sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Erkin kaveriksi

Kuten jo tiedätte, kuuluu jokaiseen aamuuni erkki.
Erkki ei tietenkään yksin riitä, vaan mauksi pitää saada jotain siihen kylkeen.

Tänä runsaana omenasyksynä kylkeen on päätynyt usein omenaherkkua.
Jonkinlainen muunnos uuniomenasta, köyhän naisen uuniomenajogurtti liedellä tehtynä.

Ensin kuoritaan ja lohkotaan omput. Siemenkodatkin pois.
Sitten kohtalainen pala voita pannuun ja omput perään.
 Pyöritellään hetki pannulla ja heitetään sekaan oman maun mukaan fariinisokeria tai muuta makeutusta. Pyöritellään lisää, ja lisätään pari desiä vettä. Kiehutellaan omenalohkot kypsiksi. Itse tykkään että pannulle jää selkeitä omenanapaloja eikä kaikki ole yhtä mössöä. Lopuksi  mukaan reilusti kanelia.
 Sitten jäähdytetään herkku ja lopuksi iso kasa omenaherkkua sen erkin kaveriksi. Erkkihän on tietenkin Lidlin kreikkalainen jogurtti Eridanous johon minulla on fyysinen riippuvuus. Sitä kuluu pari pönttöä viikossa vaikka välillä vaihtelun vuoksi syön tilalla rahkaa tai viiliä.
Ja kuulkaas, maistui ihan kunnolliselta uuniomenajogurtilta!

p.s. Tällä hetkellä ei kyllä oikein syötävä maistu. Ajoin päivällä siskon luota kotiin kyydissäni oksenteleva lapsi. Ekat 200km oli paha olo jatkuvalla tahdilla, loput 100km oli helpompaa.
Kotona oltiin ihan nollapysähdyksen taktiikalla, mahdollisimman nopeasti ennen kuin tauti iskee kuskiin tai pikkuveljeen kesken automatkan.
Niin ja pojalla oli sylissä ämpäri ja kaikki pahat olot osui siihen.
Edes jotain positiivista kurjasta automatkasta.

16 kommenttia:

  1. Ou dear. Pikaista paranemista! Ihmettelin mikä se Erkki on, kun et paljastanut sitä kuin loppumetreillä. Eniten tuli mieleen siskoni käyttämä nimitys Egri Bikaver -valkoviinistä "Erkin pikakivääri", mutta mietin, että et ehkä valkkaria nauti aamiaisella...? Tai mistä minä tiedän!!?

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samaa pikaisuutta toivon minäkin! Juu ei kyllä tule nautittua valkkaria aamupalalla :D, jos nyt ei muutenkaan kun en pidä mausta. Karppipiireissä tuo jogurtti on erkkiä.

    VastaaPoista
  3. Hyvä nimi.. (höm-höm ja tiedät miksi)...tuota jugurttia pitää kait ostaa, koska joku aika sitten yhden lapsen opettaja näytti luokan ikkunalla pönttörivistöä (joihin oli kyllä jo istutettu tammen taimia) ja sanoi, että hänen on PAKKO saada joka päivä tuota jugurttia, jotta pysyy elämä kuosissaan.
    Oletko syönyt juoksevan hunajan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla pysyy elämä kuosissa. Enpä ole maistanut hunajan kanssa, on varmasti hyvää. Hunaja hyppää mulla yleensä teehen, nykyisin vain flunssa-aikoina kun yritän vältellä sokereita. Tosin uskon että hunajassa ne hyvät ominaisuudet ohittaa sokerin haitat. Siksi en ole jättänyt kokonaan pois.
      Meillä kertyy noita pönttöjä paljon, osa menee pihalle lasten ämpäreiksi, mutta iso osa vaan pyörii pinoina kaapissa.

      Poista
  4. Meillä myös Erkki kuuluu jääkaapin vakiovarustukseen - herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvää, enkä ole oikein löytänyt muuta jogurttia jossa sama maku.

      Poista
  5. Lopputekstiin asti piti jännittää että mitähän ihmettä se erkki oikein on :D Täytyypä tutustua :)

    Toivottavasti oksutauti ei tuu muihin =/ Ompa inhottavaa =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lähempää tuttavuutta erkin kanssa. Oksutauti on toistaiseksi pysytellyt muista poissa. Aamuyö on aina se hetki milloin se yleensä meidän perheessä iskee. Joten minä taas jännitän ensi yön...

      Poista
  6. Kiitos vinkistä, tätä täytyy valmistaa meilläkin :) Kyllä erkki vain on erkki, ei sitä parempaa löydykään :D Toivottavasti teillä parannutaan pian siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erkki taitaa olla voittamaton. Täytyy taas tänään täydentää varastoto. Tosin meidän Lidlissä erkki on joskus loppukin kun taitaa muutama muukin tykätä siitä.

      Poista
  7. Pikaista paranemista sairastuneille! Ja syvät pahoittelut pöpöistä, niitä ei ollu tarkotettu teille ;)
    Sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän ettei niitä oltu tarkoitettu meille :)) Sitäpaitsi jos ei olis tullut teiltä, niin sitten jostain muualta! Pääasia että serkuksilla oli hauskaa ja mä sain uudet farkut.

      Poista
  8. Pikaista paranemista sinne !

    Tuota samaa jogurttia meilläkin on aina kaapissa, se vaan on niin täydellisen hyvää. Nappaan täältä matkaan tuon omenavinkin sen kanssa syötäväksi ( vaikka mulla se menee yleensä alas ihan sellaisenaan ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mullekin kelpaa ihan sellaisenaan, mutta tykkään laittaa päivän marja-annosta tai vastaavaa mukaan.

      Poista
  9. Mä syön useimmiten partaäijää, mutta joskus myös tuota erkkiä.
    Hedelmien kanssa parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta erkki on parempaa ja toinen ratkaiseva tekijä on hinta, erkki on hivenen edullisempaa. Mutta makuasioitahan nämä on, eikä partaäijä mitään pahaa ole :))

      Poista

Kiitos kommenteista :)