perjantai 14. lokakuuta 2011

Lelulainaamo

Miltei 10 kuukautta olen tehnyt työtä kunnallisena perhepäivähoitajana, ja nyt vasta kuulin, että kunnassamme on meitä varten lelulainaamo.
Se piti tietenkin lähteä heti katsastamaan vaikka kotoakin löytyy kattava kokoelma leikkitavaroita. Lainaamo on pieni kopperoinen kunnantalon perukoilla, mutta sisällään piti kaikenlaista mukavaa. Palapelejä ja muita pelejä olisi ollut vaikka millä mitoin. Ne annettiin vielä olla ja otettiin jotain muuta lainaan.

Pesun kautta leikkiin ja kyllä näistä iloittiin! Huolestuneena kyseltiin milloin pitää palauttaa.
Ei huolta, näissä ei ole laina-aikaa.

Nyt on mitä levitellä leikkihuoneen lattialle!

13 kommenttia:

  1. Kerran olen minäkin päässyt käymään lelulainaamossa meidän silloisen perhepäivähoitajan kanssa. Lapsista oli aina jännää saada uusia leluja :)

    VastaaPoista
  2. Silloin perhepäivähoitaja-aikoina ainoa asia mistä omat lapset hommassa taisivat tykätä, oli lelulainaamo :)

    VastaaPoista
  3. HIH, samat lelut meidän lelulainaamossa:) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Oi, tulvahti lapsuusmuistot mieleen. Äitini oli perhepäivähoitaja meidän ollessa pieniä ja lelulainaamoon pääsy ja äidin apuna valitseminen oli ihan huippua:)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Jaahas, muille tämä oli tuttu juttu! 20 vuotta päivähoitoalalla enkä moisista tiennyt :DD
    Vähän nämä oli valittu oman lapsen mieltymyksen mukaan, mutta kaikki tykkäsi :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä lelulainaamo oli minun pp-hoitajana ollessa meidänkin päivähoitotoimiston yhteydessä, mutta nyt on jo lopetettu.
    Hoitolapset ei tainneet paljon perustaa lainaamon tarjonnasta, mutta omille lapsille mieluisaa.
    Noista palikoistahan saa rakennettua mitä vaan.

    VastaaPoista
  7. Kehittäviä ja mukavia leluja, varmaan lapsilla aika kuluu ruuvatessa ja rakentaessa. Tuollaisia yläkuvassa olevia juttuja muistan omasta lapsuudestakin.

    VastaaPoista
  8. Olipa jännä uus tieto.
    En ole myöskään ikin onnistunut kuulemaan moisesta paikasta.

    Hienoa, että sait tietää kuitenkin "jo" nyt paikasta =) Ettei sitten muutaman vuoden päästä.

    Jaksuja sinne työhön!

    VastaaPoista
  9. Hieno tuollainen lelulainaamo....☺

    VastaaPoista
  10. millä nimellä noita alimmaisia kutsutaan? niitä on myyynnissä samanlaisia mutta eri nimellä ja poika tahtois mutten edes googlella löydä näitä 8=(

    VastaaPoista
  11. minkäsnimisiä noi akennuspalikat on,siis noi puiset?

    VastaaPoista
  12. Heidi: En tiedä niiden nimeä, oisko Brion Meccano nykyään noita vastaava? Ikivanhoja ovat :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)