvat paremmin ja kärsivät vähemmän kuivumisesta, jos juuria katkeilee. Toivottavasti varjopenkistäsi tulee suksee, nyt voit alkaa keräillä varjokasveja(kin) ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vihdoin ja viimein on paikka varjokasveille, niissä kun on monta kiinnostaa lajia olemassa. Paikan kuivuutta täytyy seurata, en osaa yhtään sanoa millainen paikka tuo on. Vieressä on kuitenkin rinne josta valuu vesi alueeseen päin.
      Ja eipä tässä riitä varjokasvit, nyt on metreittäin tilaa kivikkokasveille...

      Poista
  4. Siitä se lähtee. Nyt on ensimmäiset istutettu. Pitkää ikää!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa seurata, miten sinikämmenesi lähtee kasvuun. Hankin itse juuri sellaisen taimen ja vähän jännittää, tuliko laitettua liian valoisaan paikkaan...siihen paistaa ilta-aurinko pitkät tovit. No, jos se nyt näyttää kärähtävän, pitää äkkiä siirtää muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun sinikämmeneen paistaa aurinko puiden läpi siivilöidysti aamusta ja iltapäivästä. Minä taas mietin onko liiankin varjossa.

      Poista
  6. Toivottavasti tuo paikka ei ole liian kuiva, kun vieressä on koivu ja kuusi. Molemmat vievät runsaasti kosteutta. Minulla kasvaa alppiruusut mäntyisessä metsäsaarekkeessa. Siellä on myös sinikämmen joka on alkanut mukavasti leviämään. Alppiruusujen vieressä on myös alppiniittykello.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)