lauantai 6. kesäkuuta 2015

Alapuutarhan kivimuurit

Alapuutarhaan piti tulla vain luumulehdon kivimuurin korotus. No, kun kiviä kerran löytyi mieletön kasa, oli niille keksittävä salamapäätöksellä joku paikka. Päätettiin jatkaa muuria nurmikon reunan mukaisesti.
 Uusi muuri kaartuu kohti aittaa tarkoituksella. Tuonne minne kivimuuri päättyy on tarkoitus rakentaa iso kasvihuone, siis oikein iso tiilisellä takaseinällä. Aikataulu on kymmenen vuoden sisään.
 Muurien väliin jätettiin vanhan latotien kohdalle kulkuaukko muurien toiselle puolelle. Aukon sivuilla kasvaa koivut, toinen siinä oli, toisen siirsin aikaisemmin keväällä. Ja nyt joudun siirtämään koivun uudestaan parempaan symmetriseen kohtaa. Koivut on onneksi sitkeitä.
 Muurit on ikävä kyllä enemmän kivikasan näköisiä kuin rakennetun muurin. Se taas johtuu siitä että piheys iski enkä halunnut maksaa muurien kasaamisesta yhtään enempää, niissä kun olisi mennyt vielä yksi päivä. Mutta ulkonäkö paranee kunhan olen saanut ladottua muurien koloihin kaikki pienet kivet mitä muokatuilta alueilta vielä tulee. Ja kasvejahan tuohon muurin eteen tulee, hankittuna on jo keltainen ruusu, tarkkaa lajikenimeä ei ole, epäilen lajikkeeksi tarhaharisonruusua "Williams`Double Yellow". Minusta ruusut ja kivimuurit kuuluu ehdottomasti yhteen, niinpä hankintalistalla on lisää ruusuja."Kuvassa kukkii kirsikka "Sikkolan kuulasmarja". 
Ja kuten näkyy, istutustilaa on reilusti. Muutaman puunkin tuohon haluaisin, mietin onko ne parempi istuttaa muurin sisä- vai ulkopuolelle, oliskohan tammet komeita muurin takana? Viime vuonna tehty syreenikaari on sittenkin ehkä huonossa paikassa, voi olla että saa lähteä tuosta keskeltä nurmikkoa. Kivimuuri muutti suunnitelmia aika radikaalisti.
Lopuksi vielä luumulehdon kivimuuri joka oli alkuperäisissä suunnitelmissa se ainut muuri joka piti tehdä. Senkin eteen voisi istuttaa jotain ihan pienesti. Ensin ajattelin siihen yhtä luumupuuta, mutta tulee ruohonleikkurille liian ahdasta. Parempi kun kysyn vielä ruohonleikkaajan mielipidettä uuden luumun paikasta, ei tule heti siirtämisen tarvetta

Eikä ne muurit tähän loppuneet. Muureja tuli neljäskin, kiviä löytyi myös navetan takaa aivan hillitön määrä. Pitihän niillekin saada paikka. Mutta se on sitten ihan oma tarinansa,

10 kommenttia:

  1. Ihana kivimuuri! Juuri eilen mietin, että sellainen kiviaita olisi kaunis.. Meillä ei tosin sellaiselle ole paikkaa. (Pöh.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiviaidat on kauniita, niissä on jotain iätöntä. Ovat olemassa sitten kun meitä rakentajia ei enää ole :)

      Poista
  2. Kivet ovat minusta niin kauniita. Tuohon kohtaan minusta sopii juuri kivet noin. Siinä on jotain samaa ihana tunnelmaa kuin Pohjois-Karjalassa ajellessa, missä on pellolta kasattu kiviä pellon reunaan muuriksi.
    Kuvaamasi kasvihuone vaikuttaa hienolta idealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enpä ajatellut kivimuureja ollenkaan tuolta kantilta. Voisivat hyvinkin olla pellolta kasattuja kiviä. Eivät näytä omiin silmiin enää ollenkaan pahalta. Kasvihuoneen rakentaminen alkaa heti kun on saatu riittävä määrä tiiliä ja vanhoja ikkunoita. Vielä ei ole yhtään :D

      Poista
  3. Komea kivimuuri! Tiiliseinäinen kasvari kuulostaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnetään, on ne komeat. Ja taidan laittaa 4 tammea kasvamaan kivimuurin taakse, eteen tulee ruusuja, karhunvattua ja mitä nyt sattuu olemaan.

      Poista
  4. Wau, wau, wau! Mahtava tuo kivimuuri!

    VastaaPoista
  5. Ohhoh, hieno ja valtava :). On teillä lääniä… ja hienosti sitä ehostatte ja otatte haltuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääniä riittää. Mies vielä ajatteli laittaa kaikki muokatut alueet nurmelle. Minun puolesta laittakoot, hän leikkaa nurmikot. Nyt kyllä alkaa olla kaikki tila käytettynä, loput saa jäädä luonnontilaiseksi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)