torstai 27. lokakuuta 2011

Tappavaako?

Karppaus ja sen vaarat ovat olleet viime aikoina kovin tapetilla.
Jyrkimpien mielipiteiden mukaan karppaaminen jopa tappaa.

No varmana tappaa jos lautasella on ateriasta ja viikosta toiseen vain pekonia, munaa ja makkaraa.
Tosin mielestäni se ei edes ole karppausta.
Ja jos sanon toisen mielipiteeni, niin sen mukaan myös virallisterveellinen ruokavalio tappaa.
Elämä tappaa meidät kaikki 100% varmuudella.

Itse olen käsittänyt karppauksen niin,
että lautasella pitää aina olla myös vihanneksia ja kasviksia.
Proteiinia ja rasvaa syödään, mutta ei holtittomasti.
Eläinproteiinia syödään, mutta karppaus ei ole lisännyt sen kulutusta meidän perheessä.
Sen sijaan kalan ja juustojen kulutus on lisääntynyt.

Jokaisella meistä on ruuasta oma mielipide virallisen mielipiteen lisäksi.
Omani ovat muokkautuneet radikaalistikin viimeisen vuoden aikana.
Tulevaisuus näyttää onko ratkaisut olleet oikeita, mutta tällä hetkellä uskon niiden nimeen.

Lopuksi laitan kolme kuvaa kolmen eri päivän päivällisestäni hieman kertoen mitä olen syönyt.
Jokainen lukija saa tehdä omat mielipiteensä kuinka tappavaa ruokaa olen syönyt.

Olkaa hyvä, pöytä on katettu!
Jauhelihapihvi (naudanjauheliha, mausteet, kermaa, muna) paistetulla sipulilla.
Uunissa oliiviöljyn kera paahdetut kasvikset (porkkana, lanttu).
Jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua ja fetaa.

 Keitetyt porkkanat, paistettua halloumijuustoa,
jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia ja fetaa.
 Kaalipataa (kaalia, sipulia, naudanjauhelihaa, mausteita), tomaattia ja kurkkua.
Ja nämä siis kaikista syömistäni aterioista kolme esimerkkiä, syön paljon muutakin kuin tomaattia, kurkkua, porkkanaa ja jauhelihaa.
Kaikesta en ehdi aina napata kuvaa, suu on liian nopea :D

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa katsoa tänään A-talk tv1 klo 21:05.
Aiheena karppauksen terveellisyys.

22 kommenttia:

  1. Nam! Hyvältä näyttää ateriasi. Samoilla linjoilla mennään ja tyytyväinen ja pirteämpi olen ollut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos A-talk-vinkistä. Karppaus kiinnostaa, mutta ilman lihaa. Jos vaan saisin makeanhimon pois, niin kaikki olisi hyvin. Joku väitti, että jos ruokavaliosta saa tarpeeksi proteiinia, makeanhimo katoaa. Sitä kohti pyrin.

    VastaaPoista
  3. Heidi: Samoin olen minä!

    Susanna: Mun makeanhimo on toistaiseksi hävinnyt. Minä, entinen sukloholisti ja karkin suurkuluttaja en ole syönyt niitä kolmeen kuukauteen, eikä tee edes mieli. 81% suklaata otan pari palaa joskus, mutta en edes päivittäin. Joten kannattaa ainakin kokeilla :) Proteiiniahan saa muustakin kuin lihasta.

    VastaaPoista
  4. voi tuo karkinhimon katoaminen kuulostaa kyllä hyvältä ;) ja annoksesikin näyttää kyllä hyvältä!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää, ihan nälkä tässä tulee.. :)

    VastaaPoista
  6. Minä olen terveystieteilijä ja siksi tuo karppaus on aiheena kiinnostaa minua. Tähän mennessä kaikki tutkimukset puhuvat sen puolesta, että eläinrasvat ovat haitallisia ja lisäävät kardiovaskulaaristen sairauksien riskiä. Karppauksesta ruokavaliona ei sitävastoin tieteellistä näyttöä erityisestikään pitkittäistutkimuksen osalta ole, joten tällä hetkellä olemme arvailujen ja empirian varassa. Tiedetään kuitenkin, että meillä on paljon iäkkäitä 70+ ihmisiä, jotka saattavat olla hyvin hoikkia ja he mm. juovat kulutusmaitoa ja syövät voita, mutta heillä on myös paljon sydän- ja verisuonitauteja. Kausaalisuussuhdetta voi vain miettiä.

