tiistai 14. tammikuuta 2020

Kuka varasti talven?

Vielä jokin aika sitten veikkasin lumien saapuvan tammikuun puolenvälin huitteilla. Väärässä olin, ei näy eikä kuulu lunta. Kun katselen Lahden kymmenen vuorokauden sääennustetta, ei lunta ole luvassa yhtään. Pahimmassa tapauksessa tämä on ensimmäinen tammikuu kun maassa ei ole pysyvää lunta. Ei sillä, että lunta kaipaisin mutta kyllä luonto sitä kaipaa.
 Navetan kalliolle on muodostunut pieni jääputous kun vesi valuu pois navetan alta. Kaunista luonnon taidetta.
 Ostin alkutalvesta lisää verkkoa ja käytin siitä osan viime viikolla. Nyt on muutamalla puulla paremmat suojat jäniksiä vastaan.
 Lumetonta ja uskomattoman vihreää sammaleen ja vihertävän nurmikon ansiosta. 
 Pioni 'Mai Fleuri' on hengissä punaisista pienistä versoista päätellen. Kunhan vain ei luule kevään koittaneen. Jaksan vielä uskoa, että tänne jonkinlainen talvi saadaan.
Kiinanportti on vinksahtanut, ei vanhuuttaan vaan humalan voimakkuuden takia. Kasvava humalaköynnös vetää sitä vinoon jompaankumpaan suuntaan vuosittain. Humalaportin oikealla puolella kasvaa Arvilan alkuperäinen pioni. Se ei ole oikein koskaan tykännyt tuosta paikasta joten olen alkanut harkita sen siirtoa. Mutta mihin, sitä pitää vielä miettiä. En kuitenkaan uskalla siirtää kaikkia kerralla sillä tästä pionista en halua eroon kuten en muistakaan. Joten hellävaraista siirtoa juurakko kerrallaan etten vain menetä niistä yhtään.

Hankikylvöjä olin suunnitellut mutta toistaiseksi niitä ei voi tehdä kun ei ole sitä hankea.

22 kommenttia:

  1. Hankikylvöt joutuu tosiaan odottamaan. Lapsen kanssa mietittiin, että vieläköhän löytyisi suppilovahveroita, kun tänä talvena niitä on muut vielä poimineet. Mielummin saisi olla lunta tammikuussa kuin huhtikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan kokeilla jääkaappia hangen sijaan, ainakin osalle siemenistä. Ei muuta kuin suppismetsään :)

      Poista
  2. On tosiaan erikoinen tammikuu, pelottaa kasvien selviäminen näissä sahaavissa säissä ilman lunta. Pitääkin kurkata omia pioneja ym. minä en ole ainakaan vielä tähän mennessä nähnyt piippoja. Vihreä nurmi on kieltämättä eksoottista tammikuussa. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuntuu olevan vuoropäivinä plussaa ja miinusta, sadetta ja pientä pakkasta. Ihmeellinen sää, tänäänkin +7 astetta.

      Poista
  3. Sanopa muuta- kuka varasti?! Olen erittäin sopeutuvainen erilaisiin sääolosuhteisiin, mutta nyt tämä ikuinen marraskuu alkaa hiukan tympiä. Mitenköhän kaikki kasvit kestävät tämän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikuinen marraskuu ei oikein tunnu kivalta. Valostuvat illat auttavat vähän jos tämä jatkuu.

      Poista
  4. Ihana tuo rautapallo💚 Onko sen takana avautuva alue arboretumia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallo on vanha keilapallo :D, se löytyi navetasta entisten omistajien jäljiltä ja keksin laittaa sen kivelle koristeeksi. Arboretumi näkyy taustalla, tuo on sitä osaa missä ei kasva muuta kuin pari kuusta ja tervaleppärivistö.

      Poista
  5. Meillä näyttää ihan samalta. Vaikka talvi ei ole suosikkivuodenaikani, toivoisin sen kuitenkin edes muistuttavan talvea. Kauhunsekaisin tuntein mietin, mitä puutarha tällaisesta talvesta tuumaa ja miten kasvit mahtavat selvitä. Mukavaa viikon jatkoa sinulle talven puutteesta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi ei ole minun suosikkia mutta vielä enemmän inhoan näitä ainaisia vesisateita.

      Poista
  6. Aika hurijalta näyttää ny tammikuuset maisemat, nii siälä ku tääläki.

    VastaaPoista
  7. Todella erikoinen tammikuu. Täällä meillä sataa parhaillaan vettä roimasti ja tuulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin satoi tänään vettä kunnolla ja oli voimakas tuuli, onneksi tyyntyi illaksi.

      Poista
  8. Mulle nämä kelit passaa oikein mainiosti, eipä tarvitse pelätä liukastumista ja syksyllä tekemättättä jääneitä puutarhahommia on voinut tehdä nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukasta ei ole ollut, eikä vaivaa lumitöistä. Maa on meillä pinnasta sen verran jäässä ettei puutarhatöitä ole päässyt tekemään, nyt olisi ollut voimia kitkeä.

      Poista
  9. Hieno rautapallo ja portti! Keskieurooppalainen talvi meillä tällä hetkellä. Luntaa tulee varmaan kaksi metriä sitten maaliskuussa.

    VastaaPoista
  10. En välitä lumitöistä ja kiva on kulkea tammikuussa ilman paksuja tamineita. Siitä huolimatta talvella saisi olla edes vähän lunta ja pieni pakkanen. On vaikea uskoa, että luonto kestäisi tällaisen talven ilman negatiivisia vaikutuksia. Ainakin muutokseen sopeutumiseen vaaditaan useampi vuosi. Täällä ei kovia pakkasia ole ollut, kerran pari alle -10. Enimmäkseen nollassa tai plussan puolella. Eilen +8. Ehkä varsinaisia kasvituhoja ei tule, mutta kotiloita ainakin on odotettavissa pilvin pimein.
    Jos/kun talvi tulee, toivottavasti ei Kukkaiselämää Sadun ennustamaa kahden metrin hankea maaliskuussa.

    VastaaPoista
  11. Joku on tosiaan tainnut varastaa talven.
    Ihanan näköistä kumminkin on, kun ruoho vihertää ja tuo kallion vesiputous on myös tosi kaunis.
    Toivottavasti kasvit eivät vaan ota nokkiinsa. Kaikki riippuu varmasti vielä jatkosta. Tuleeko pakkasia ennen lumia, vai tuleeko lunta tai pakkasta ollenkaan.
    Vasta kesällä olemme viisaampia. On näitä säitä kyllä niin vaikea ennustaa.

    VastaaPoista
  12. Kurjaa on tämä ylipitkäksi venähtänyt marraskuinen säätila. Ei ole lunta täälläkään, jääkannen alla piha ja kasvit.

    VastaaPoista
  13. En tiedä, kuka varasti, mutta toivon totisesti sen kurjimuksen hytisevän kylmissään ja palauttavan talven äkkiä takaisin! Meillä on sentään vielä lunta sen verran, ettei nurmikko ihan näy, mutta tilanne voi olla toinen viikon päästä, jos sääennusteet pitävät paikkansa. Mahdottoman liukastakin on. Toivottavasti tulee lunta lasvien suojaksi ennen kovia pakkasia (jos sellaisia on tälle talvelle vielä tulossa). Hieno kuva jääputouksesta! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  14. Olen muuten syntyisin Lahden seudulta, kun jossain mainitsit siellä päin asustavasi. En tosin ole asunut siellä moneen kymmeneen vuoteen enää. Minulla on sinulle haaste blogissani. Käypä vilkaisemassa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)