keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ikää himpun vaille kolme viikkoa

Voi että nuo pennut kasvavat nopeasti. Silmät ovat jo kokonaan auki, niillä näkee ja kuulo pelaa. Etujalat kantaa jo hyvin, mutta takakinttujen hallinta on vielä hakusessa. Iines juttelee pennuille ja pennut juttelevat Iinekselle. Monta taitoa on tullut ihan muutaman päivän sisään.

Pentulaatikon ulkopuolella pienten olo on vielä kovin hutera.


 Mutta laatikossa huteruudesta ei ole tietoakaan. Oranssi poika on selvästi leikkisä yksilö. On kiva tarrata nukkuvan veljen korvasta kiinni ja vähän purra. Tällä kertaa veli vain jatkoi untansa.
 Pienin pennuista, toinen tyttö, on kovin utelias. Tulee ihmettelemään roikkuvaa kameran hihnaa ja hahmoa kameran takana. Rohkeus ei kuitenkaan riitä kuin ihmettelyyn.
 Iineksen värinen pentu, valkokirjokilpikonnatyttö on kova pesemään itseään. Siis aito neito pienestä pitäen.
 Puuhailut päättyvät aina tähän, kaikki neljä nukkuu limittäin ja lomittain toistensa kainalossa.
Huomenna pennut ovat kolmiviikkoisia ja saavat ekat matokuurinsa. En yhtään tykkää sen antamisesta ja nyt tahnaa tarvitsee taistella neljän pennun suuhun. Kaikki kolme isoa kissaa Iines mukana lukien saavat matolääkkeen liuoksena niskaan joten en ole kovin tottunut niihin tahnamaisiin lääkkeisiin. No, ehkä se homma saadaan sujumaan.

18 kommenttia:

  1. Niin ihastuttavia tyyppejä ♥

    Mulla on ollut kissoja aina, mutta sitten nuo lapset tulivat allergisiksi. Sen ajan hoitolinja oli totaalikielto eläimille.

    VastaaPoista
  2. Voi ei mitä kissa vauvoja..ihania ..sulosia...haluu kans kissan (voi ei)

    VastaaPoista
  3. oi että kissanpennut on suloisia! tekisi mieli ottaa meille toinen kisu..pitääkin alkaa miestä vähän suostuttelemaan...

    Oletko muuten kokeillut antaa kissoille tabletteina matolääkkeen. Itse olen antanut nyt flubenolia jonka paketissa lukee että koirien sisäloisien häätöön, mutta apteekissa sanoivat et käy myös kissoille. ja meidän kisu syö ihan paljaaltaan kun laittaa pieniksi palasiksi, niissä on vissiin joku maksan maku, niin menee paremmin alas :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä ovat lutuisia! Minua vaivaa pahanlaatuinen kissakuume, mutta ketäpä kunnon ihmistä ei vaivaisi <3

    VastaaPoista
  5. Niin ihanat pörrökasat ♥ Eiköhän se matokuurin antaminen onnistu. Tai kannattaa ainakin valmiiksi tiukasti asennoitua niin, että se onnistuu, olen huomannut että tämä asenne auttaa eläinten lääkinnässä ihmeesti :-D
    Kuvittelenko vain, vai ovatko nämä pennut pörröisempiä kuin keskivertopennut...? Pitkäkarvoja tulossa... hännästä sen usein näkee. Tuossa alimmassa kuvassa ainakin etummainen mustavalkoisista on aika paksuhäntäinen... Olisipa se ihanaa että olisi yksi mustavalkoinen pitkäkarva Ransun ja Mustin vastapainoksi...
    Ääh, en saa lukea näitä ja katsoa näitä kuvia! Tai pitää hankkia isompi auto!
    Upea ryijy tuolla alempana! Voi että. Äidilläni on muuten yksi vanha sukuryijy 1800-luvulta, se on myös aukileikkaamaton ja äiti on aina kuvitellut, että sen on siis jäänyt viimeistelemättä. Mutta ilmeisesti ei välttämättä? Lenkkiryijyjäkin on ollut?

    VastaaPoista
  6. Joo siis voi kökkö: tiesin jo otsikosta, että mun EI pitäisi tulla kurkkimaan noita ihanuuksia!!! On ne vaan ylisöpöjä, ah ah ah, ja mun tekisi niiiiin mieli kissaa.

    Eikä haluja yhtään lievennä se, että eilen illalla bongasin ekan hiiren sisällä... helvata! :D

    VastaaPoista
  7. jarna: meillä mies on allerginen kissoille ja koirille, mutta niin vaan tulee toimeen näiden omien kanssa. Onneksi, kamala olisi luopua lemmikeistä kun niitä on ollut aina.

    Sara: Muksut mankuu josko edes yksi pentu jäisi meille. Vielä olen ollut tiukkana että ei jää, mutta äkkiäkös sitä heltyy kun pentuja katselee.

    Salla: Meillä isommille ei saa annettua tablettia eikä tahnaa, mutta se niskaliuos on kätevä ja on laajakirjoinen eli tehoaa vissiin kaikkiin loisiin. Pennuille ajattelin kolmannen kuurin antaa sitä kun ovat sitten jo isompia.