    Toisaalta se, mikä tiedetään, on valkoisten jauhojen ja sokerin haitallisuus. Siksi näitä tuotteita on varsin hyvällä menestyksellä korvattu täysjyvätuotteilla.

    Karppauksen hyväolon tunne voi osin johtua myös siitä, että tietämättään syö jossain määrin oikein. Esimerkiksi eräs reumaatikko koki karppauksen parantavan hänen reumaoireilujaan. Hän tosin saattoi kokea plasebovaikutuksen tai hän ruokavaliota muuttamalla saattoi jättää pois/lisätä ruokavalioonsa sellaista, mikä haittasi/paransi hänen oloaan. Lopullista vastausta voi jälleen vain arvailla.

    Itse pyrin siihen, että kohtuus kaikessa, kerjätessäkin;D. Jos joku muu valitsee toisin, se on hänen asiansa, kun puhutaan aikuisesta. Lasten kohdalla asiaa pitää tarkastella jo aivan toisin.

    Mielenkiinnolla seuraan ja luen blogiasi, joten kiitos siitä. Tämä postaus oli varsin kiinnostava. Siksi tämä turhaakin turhempi kannanotto näin pitkästi piti naputella, sorry.

    -Anki-

    VastaaPoista
  7. Hyvältä näyttää! :) Se on jännä miten tutkijat ovat niin eri mieltä aiheesta. Toiset täysin vastaan ja toiset taas puolesta - mikä sitten onkaan 100%:n oikeaa, ken tietää. Täältä kuollaan kuitenkin, joten uskaltaisinpa väittää että karppiruokavalio on paaaaaljon terveellisempää kuin monen muun ruokavalio, jonne eksyy vaikka sun mitä herkkuja ja epäterveellisyyksiä.

    Mun mielestä karppiateriat on terveellisiä, mutta itse en ehkä atkinsin dieettiä sentään noudattaisi (tai siis en pystyisi noudattamaan). :D Kevyempää karppiruokavaliota olisi kylläkin kiva koittaa!

    VastaaPoista
  8. Ateriat on herkullisen näköisiä, samaan tapaan mennään meilläkin ja koko perhe syö samaa ruokaa. Ja meneehän nuo Atkinsistakin, ei sekään tarkoita sitä että syödään munia, pekonia + voita ja juodaan kermaa päälle :D
    Mitä tulee reumaattisen oireiden helpottamiseen, arvelen että se johtuu siitä että hiilihydraattia ei ole paljon ruokavaliossa, ei sokerina eikä tärkkelyksenä, tulehdukset pääsee talttumaan kun ei ole mitään mikä ruokkisi niitä, tämä siis oman kokemuksen pohjalta.
    Hienot saavutukset sinulla on, onnea :)

    VastaaPoista
  9. kai karppaus tappaisi jos siinä välteltäisii kokonaan hiilareita, niinkuin enemmistö epäilijöistä uskoon ;) eikä niin että ne hiilarit otetaan sitten muualta kun valkoisesta viljasta ja sokerista..

    VastaaPoista
  10. Yhtäkään tutkimusta ei oo missä todistettas että voi aiheuttas sydäntauteja.
    Kyllä se on ihan muu mikä sinne verisuoniin kertyy :)

    Herkullisia annoksia :P

    Meillä mennään myös karppityylillä koko perhe ja voidaan erinomaisesti eikä liikakilot paina :)

    lukekaa kirja Ruokavallankumous niin luulempa että hoksaatte monia asioita :)

    -t-

    -t-

    VastaaPoista
  11. Itse en karppaa (tosin riisiä, pastaa ja perunaa syön suomalaisittan vähän), koska karppauksen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa. Toiseksi suvussani on runsaasti sydän- ja verisuonisairauksia ja syöpää.

