torstai 25. kesäkuuta 2015

Lumivalkoinen ja verenpunainen

Valkoinen väri kukissa on kaunis, mutta minusta tarvitsee aina kaverikseen jonkun muunkin värin, muuten ei oikein erotu tai jää jotenkin vajaaksi. Niinpä juhannusruusun viereen istutettu punainen akileija "Nora Barlow" osui täydelliseksi kaveriksi valkoiselle ruusulle.
 Verenpunainen ja lumivalkoinen, täydellinen väripari.
 Juhannusruusussa on niin paljon kukkia että oksat notkuvat niiden painosta. Pitkät oksat kaartuvat maahan saakka ja taivaalta tippuva vesi vain edistää tilannetta.
 Minä rakastan tuota juhannusruusun palluraista kukkaa. On muutkin ruusut kauniita, mutta tämä on minulle ykkönen. Ja kasvina juuri tämä kuvattu on muutenkin tärkeä sillä on tuotu pihaan äitini syntymäkodista. Juhannusruusu vain on arka sateelle. Hyvin näkee kuvasta miten ruusun terälehtien reunat alkavat heti ruskettua sateen takia vaikka kukat eivät ole edes kunnolla avoinna.
Liljoista suosikkini on varjolilja, mutta hyvänä kakkosena tulee paratiisililja. Tämän yksilön toin pari vuotta sitten Türista ja se kukkii jo näin iloisesti. Lisää paratiisililjaa ostin alkukesästä Lahden taimipäiviltä. Maksoin 2e taimesta ja kotona jaoin sen. Taimessa olikin lopulta kuusi liljanalkua jotka kaikki laitoin talon eduspenkkiin. Niistä kaksi aikoo jopa kukkia tänä vuonna. Tässä syy miksi toisen harrastajan jakotaimet ovat parhaita. Ne ovat yleensä runsaita ja ja jo hyvin kasvuun lähteneitä, ulkoilmassa kasvatettuja. Paratiisililja ei ole saanut kaveriksi verenpunaista muuta kuin verikurjenpolven jonka kukat eivät kyllä ole minusta veripunaiset. Akileija on tässä nimetön vaaleanpunainen yksilö. Mutta hyvin käyvät silti valkoisen pariksi.

18 kommenttia:

  1. Täällä Tampereella ei oikein mikään vielä kuki. Juhannusruusussa on miljoon nuppua mutta ne pysyvät vielä kiinni. Kaksi Iiristä on vasta auennut. Tuntuu jotenkin surulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nuppuinen on vielä minunkin juhannusruusu, ja muutkin kovasti vielä miettivät.

      Poista
  2. Tulen hirmu iloiseksi näistä Päivänpesän tapahtumista, aitan edistymisestä ja kaikesta siitä kivimäärästä ja vielä kukistakin. Kivaa, että jaksat kesälläkin kaiken ulkokiireen keskellä päivittää blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikkis :) On aina mukava kuulla että blogista on iloa muillekin kuin minulle.

      Poista
  3. Just äsken kuvailin valkoisia kukkia, pitäisi laittaa blogiin. Mulla ei paratiisililja kuki vielä.

    Juhannusruusu on yksi maailmankaikkeuden ihanimmista kukista ja mulla ei sitä ole! Oli vielä jokunen vuosi sitten, mutta jouduttiin hävittämään sekin salaojaremontin yhteydessä ja uutta en ole saanut aikaiseksi hakea kotipaikalta. Muistaisinkohan ens kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso lappu mukaan muistutukseksi :) Minulla on nyt kahta juhannusruusun kantaa, äidin syntymäkodista ja siskon miehen kotipaikasta, niillä ei ole välimatkaa kuin reilu 100km. Hauska nähdä onko niissä samanlaiset kukat, toinen ei kuki vielä.

      Poista
  4. Juhannusruusut on just parhaita, ja mielestäni kyllä valkoinen ja vihreäkin ovat näyttävä väripari. Valkoiset kukat ovat jotenkin niin runsaan näköisiä. Hyvin kyllä korostaa valkoista tuo punainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä ja valkoinen on myös hyvä pari, mutta joskus tuntuu että valkoinen hukkuu yltiöpäisen runsaaseen vihreään.

      Poista
  5. Kauniita väriyhdistelmiä!
    Juhannusruusu on minustakin aivan ihana. Nuo kaartuvat kukkaryöppyoksat tekevät pensaan muodosta niin kauniin. Ja kukkien löyhä pallomuoto, aivan ihana. Harmittelin tänään omaa puskaani, jossa on myös aika paljon ruskeaa. Onneksi suurin osa kukista on vieläkin nupulla, jospa ne saisivat aueta valkoisina. Tuo kermanvalkoinen värikin on niin ihana.
    Sinullakin on tuota ihanaa paratiisililjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paratiisililja on aivan ihana, muutama vuosi sitten en edes tiennyt sellaisen olemassaolosta. Türissa törmäsin ja nimi kuulosti niin mahtavalta että pakko oli ostaa.

      Poista
  6. Juhannusruusu on todella kaunis, meillä ei vielä kuki mutta lupaavasti on nuppuja. Paratiisililja aloittelee juuri kukintaansa, se on niin kaunis ja kiva ottaa sitä vaikka maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä että kestää leikkokukkana. Vielä en kyllä raaski, mutta kunhan vuodessa parissa kasvusto tuuheutuu niin osa saa päätyä maljakkoon.

      Poista
  7. Täälläkin juhannusruusu on vielä nupulla. Pensaassani on jokin vaiva, sillä sen oksat lehtineen näivettyvät yksi toisensa jälkeen. Surettaa, sillä meidän juhannusruusu on anopin lapsuudenkodista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi ruusua! Auttaisiko jos siitä siirtäisi palan juurta uuteen kohtaan, tai ottaisi pistokkaan tuoreesta kasvusta?

      Poista
  8. Upea yhdistelmä!
    Minusta esimerkiksi purppurakeijunkukka ja valkoiset kukat ovat huikea yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on hyvä yhdistelmä, oikein tumma ja valkoinen.

      Poista
  9. Ihania kasveja, himoan suuresti tuota Nora Barlowia ja paratiisililjaa myös. Uskaltautuisiko joskus tuonne Turin kukkamarkkinoille, kannattaako, mitä tuumit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt Türissa nyt kolmena peräkkäisenä vuonna. On kannattanut käydä, tosin ei siellä kaikki ole edullisempaa, mutta voi löytää paljon kivaa mitä Suomessa joutuisi metsästämään enemmän. Ja onhan paikka ihan kokemus. Kaksi kertaa olen ollut järjestetyllä bussimatkalla ja tänä vuonna oltiin liikkeellä omalla autolla, tehtiin päiväreissu. Molemmissa omat hyvät puolensa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)