keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kirpparin & vintin uumenista

Sunnuntaiselta kirppareiden kiertoreissulta löytyi jotain ostettavaakin, vaikkakin aika niukasti. Väkeä oli liikkeellä paljon, sen takia pöydät ihan myllättyjä, perässä roikkui aviomies, joten tulos oli etten kovin jaksanut pöytiä tarkemmin tutkia. 

Onneksi jotain löytyi ihan tutkimattakin. Pellavalle kirjailtu pöytäliina, 4,90e.
 Myisitkö itse kirjailemasi liinan tuohon hintaan? Tekemiseen ei riitä tunti eikä kaksi.
 Uusi tämä on, mutta kuvio voisi olla vuosikymmenten takaa. Minun onni ettei joku tarvinnut tätä liinaa ja halusi luopua siitä pienellä rahalla. En valita.
 Kuvasin liinan salin vanhan kapioarkun päällä ja hetken  mielijohteesta kaivelin arkun sisältöä esiin ja kuvaan.
Arkku sisältää kaiken sen kirjallisuuden ja pikkutilpehöörin mitä vintiltämme löytyy. 
Tässä muutama maistiainen. Onkohan nämä olleet ihan ompeluneuloja? Vain kertakäyttöön? Ehkä sittenkin partateriä?
 Lisäksi otin arkusta esille vanhan nahkaisen kiikarikotelon. Kiikareiden olinpaikasta ei ole tietoa, mutta kotelo on hieno ja ihan ehjä puuttuvaa hihnaa lukuunottamatta. Neularasian kanssa on ollut hyvä olla sanakirja, se näkyy olevan vuodelta 1939 ja koko on todellakin taskumallia. Lankarullia putkahtelee aina välillä esiin. Rullan takaa pilkistää vaniljasokerirasia. On tainnut olla siihen aikaan ihan ehtaa vaniljaa eikä mitään esanssisokeria.
Ensi viikon lomalla voisinkin tehdä vintille penkomisretken pitkästä aikaa. Siellä on helpompaa olla kostealla säällä kun ei se vuosikymmenten pöly pölise ihan niin pahasti kuin kesähelteillä. Ja nythän on kosteaa säätä riittänyt...

12 kommenttia:

  1. no onhan joku myyny pilkkahintaan...en ymmärrä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin möi, ihan liian halvalla. Mutta onneksi liina päätyi hyvään kotiin :))

      Poista
  2. Aivan ihana liina!!! Ja mitkä aarteet vintiltä. Kuules, Songster-neulat ovat gramofonin neuloja! Tuossa purkissa vielä mainostetaan ekstra voimakasta äänenlaatua :-)
    Hihii, minulla on samaa pienoissanakirjasarjaa pari kirjaa, isovanhempieni vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no niinhän tuossa kulmassa lukee, extra laud tone, ei ehkä siis parsinneuloja varten :DD
      Talossa on ollut joskus gramofoni, ainakin 1930-luvulla. Sanakirja on aika hellyyttävä.

      Poista
  3. Ihanan liinan löysit:)
    Minä toisaalta ymmärrän liinan hinnan, onhan kyse kirpputorista, missä minun mielestäni ei saisi varsinaiset käsitöiden myyjät myydäkään ja polkea käsityön hintaa. Ja todennäköisesti myyjä ei ole liinan tekijä.
    Olen minäkin joskus kauan sitten myynyt kirpparilla isohkon kehystämättömän kanavatyön, jonka tein ja se kävi tarpeettomaksi 2 eurolla. Eihän niitä löytöjä muuten kirpparilta tuliskaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen myös että ei ollut itse tehty liina. Ja eipä niitä löytöjä tulisi jos joskus ei halvalla laittaisi. Itsekin hinnoittleen mieluummin niin että kaupaksi menee kuin kannan takaisin kotiin.

      Poista
  4. Ihania aarteita :) Tuskimpa tuon liinan tekijä myisi tuohon hintaan kun ei sillä saa edes tuota kangasta, liekö myyjänä joku asiaa tuntematon joka ei "ymmärrä" sen arvoa, mutta saitpa ihanan liinan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sainpahan taas kauniin liinan :)) Reuna kyllä kaipaisi uutta huolittelua, mutta saapa nähdä viitsinkö sen tehdä.

      Poista
  5. Hienon löydön olet jälleen kirpparilta tehnyt:)
    Ja nuo arkun aarteet, wow.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina on mieluinen. Jos vaan tämän silmäni kanssa pääsen, niin teen taas löytöretken vintille. Aina siellä riittää uutta pengottavaa.

      Poista
  6. Voi hitsit, että sun koti on täynnä ihania löytöjä ja aarteita.Niin ihania, että itkettää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vintille on jäänyt kaikkea "roinaa", on minullekin puuhaa kun sitä sieltä setvin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)