    Kartanonrouva Elise: Nimenomaan, kunnon ihmistä :D

    Saila: Eli oikea asenne päälle heti huomisaamuna! Minustakin vaikuttavat pörröisemmiltä, eli veikkaan puolipitkäkarvaista pukkaavan. Mustavalkosilla pennuilla on hauskat pitkät valkoiset haivenet jaloissa sukkien yllä.

    Lenkille jätetty ryijy ei ole viimeistelemättä vaan nimenomaan 1800-luvulla ryijyt tehtiin joskus niin. On alueestakin riippuvainen juttu. Iitin ryijynäyttelyssä oli monta vanhaa 1800-luvun ryijyä jotka oli lenkeillä.

    nanna: Ylisöpöjä ne on. Sisälle tulevat hiiret taas ei. Ehkä hiiret tulee vedenpaisumusta pakoon. Täällä on satanut muutaman päivän sisään vettä miltei 70ml! Nurmikko vaan litisee kun sillä kävelee.

    VastaaPoista
  8. Hyvä Mieli: On ne vielä, parin viikon päästä voivat olla aika riiviöitä :D

    VastaaPoista
  9. Voi apua, en kestä! :D Olen ihan hulluna kissoihin, pennuista puhumattakaan. Mielettömän söpöjä! :D

    VastaaPoista
  10. Suloisia ovat minunkin silmiini, vaikken kissaihmiseksi tunnustaudukaan;)

    Minä olen viritellyt huminalangan lähellä kasvavien puiden oksiin kiinni ja apuna käyttänyt maahan lyötyjä keppejä. Huminalanka menee puskien yläpuolella ja jo pienikin ilmanvirta saa sen humisemaan ja pitämään linnut loitolla.

    VastaaPoista
  11. Oi, teillä onkin vielä kova vilinä ja vilske ennenkuin nuo ovat 12-viikkoisia ja lähtevät omiin koteihinsa :) Jääkös joku teille?

    Itse hoidan madotukset enimmäkseen tyylillä matolääketabletti murskataan jauheeksi, liuotus muutamaan milliin vettä ja ruiskulla suoraan suuhun. Tällä tyylillä ei edes kolmen päivän matokuurit tunnu missään vaikka kissoja 4 ja koiria 2 :) Toki sitä madotuslääkettä välillä vaihdetaan ja joskus on tahnankin vuoro, mutta ne kerrat sujuvatkin kissojen kohdalla huonommin.

    VastaaPoista
  12. Ihania ihania!

    Ja myös ihanaa on lukea oranssi poika, pieni tyttö jne. Kun niin monet (=melkein kaikki omat tuttavat) sanovat, ettei niistä tiedä mitä ne on kuin vasta aikuisina ja joudun käymään aina sitä keskustelua, että kyllä näkee. Meillekin kuukausi sitten kotiutui kaksi 'ei niistä vielä tiedä' -merkkistä. Jotka sitten kotona tarkistin heti kun muutto yksinäisen mummon luota lapsiperheeseen ja sen tuomoa järkytys oli selätetty. Ja niinhän siinä kävi, että Esko ja Aune ovat kumpikin tyttöjä :)

    VastaaPoista
  13. Liisa T ja Irmastiina: Ihan höperönä minäkin, istun vain lattialla ja ihastelen pentuja laatikossaan :))

    tarutikki: Kiitos! Pitää kertoa ohje miehelle ja alkaa viritellä lankoja vadelmien ylle.

    Lumikettu: Vielä en tiedä jääkö yksi meille, vähän riippuu kuinka menevät kaupaksi kun luovutan vasta 12 viikkoisina ja pientä maksua vastaan. Lapset ovat kovasti sitä mieltä että yksi jäisi meille. Ehkä yhden mustavalkoisen voisi jättää. Ruiskulla suuhun voisi olla hyvä juttu, toimisikohan pennuillakin.

    Minna: Auts:D En nimittäin ole ihan varma mustavalkoisten sukupuolesta, mutta oranssi ja kilppari on selkeät kun eivät voi olla geneettisesti muuta sukupuolta värinsä takia. Mutta luoten arviooni että mustavalkoisista toinen on tyttö ja toinen poika.

    VastaaPoista
  14. Nykyään ei voi satavarmaksi sanoa sukupuolta väristäkään. Niin se genetiikka muuttuu ajan saatossa... Nimimerkillä;väärin luultu värin perusteell.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi: Poikkeuksia tosiaan voi olla, olen sellaisista kuullut. Oransseja tyttökissoja syntyy jos molemmat vanhemmat ovat oransseja, muuten ovat lähes 100% poikia. Joskus voi olla kilppareita poikia, mutta harvinaistahan se on. Kaipa noista näkee tarkemmin kun kasvavat, vielähän tässä on luovutuksen aikaa :))

    VastaaPoista
  16. No ei sitä kyllä ihan satavarma voi ikinä olla kuitsekaan :) Vaikka muuta väitänkin. Itekkin tota meidän Eskoa pyrittelen joka päivä kun silti vieläkin epäilyttää, mutta ei siell mitään näy, joten kyllä sen on pakko olla 'Estelle'. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä sinne hännän alle yön aikana kasvaa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)