    Luulen, että ihmmiset laihtuvat melkein millä tahansa ruokavaliolla osin siksi, että alkavat kiinnittää huomiota syömisiinsä - ja kokonaiskalorimäärä laskee, koostuivatpa ne kalorit mistä hyvänsä.

    OP

    VastaaPoista
  12. Kala ja juustohan nimenomaan on niitä eläinproteiineja, joten jos olet niitä lisännyt ruokavalioosi, olet myös eläinproteiineja lisännyt. Kannattaisi ainakin välillä korvata eläinproteeinit kasviproteeineilla, esim tofulla tai pähkinöillä.

    VastaaPoista
  13. Oletko muuten syönyt niitä karppaajille tarkoitettuja leipiä ?
    Useampi leipomo taitaa jo valmistaa.
    Jostain kuulin että yleisesti ottaen leipomoilla menee huonosti kun ihmiset karppaa ja ovat lopettaneet tavallisen leivän ostamisen.

    VastaaPoista
  14. Piti tulla vielä tänne onnittelemaan, hieno suoritus!

    Tuosta karppauksen terveellisyydestä: Mä olen "karpannut" viimeiset 15 vuotta, eikä vielä ainakaan ole seuraamuksia ollut. En siis ole karpannut, mutta syonyt hyvin pitkälti samalla lailla kuin karppaajat (ei nyt puhuta siitä suklaasta). Meillä on työn puolesta joka kolmas vuosi täydellinen terveystarkastus ja kaikki arvot ovat aina erinomaisia. Ja lightä-tuotteet olen aina kiertänyt kaukaa, ainoa trendi, johon en ole lähtenyt mukaan:).

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoinen postaus ja myös tämä kommenttiboxin sisältö. Hyvää, perusteltua ja asiallista kommentointia:) Katsoin juuri tänään netin kautta Studio 55 -ohjelman, missä Heikkilä oli vieraana. Hän osasi kyllä "maalaisjärkimäisesti" perustella kantaansa. Ajattelin muuten kevennellä joulun alle asti ja sittenkin jatkaa vähähiilarisena. Niin hyvä olo on ollut ja energinen. Tavoitekilot alkavat häämöttää:)

    VastaaPoista
  16. Itse kokeilin Attkinsia 2 vkoa eli pidin hiilarit alle 20grammassa ja kyllä siinäkin sai ja PITI syödä vihreitä kasviksia ja muita vihanneksia 500g päivässä. Attkins on oma juttunsa ei siitä sen enempää, mutta henkiin jäin=)

    Ns. hyväkarppaus on loistava elämäntapa, jota voisi suositella kelle vaan etenkin niin että punaista lihaa hiukan rajoitetaan ja tilalla syödään erilaisia kaloja, soijaa, tofua ja palkokasveja ja siemeniä+ pähkinöitä.

    VastaaPoista
  17. Samalla tyylillä kuin sinä olet tehnyt niin H on tiputtanut painoaan yli 20kg...ja hiljalleen varmaan tippuu koko ajan paino edelleenkin hänellä. Ei pudota painoaan kiihkolla vaan ihan elämäntapa muutoksella...

    Tsemppiä sinullekkin...ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. nanna: Etukäteen sanottuna en olisi uskonut että karkinhimoni voi hävitä. Toivottavasti on lopullista.

    Katariina: :)

    Anki: Kohtuudella mennään, eikä tätä perheessä tee muut kuin minä. Toki lastenkin syömä ruoka on muuttunut, mutta ei heitä voi sanoa karppaajiksi.

    Lealeijona: Aika nopsaan hautaan olisi vienyt se minun entinenkin elämä...

    Eija: Lähipiirissä on samankaltaisia kokemuksia reuman ja hiilihydraattien kanssa.

    Zallaah: Niin, eihän tässä ilman hiilareita olla. Katsotaan vain tarkemmin mistä ne tulee ja määrää vähennetään.

