lauantai 3. joulukuuta 2016

Se on taas näiden aika

Viikko sitten leivoin tämän joulun ekat piparkakut. Samalla tein yhden eläinmetsän ystävälle tuliaisiksi. Loput metsämateriaalit jäivät odottamaan parempaa aikaa ja onneksi jäivät. Perjantaiksi olisi pitänyt leipoa lapsen koulun pulliksiin jotain mutta aikapulan takia en ehtinyt, olin torstaina töissä ja koulutuksessa 6:30-20:15. Sen sijaan kasasin keskiviikkona loput piparkakut pieniksi asetelmiksi pullisten yhteydessä pidettäviin arpajaisiin palkinnoiksi.
 Piparkakut riittivät muutamaan pieneen ja yhteen suurempaa asetelmaan.
 Joka joulu olen tehnyt siskon lapsille jokaiselle oman asetelman. Ehkä se on tänäkin vuonna tehtävä. Muut minun ja miehen sisarusten lapset ovat vielä niin pieniä, että heille en taida tänä vuonna tehdä. Mummin mussukkakin saa toki omansa ja yksi on tietysti tehtävä salin senkin päälle.
Leipomisessa ja kasaamisessa ei kauaa mene mutta koristelu ottaa oman aikansa. Se onkin ostettava lisää koristeita seuraavalla kauppareissulla. Kummasti hävisi loput koristeet parempiin suihin tästä erästä. Joko teillä on piparkakut leivottu?

13 kommenttia:

  1. Ei meillä leivota. Mikä on pullis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullikset on luokan järjestämä tapahtuma jossa myydään leivonnaisia muille oppilaille. Keräävät myynnillä rahaa luokkaretkeen.

      Poista
  2. Kivan näköiset piparit, herkkuja on paljon.
    Mä onneksi sain kaikki leivonnaiset myyjäisistä.

    VastaaPoista
  3. Makoisat asetelmat ja tosi kivat lahjoina! Ei ole pipareita vielä leivottu, mutta lanttulaatkot tuoksuvat uunissa. Vähän kerrassaan ja pakastinta hyödyntäen laittelen joulun tarjoomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanttulaatikko on mun herkkua! Tänä vuonna sitä ei saada omista lantuista mutta tulee muutenkin hyvää.

      Poista
  4. Jos meillä jäisi tuollaiset hetkeksikin pöydälle niin ne olisivat hävinneet. Siitä pitäisi mies ja lapset huolen... 😊

    VastaaPoista
  5. Aika mukavia joulutuliaisia tai joulukukan korvaajia.
    Meilläkin syöty jo ensimmäinen lanttulaatikko, niinku harjoitusmielessä.

    VastaaPoista
  6. Hienot piparileipomukset koristeineen.
    Minä leivoin tänään Paraisten piparkakkuja perinteisellä ohjeellani, jolla leivon piparit lähes joka joulu.

    VastaaPoista
  7. Upeita asetelmia! Minun pitäisi tänään tehdä taikina ja leipoa huomenissa...

    VastaaPoista
  8. Piparkakkutalot ym menevät myyjäisissä niin hyvin kaupaksikin, koska kaikki ei niitä osaa tehdä. Kuten en minäkään. Saan sellaisia romahtamassa olevia tönöjä aikaiseksi.

    VastaaPoista
  9. Hianua ku joku jaksaa teherä tuallaasia pipariasetelmia. En oo viäläkää, vuasien meinaamisesta hualimatta, saanu tehtyä peruspipariista kummempia.

    VastaaPoista
  10. Nää on kyllä upeita. Me leivotaan ekat piparkakut lokakuun lopussa Toivon synttäreille ja vikat tammikuun alussa Tyynen synttäreille, mun mielestä kausi on tossa välissä. Ja lastrn mielestä. Normisti siinä väkissä tulee tehtyä 3 taikinaa, mutta nyt tänä vuonna taitaa tulla vain yksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)