maanantai 1. lokakuuta 2012

Ovi poikineen

Meidän peiliovet palasi ammattikoululta pienen seikkailun jälkeen. Ovethan meni sinne korjattavaksi entisöintikurssin opettajan kautta jo vuosia sitten. Jossain kohtaa saimme kolme kunnostettua ovea takaisin päin, mutta loput jäivät vielä työn alle.

Sitten tuli koulun muutto, ovet matkasivat Heinolasta Lahteen, kaikki hyvin, työ niiden parissa jatkui. Tänä kesänä sain puhelun, että ovet pitäisi noutaa pikaisesti pois vaikka ovat kesken, sillä taas muutetaan. Samantein järjestimme aikaa ja ovet haettiin kotiin. Nyt niitä on ylisillä vino pino.
 Ovet on kesken, tämä toinen talonalkuperäinen ulko-ovi eniten kuten kuvasta näkyy. Mutta, se tärkein, inhottavin ja ikävin työvaihe on tehty jokaiseen oveen. Ja se on tietysti maalien poisto. Eipä haittaa tippaakaan keskeneräisyys kun tiedän että maaleja en näistä joudu poistamaan.
 Yhdet karmit on olemassa, muille etsitään nyt tekijää, puuseppää. Vanhat ovet kun on siitä "kivat" että jokainen niistä on oma yksilönsä, täysin erikokoinen kuin viereinen lajitoverinsa. Siispä jokainen karmi on tehtävä mittojen mukaan. Ja olemme vähän sitä mieltä, että meistä ei nyt siihen urakkaan ole.
 Ja jotta oviruljanssi ei ihan heti tästä talosta loppuisi, saimme ystävältä pari vanhaa ovea lisää. Ja tietenkin ilman karmeja. Sekä vähän sitä maalinpoistoa...
Sokerina pohjalla oli ovikuormassa iloinen yllätys. Saimme koululta kaupan päälle sinne joltain jääneet pariovet. Vasikka ja ovi jossa yläpeilit lasia. Ihkaihanat ja takuulla löydämme niille jostain oman paikan. Kuvaa ovista ei ole, sillä ovat keskellä tuota ovipinoa.

Jospa ne ovet tästä saataisiin vaikka tällä vuosikymmenellä vaihdetuksi!

3 kommenttia:

  1. Kylläpä yllätysaarteen saitte pariovista. Ja helpottaa varmasti kja kovasti, että muista on ne maalinrapusutukset tehty. Mukavaa lokakuuta.

    VastaaPoista
  2. Oi mitä aarteita. Ajan kanssa ja rakkaudella, kyllä niistä hyvät tulee...

    VastaaPoista
  3. Ihanoja ihanoja ihanoja <3 <3 Ajan kanssa ihan varmasti löytävät paikkansa. Ihanaa että haluatte nähdä vaivan <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)