tiistai 28. elokuuta 2012

Lahjuksia

On aina yhtä ihana saada lahjoja, on ne sitten pieniä tai isoja. Mitään merkkipäiviä en viettänyt, mutta meillä kävi muusta syystä sunnuntaina vieraita. Ja vieraathan toivat lahjoja vaikka en mitään sellaista odottanut. Lapset olivat haltioissaan xxl-tikkareistaan, ja äiti oli haltioissaan omasta xxl-lahjastaan, lyhdystä.( ja myös niistä muista lahjoista)

Menin kyllä aivan hämilleni kun lyhty minulle ojennettiin. Hetken meni kun tajusin, että lyhdyn lasit on tehty itse. Tekniikasta ja tyylistä en sano mitään kun en lasitöitä tunne, sanon vain että on se upea!
 Ja hetihän oli testattava jouluvaloja lyhdyn sisälle. Tätä aarretta en todellakaan aio viedä pihalle, hyvä jos edes lasikuistille raaskin laittaa. Enkä sytytä sisään oikeaa tulta kynttilöin, taitaa olla kaunein keinovalot sisällään ja ehkä myös turvallisin.


Kiitos tilkkuystäväni ja heistä erityisesti A, jonka tekemä tämä lyhty on.

8 kommenttia:

  1. Todella kaunis lyhty!
    Blogimaailmassa on etuna että muutkin ihmiset näkevät kauniita esineitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, blogit on täynnä kauniita asioita joita ei näkisi missään ilman blogeja :)

      Poista
  2. Upea lyhty!
    Minusta tuollaiset itsetehdyt ovat kaikkein parhaita lahjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minun silmissä itse tehty on vielä arvokkaampi kuin kaupasta ostettu, sen lisäksi että on paras lahja :))

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Se on upea. Taidan jättää jo valot päälle siihen, iltaisin alkaa olla hämärää.

      Poista
  4. Viime talvena kässäkoulussa teimme lasinsulatustöitä. Ne olivat todella mielenkiintoisia. Vaativat paljon aikaa, mutta tulos on vaivan arvoinen, kuten hieno lyhtysi!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)