keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Sisustusta joulun jälkeen

En ole vielä siivonnut joulua pois, enkä siivoa ennen loppiaista. Koristeita on erityisellä kohtuudella ja kuusessa on vielä neulaset tallessa. Saavat siis olla vielä.

Mutta pientä sisustamista olen tehnyt ohi joulun. Vaaka taitaa olla yksi top 10 sisustusesineistä. Meillä sellaista ei ole ollut mutta nytpä on. Ehkä en olisi ostanut mutta kun kerran lahjoitettiin niin otettiin vastaan. Ja oikeastaan onhan tuo hauska esine ja sopii hyvin vanhan munakellon viereen.
 Tuvan astiakaapin päällinen tuli samalla siivottua. Sinne oli eksynyt kaikenlaista ylimääräistä sälää, kuka lie laittanutkin. Allekirjoittanut ei myönnä.
 Vaaka on jonkinsortin kirjevaaka ja ihan toimiva peli. Ikää en osaa sanoa mutta sen verran voi sanoa että on tuo tehty ennen digivaakojen aikaa.
Tuvan seinän lintutaulut on tarkoitus vaihtaa uusiin kuviin kunhan ehdin. Jos äidiltä saadut kasviokuvat eivät sovi kehyksiin niin palaan kehyksissä ensin olleisiin kuviin, eli kansakoulun piirustuksen opetuskuviin. Ne sopivat vaakaan hyvin.

6 kommenttia:

  1. Ihana vaaka, siinä on just tuollaista vanhan tarve-esineen kauneutta ja jykevyyttä.

    VastaaPoista
  2. On ihana tuo vaaka. Sopii hyvin tuohon vitriinin päälle. Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää loppuvuotta sinullekin.

      Poista
  3. Mulla on tuo sama vaaka! Löysin kirpulta 2,50 hintaan joten en silloin kahta kertaa miettinyt ostanko. Tästä on vuosia aikaa ja se on edelleen yksi lempiesineistäni. Mietinkin juuri jos siirtäisin sen toimistosta keittiöön kun kirjevaa'alla on kovin vähän käyttöä, jospa sillä onnituisi punnita ruoka-aineitakin, toimii nimittäin moitteetta edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuolla hintaa olisin voinut minäkin ostaa. Kirjevaaka on nykyisin turha kapistus, aika vähän tulee mitään postitettua. Mutta koristeena ihan kiva :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)