perjantai 7. joulukuuta 2012

Metsässä ja laitumella

Ei mennyt itsenäisyyspäivä ihan pyjamassa löhöilyksi. Jääkaapissa odotteli pari kiloa piparkakkutaikinaa leipojaansa, joten ei muuta kuin taikinan kimppuun kahden nuorimman pojan kanssa. Kumpainenkin pojista leipoi pellillisen piparkakkuja ja äiti loput taikinasta.

Tässä kuvakavalkadi siitä mitä sain aikaiseksi.

Salin peilin alle syntyi taas metsän eläimet. Ikean eläinmuotit on suosikkejani vuodesta toisen.
 Pupusiskokset
 Tyttären kotiin tein tietysti hevoset laitumella.
 Ja sielläkin pienet pupuset. Pieni ja suloinen pupumuotti on tuoreimpia hankintoja muottirintamalla.
 Hoitolapset saavat joululahjaksi jokainen oman pienen asetelman. Tässä karhu ja pupunen sulassa sovussa.
 Tämä heppahöperön unelma syntyi hetken mielijohteesta ja parista ylimääräisestä piparista. Veisiköhän tytär tämän tallille?
 Kovin on pupuvoittoista tänä vuonna, tässä siskon lasten miniasetelmat.
 Loppuillan vietin linnan pukuja katsellen tässä salin hämyssä. Nyt ei kiitos piparkakkuja vähään aikaan.
Viikonloppu menee Kuopiossa jouluostoksilla kolmen sukupolven naisvoimin. Perheen miesväki jätetään suosiolla kotiin. Kuopion kirppareihinkin voisin tutustua, mutta en vielä tiedä antaako aikataulu periksi.Katsotaan, listalla on ainakin Ikeaa ja uutta ostoskeskusta.

10 kommenttia:

  1. Teillähän on paljon tunnelmallisempaa kuin Linnassa :-D
    Ihanat asetelmat, söpöt! Puput ja hepat ihan superia. Olen huomannut, että siinä missä en yhtään välitä jouluhahmoista, mua kiehtovat metsän asukkaat ja tontut jonkin verran, niistä olisi kiva tehdä joitain asetelmia. Noissa sun asetelmissa on todellakin ideaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset odottavat jonkinlaista asetelmaa joka joulu niin pakkohan se on tehdä. Tykkään niistä itsekin vaikka etsinnässä on se täydellinen seimiasetelma. Sitä en osaa piparkakkutaikinasta tehdä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pienet sormet niitä jo hipelöivät syömistarkoituksessa. Ja vaikka taikinasta tuli vielä iso kasa ihan syömäpipareita :)

      Poista
  3. Suloisia papareita siellä leivottu:) Ihanaa, kun hoitolapsetkin saavat omansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni lahja hoitolapsille on kiva, ja tuo varmasti käy kaikille.

      Poista
  4. Onpa ihania! Meillä tehdään aina piparkakkutaloja. Joka vuosi hiukan erilainen kylläkin. Mutta en ole koskaan tajunnut, että siinä ei olisi pakko olla sitä taloa, vaan tuollainen asetelma olisi tosi kiva. Meilläkin muuten on tapana tehdä iso taikina. Eikä edes siksi, että leipoisimme pipareita niin paljon. Vaan siksi, että meillä kaikki tykkää taikinasta enemmän kuin paistetuista pipareista ja mystisesti taikinasta katoaa iso osa jo jääkaapissa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aikoinaan väsäsin kiukun kanssa niitä taloja enkä saanut ikinä onnistumaan. Nyt meillä tulee joka vuosi erilainen eläin tms. asetelma ja kaikki on tyytyväisiä.

      Taikina on taivaallista, hyvä määrä sitä hävisi taas raakana suuhun.

      Poista

Kiitos kommenteista :)