maanantai 6. tammikuuta 2020

Valkoista

Nila blogista Lappalainen etelässä laittoi liikkeelle kivan kuvahaasteen jossa etsitään puutarhan valkoisia perennoja. Alla omani viime kesältä. Rajasin pois sipulikukat, laukat ja hortensiat sillä muutoin kuvia olisi tullut aivan liikaa. Jäi tuosta muutama perennakin pois kuten kielo ja
valkovuokko.
Ensimmäinen perenna mikä tulee kukkaan on Lumikki Sanguinaria Canadensis. Viime vuonna teki jo peräti kuusi kukkaa.
 Arovuokko on hyvä kakkonen. Minulla tämä on pysynyt ihmeen kurissa, ei ole pahemmin levinnyt.
 Valkoiset akileijat, niitä ei kai voi hehkuttaa liikaa. 


 Paratiisililja, tästä tykkään ja olen yrittänyt saada sitä kasvamaan muuallakin puutarhassa, huonoin tuloksi.
 Valkoinen iiris jossa hienoinen aavistus sitruunankeltaista.
 Valkoinen ukonhattu kukkii puutarhan ukonhatuista ensimmäisenä.
 Valkoinen kerrottu harjaneilikka. Oikukas nirppanokka joka kukkii juuri siellä missä itse haluaa eikä noudata puutarhurin ohjeita.
 Nimetön pioni, kuin valkoinen kermakakku.
 Valkoista ei voi mainita ilman valkoista varjoliljaa. Ystävän puutarhasta saatu taimi on aina lähellä sydäntäni.
 Valkoinen kimikki arboretumin ja navetan työkonepaikan erottavalla kivimuurilla. En tiedä onko tämä syyskimikki vai joku muu sillä kukkii jo heinäkuussa joka vuosi.
Viimeisenä vaan ei vähäisenä on Arvilan alkuperäinen valkoinen syysleimu. Tämä kärsi kovin viime kesänä kuivuudesta mutta jaksoi sentään kukkia muutaman varren voimalla. Vakaa aikomus on siirtää tätä muuallekin jotta varmistan kannan säilymisen.

Millaisia valkosia perennoja sinulta löytyy?

23 kommenttia:

  1. Ihanat valkoiset kukat ja niin kauniit siellä kauniissa pihapiirissänne! Onneksi on noita akileijoja ja harjaneilikoita, jotka levittäytyvät sinne tänne onnistuneesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijat ja harjaneilikat on kivoja leviäjiä, ainakin nuo valkoiset.

      Poista
  2. Vaikka mullonki monta valakoosta, nii ei montaakaa nuasta oo. Valakoone sopiiki kaikkien kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on hyvä yleisväri ja sillä saa kivasti tasapainoitettua värikkäämpiä istutuksia.

      Poista
  3. Ihania! Minunkin täytyy omia valkoisia katsoa, jos kuvia löytyisi edessä suurimmasta osasta. Sinulla on kauniita lajeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia postauksia olisi kiva katsoa. Monta tuosta jäi poiskin, pitäisi lajitella kuvat niin ne löytyisivät helpommin.

      Poista
  4. Kiitos sinulle ihania valkoisia ja melkein kaikki mitä minulla ei ole. Olen onnellinen tästä postauksesta kiitos vielä kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, tämä oli hyvä keksintö joten kiitos myös sinulle.

      Poista
  5. Onpa kauniita. Valkoinen on todella kaunis väri puutarhakukissa.

    VastaaPoista
  6. Hienoja valkoisia. Voikohan kimikkisi olla tähkäkimikki? Se on syyskimikkiä aikaisempi.
    Puutarhaan sopii valkoinen, se sopii kaikkien muidenkin värien kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa muuten olla tähkäkimikki vaikka olen aina pitänyt syyskimikkinä. Aikainen kukinta taitaa olla aurinkoisen eteläpuolen ansiota.

      Poista
  7. Vaikka kuinka monta kaunotarta. Kylläpä tuli ikävä kesää.

    VastaaPoista
  8. Melkoinen kaunotar tuo varjolilja. Mulla on yksi vaaleahkon punainen ja se on yksi vanhojen omistajien kukista, joka yhä kukkii ja voi hyvin. Vaikka jäi puoli vahingossa yhden pensaan taa. Näistä kuvista huokuu niin ihanasti kesä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki varjoliljat ovat kauniita, minulla on kahta erilaista vaaleanpunaista tuon valkoisen lisäksi. Kovasti yritän niitä lisätä mutta on hidasta puuhaa.

      Poista
  9. Upea kattaus! Vaikka mitään en varsinaisesti itse kasvata, niin jännä juttu, että meiltä löytyy juuri valkoisia perennoja: valkovuokko, valk. narsissi, sormustinkukka ja päivänkakkara. Ihania kaikki!

    VastaaPoista
  10. Olipa kaunis kattaus erilaisia valkoisia kukkijoita! Näistä löytyy meiltä ainoastaan valko- ja arovuokko, varjolilja ja valkoinen syysleimu (varmaan eri lajiketta kuitenkin), vaikka valkoisia kukkia on vaikka miten paljon meilläkin. Komea kimikki. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Sinulla onkin paljon valkokukkaisia kaunottaria. Tuo valkokukkainen ukonhattu on minulle ihan uusi tuttavuus johon en ole aiemmin törmännyt. Kaunis. 😊

    VastaaPoista
  12. Kauniita, kauniita! Kyllä meillä on monenlaista ihanaa valkoista kukkijaa ja kuten sanoit, paljon jäi varmasti kuvien ulkopuolellekin. Arovuokko kuuluu omiin suosikkeihin, koska ei ole vielä lainkaan riesaksi asti levinnyt. Lumikin vielä joku kerta hankin, on se niin kaunis!

    VastaaPoista
  13. Upeat valkoiset ja niitä onkin paljon!

    VastaaPoista
  14. Monta ihanaa valkoista kukkaa, akileija, varjolilja, pioni.

    VastaaPoista
  15. Valkoinen varjolilja on upea! Viime vuonna sellaisen löysin, tosi pienen, toivottavasti viihtyy.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)