tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ensimmäistä kertaa

Istutin  muutama vuosi sitten puutarhaan, koristeomenapuun alle alppiruusun. Pensas on ollut vähän hunningolla ja kasvanut ilman sen suurempaa hoitoa. Aloin jo epäillä sen elinkelpoisutta, kunnes.
 Kävelin ohi ja huomasin jotain pientä ja pinkkiä.
Pensas oli tehnyt kaksi kaunista kukkaa.
Enpä taidakaan kaivaa alppiruusua kompostiin.

5 kommenttia:

  1. No älä ny kompostiin :-D Hienoa! Ehkä sille voisi syksyllä heittää vähän syyslannosta (tai miksei nyt jo kesälläkin, muttei syys-).

    VastaaPoista
  2. Saila: Täytynee hankkia puskalle rodolannotetta. Rodomultaan se on sentään istutettu silloin joskus. Taitaa nuo rodot olla muutenkin hitaan kasvun kasveja, minä vain olen malttamaton :D

    VastaaPoista
  3. Me käytiin kolme vuotta sitten pääsiäisenä Italiassa lomalla ja mukaan tarttui sieltä luonnosta kaktuksen pistokas. Laitoin sen kotona juurtumaan veteen ja sitten ruukkuun ja jäimme jännittyneinä odottamaan. Mitään ei tapahtunut. Kului vuosi ja toinen, mitään ei tapahtunut. Olin jo vähällä heittää kaktuksen kompostiin, mutta onneksi maltoin mieleni.Nimittäin kolmantena pääsiäisenä kyljestä alkoi pukata uutta hentoa versoa ja siitä lähtien kaktus on kasvanut melkein niin vauhdilla, että kasvun voi lähes nähdä! Joskus maltti on valttia!

    tv Leena

    VastaaPoista
  4. Juu ei kannata kaivaa, kyllä se siitä :) Alppiruusua tekisi mieli kokeilla istuttaa puiden alle...

    VastaaPoista
  5. Mäkin opin, että alppiruusu tekee kukt edellisenä syksynä, siis ne alut, joten syyslannoite on silloin paikoillaan jotta jaksaa ne alut väsätä!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)