maanantai 26. joulukuuta 2011

Punaista

Aikuisten lahjapinoissa ei koettu mitään tavaramäärän juhlaa eikä ostoshysterian jälkimaininkeja. Lahjoja oli kohtuudella ja nekin mitä oli, tuli kaikki tarpeeseen. Kuten minulle nämä Iittalan kastehelmi tuikkukipot. Tarve oli suorastaan polttava ja huutava.

Kipot ovat muuten leveämmät kuin ajattelin. Ei haittaa, näissä varmaan voi polttaa sitä suurempaakin tuikkua. Ohjenivaskaa en vielä selannut, mutta eihän tosinainen mitään käyttöohjeita lue, ainakaan etukäteen. Kyllä se kippo sitten kertoo kestikö isomman tuikun vai ei.
 Tämän lumettoman talven suurin myrsky ei meitä pahemmin vaivannut. Aamutuimaan olimme muutaman tunnin ilman sähköä, mutta eihän se tällaisia uunilla lämmittäjiä ja puuhellan käyttäjiä paljoa hätkäytä. Hellaan tulet, teevesikattila hellalle ja viereen pannu paistettua kananmunaa varten. Muuta ei tarvittu. Ja lasikuistilla oli juuri sopiva +5 astetta jääkaapin sisällölle, niin hyvin pärjäsimme. Kyntilän valossa oli mukava syödä kun ei ollut vielä päivän lehteäkään luettavaksi.

Huomiseksi toivomme tuuletonta säätä, tai muuten poikien jouluyllätys menee pieleen. En ole vielä uskaltanut käydä varustamon sivuilla katsomassa tilannetta. Ehkä se selviää parhaiten vasta aamulla.
Tänä jouluna törmäsin kukkakaupassa ihanaan uutuuteen, pinkkiin amaryllikseen Toivottavasti niitä saa vielä joulun jälkeen, sillä haluan juuri niitä leikkokukiksi kunhan joulu on häädetty talosta. Ja ennen kuin joku hihkasee, että onhan niitä ollut monta vuotta jo, niin ei minulle, minun silmäni huomasivat vasta nyt pinkit kukat.

Lopuksi voisin sanoa, että voi helpotusta, jouluruuat on syöty!

10 kommenttia:

  1. Pinkki amaryllis?? Never seen ja mä olen sentään kukkakauppojen suurkuluttaja!

    Mulla oli vaan ostettuna muutama sellainen amarylliksen kukinto, jossa oli vaaleanpunaista raitaa valkoisessa kukassa. Eikä ne kukut auenneet kunnolla, kuivuivat lähinnä pystyyn.

    Me mentiin jo tänään lasagnella. Pari päivää jouluruokia riitti mulle varsin passelisti. Toisaalta tylsää, toisaalta ihanaa, että elämä palaa normaaliuomiin ja yksi joulu taas kohta ohi.
    Ensi vuotta odotellessa!

    Meillä on ollut aikamoinen myrskynmyräkkä, mutta sähköt on pysyneet eikä yksikään puu tullut ikkunasta tai katosta läpi.

    VastaaPoista
  2. nanna: Minusta väri oli ihan pinkki, ainakin reilusti vaaleanpunainen. En vielä jouluksi viitsinyt ostaa jos kohta saa alesta :D
    Melkoinen myrsky on kyllä ollut!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli sähkötöntä yli 10 tuntii, melko vaikeeta selittää 1,8 vuotiaalle et miks mihinkään ei tuu valoo, eikä muumia voi kattoo eikä jääkaappia availla ja musiikkiakaan ei voi kuunnella. Onneks viihty mainiosti parin taskulampun kanssa :)
    Ja luojan kiitos jouluruuat alkaa loppua täälläkin =)

    VastaaPoista
  4. Lehdessä olen vain nähnyt pinkkejä amarylliksiä mutta myynnissä en missään. Olisin kyllä heti ostanut...
    Meillä jouluruokia vain piisaa...

    VastaaPoista
  5. diidah: Tuossa ajassa olisi mennyt hermo meilläkin. Taskarit ja otsalamput oli kova sana :))

    Mari: No olipas edistyksellinen kukkakauppias Karisman kukkakaupassa. Pitääkin sännätä heti arjen alettua sinne jos olisi vielä pinkkejä jäljellä. Mä tein jouluruokia erityisen niukasti, tänään jo syötiin muuta hyvillä mielin.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa Tapaninpäivä iltaa sinulle:) Meillä on tänään ollut sähköt pois melkein koko päivän....onneksi nyt sähköt palasi, että pakasteet eivät sulaneet. Meillä valitettävästi herkuttelu vielä jatkuu....

    VastaaPoista
  7. Tääällä ei ollut oikein mitään tuulta. Taisi tuo Salpausselän harju pysäyttää.

    VastaaPoista
  8. MaMMeli: Te taidatte olla siellä lännessä, me täällä idän reunamilla, ehti tuulet jo tyyntyä tänne päästyään. Pakastinta minäkin pelkäsin, oli visusti kielletty se avaaminen.

    ninnu: Täällä tuuli kovaa, puita kaatui linjoille, kun menee vielä kaikki linjat ilmassa.

    VastaaPoista
  9. Tuon saman huutavan ja polttavan tarpeen pukki minunkin kohdalla täytti ;)

    Mä en oikein amarylliksestä tykkää. Joka joulu se mulla kyllä on, exmies sen aina joulunalla mulle kantaa. Mahtaakohan muistaa viehtymättömyyteni ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)