    -t-: Olen tuon kirjan jonossa kirjastossa :)

    OP: Mun keholla tuo ei onnistu. Hiilarit ei minua laihduta eikä kitudieetit onnistu. Tämä toivottavasti toimii pitkälläkin tähtäimellä :)

    ano: Sanoin ehkä hiukan väärin, punaisen lihan määrä ei ole lisääntynyt meillä. Ja toisaalta en ihan niputtaisi sitä ja kalaa rasvan suhteen yhteen.

    ninnu: Olen maistanut, mutta en pidä. Teen itse viljatonta näkkäriä ja muuten olen tyytyväinen ilman leipää. Syön joskus ruisleipää tai omatekemää leipää. Huomaan kyllä heti että vatsa ei tykkää.

    Nina: Kiitos! Light-tuotteet on syvältä jos suoraan sanon. Ei kiitos niille.

    Peurankello: Onnittelut! Minulla vielä vähän matkaa :)

    jarna: Minä olen vähän soijavastainen :) Mutta ketoosi on koettu ja hengissä selvitty, melkeinpä jopa erinomaisen hyvin hengissä :))

    MiMa: H:lle terkkuja! Hieno saavutus!! Elämäntapamuutoksella minäkin olen liikkeellä, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  19. Samaa mieltä kuin moni muukin vastaaja, hyvä kirjoitus ja hyvä keskustelu täällä kommenttiboxissa. Minä en ole minkään ruokavalion "käyttäjä" tai siis olen sekakäyttäjä, hehheh, syön kaikkea mahdollista, mutta kaikkea kohtuudella ja vähän joka päivä vähän kaikkea. Joka ruualla syön myös ruisleipää, ihan tavallista sellaista. Meillä syödään myös pastaa eri muodoissa, kaikkia lihoja, kalaa ja kanaa ja perunaa.Joka ruualla on kasviksia ja salaattia. Maitoa juodaan ja voita käytän joskus ruuanlaitossa ja leivonnassa. Aikuisten kolesteroliarvot hyvät, kukaan ei ole ylipainoinen ja hyvältä tuntuu.

    Tämä oli vain tälläinen kannanotto :)

    Kupla

    VastaaPoista
  20. Kupla: Toisilla onnistuu tuo kaiken syönti kohtuudella. Minulle tuntematon käsite :D Sitäkin tässä opetellaan kaiken muun lisäksi. Huomaan että kohtuus on paljon helpompi pitää kun pidän hiilarit vähissä.

    VastaaPoista
  21. Semmoinen asia pitää kysyä, että käytkö koskaan vieraisilla/käykö teillä vieraita ns. kahvilla? Mitä tarjoat heille kahvin kanssa? Tai mitä vaadit kyläemännältäsi kahvin kanssa? Rahkaa+marjoja?

    Minulle suurimman ongelman karppauksessa aiheuttaisi kahvi ja kyläilyt. Jos lopettaisin kahvin juonnin, voisin kai selvitä ilman leipää. Mutta miten selittäisin naapurin mummolle, että ei, en enää ikinä syö pulliasi (jotka ovat ihan kamalan hyviäkin)

    Entä joulu? Jätätkö leivonnaiset kokonaan tekemättä?

    VastaaPoista
  22. Anonyymi: Kylässä syön sitä mitä tarjotaan. En käy niin usein että siitä menisi elämä sekaisin. Otan kohtuudella ja vältän ehkä niitä pahimpia hiilareita jos vaihtoehtoja on. Naapurin mummon tarjoaman pullan söisin :) Ystävät ymmärtävät sitten ehkä helpommin. Meillä käy harvoin sellaisia joille tarjoillaan pullaa tms. Sillä pullalinjalla ajattelin jatkaa, tällä viikolla olen tarjonnut ihan tavismutakakkua ja söin itsekin yhden palan. Leivon kotona leipää kerran viikossa, syön palan tai kaksi. Vatsa sietää viljoja, mutta muuten jätän ne väliin. Joulusta en vielä tiedä, kohtuudella on varmana hyvä ohje siihenkin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)