tiistai 11. joulukuuta 2012

Aikuisen äiti

Mistä tietää olevansa vanha? No tietenkin siitä, että se ikioma esikoinen on lentänyt pesästä ja on nuori aikuinen. Nuorena ajattelin tai ehkä toivoinkin, että kaikki lapseni olisivat tyttöjä. Ihan niin ei mennyt, vain esikoinen on tyttö ja loppujengi on sitten poikakolmikko. Jollain tavalla koen olevani etuoikeutettu siitä, että lapsissani on molempaa sukupuolta. Vaikka oikeastihan se on seikka johon ei voi vaikuttaa vaan otetaan sitä mitä saadaan, ja ehkä hyvä niin.

Viikonlopun reissulla kun olimme irti arjesta ja omista tutuista ympyröistä oli taas ihana huomata, että tyttären ja minun suhde on jo paljon muutakin kuin äititytär-suhde. Pystymme olemaan jo kuin kaksi aikuista naista, toistemme ystävät. Ja nuorena lapsen saamisen etuihin kuului sekin, että oma äitini oli porukassa mukana. Kolme sukupolvea naisia, siskoani unohtamatta. Odotan jo aikaa kun siskoni vanhin tytär saadaan mukaan joukkoon.
 Isoäidiksi en sentään toivo vielä tulevani vaikka oma äitini olikin minun ikäinen päästessään mummo-kerhoon. Sen siitä saa kun tekee parikymppisenä esikoisen joka taas tekee oman esikoisensa parikymppisenä. Mutta en valita, on upeaa kun on useampi polvi sukua elossa.
 Aikuisen lapsen äitinä voisi ajatella, että ei tässä enää ole huolta ja murhetta lapsesta. Täysi-ikäinen huolehtii jo itsestään. Ja näinhän se on, huolehtii itsestään, mutta kyllä huolehtii vielä äitikin. Huoli on erilaista kuin pienestä vauvasta tai koululaisesta, mutta ei se huoli mihinkään katoa. Pärjääkö lapseni itsenäisessä elämässä ja sen mutkissa ja karikoissa? Tällä hetkellä näyttää pärjäävän vaikka niitä mutkiakin on ollut. Jokainen meistä valitsee ne omat elämänpolut vanhempien mielipiteistä huolimatta ja niitä valintoja pitää äitinä kunnioittaa vaikka niistä ei pitäisi.
 Toivottavasti olemme onnistuneet kasvattamaan tytölle kantavat ja vahvat siivet matkalla aikuisten maailmaan. Tässä kohtaa on turha enää kasvattaa, pitää vain luottaa ja uskoa.  Ja ehkä hivenen opastaakin, tai ainakin ujuttaa neuvo sinne ja toinen tuonne. Ei äiti koskaan pääse irti roolistaan äitinä.
toukokuisissa kuvissa talon toinen äiti, Iines

Ja siksikin olen ihan onnellinen siitä, että tässä kotona on vielä lapsia siipiä kasvattamassa. Eikä kuopuksen pesästä lennosta ole pelkoa vielä vähään aikaan. Mutta ihan hirvittävää on ajatella että kun kuopus on rippikouluiässä, olen itse jo 50-vuotias. Ihan kamalaa! Ja sitten esikoisella on ikää 27 vuotta! Vielä kamalempaa!

Joten parempi elää ihan tässä ja nyt, ja nauttia arjesta näiden poikalasten kanssa. Ja olla sen yhden Aikuisen äiti.

11 kommenttia:

  1. ajattele..minun äitini oli 38 vuotias tullessaan mummoksi..hän se vasta olikin sekaisin :D monet hänen ystävänsä tekivät esikoisia samaan aikaan kun hän mummoutu. Nyt kolmen vuoden päästä juhlitaan 50 vuotis synttäreitä ja vanhin lapsenlapsi on tuolloin 13 vuotias..niin se aika menee :D meillä kaikki tehneet lapset nuorena..siis 19 vuotiaina. oli aikas hienoa kun minäkin esikoisen 19 uotiaana tein,olla 6 sukupolven kuvassa kaikki 19 vuotiaana synnyttäneet esikoisensa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! 6 sukupolvea, minulla on isän puolella 5 sukupolvea elossa ja sekin on jo paljon, äidin puolella on enää kolme. Kuusi taitaa olla todella harvinaista.

      Poista
  2. Haikea kirjoitus, tunnistan siitä monta omaa aatosta..
    Minä sain ainokaisen tyttäreni 18-vuotiaana, siinäkin on omat etunsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on ollut ajoittain haikea olo, siis sellainen hyvän haikea :)

      Poista
  3. Samanlaisia mietteitä täällä, pitää luottaa ja uskoa, että on osannut kasvattaa fiksuja lapsia. Meillä kun noita aikuisia on jo kaksi.

    Ja toi ikäkriisi (siis oma) jyllää - kun meidän kuopus pääsee ripille äiti on jo 54 vee ja isosisko 33 vuotias:)

    Mutta joo, hyvän haikea olo täälläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä seuraava täyttää ensi kesänä 15 vuotta. Jos lähtee kotoa yhtä aikaisin kuin siskonsa, ei siihen ole enää kuin parikolme vuotta. Aika saisi siinä kohtaa mennä hitaasti.

      Ja pientä ikäkriisiä tuo laskutoimitus aiheuttaa :))

      Poista
  4. Voi miten koskettava kertomus ! Tuohon pystyy niin samaistumaan : meillä on siis 5 tyttöä ja hännän huippuna poikanen. Esikoinen täyttää 1.1.2013 18v ja kun kuopus menee rippikouluun olen sitten myös 5kymppinen...

    Itsekin alunalkaen haaveilin kuudesta tytöstä, mutta olen ikionnellinen saadessani olla sekä tyttöjen että pojan äiti ♥

    Haikea olohan tässä väistämättä tulee, mutta toisaalta olen onnellinen että lapset ovat teirveitä ja heidän siipensä kantavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toisaalta eikö ole ihanaa kun on lapsia niin eri iässä. Valkotakkiset saisi hakea jos kaikki olisivat yhtäaikaa murrosiässä!

      Poista
  5. Kyllä niin tunnistin kirjoutuksestasi omia ajatuksiani, vaikka meillä ei edes esikoinen ole vielä rippikoulua käynyt. Olen joka ikinen kerta näiden luopumisten yhteydessä ihmetellyt, miten ikänä kestän, kun lapset kasvavat... mutta jotenkin kummasti se oma mieli muuttuu matkan varrella. Sitä löytää uusia hyviä puolia uudesta ikävaiheesta. no en tiedä osaanko ajatella näin enää siinä vaiheessa, kun lapset alkavat lentämään pesästä.

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sitä luopumistyötä joutuu lasten kanssa tekemään koko ajan niin kuin sanoit, ei sitä muuten kestäisi äitinä.

      Ja aikansa kutakin! Onhan tämä aika helpon erilaista kun perheessä ei ole enää ihan pieniä.

      Poista
  6. Kyllä te olette nuoria! Minun esikoinen pääsi kesällä ripille ja minä täytin syksyllä 52v. Kun nuorimmainen pääsee ripiltä niin olenkin jo 57 vuotias.

    Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)