perjantai 30. joulukuuta 2011

Hyvän vuosi

Vuosi vaihtuu, on aika kelata millainen oli vuosi 2011.
Minulle ja perheelleni se oli hyvän vuosi.

Tammikuussa vanhin lapsi, ainut tytär muutti pois kotoa.
Se oli iso muutos meidän kaikkien elämään, kun vielä samalla aloitin työt 7,5 kotiäitivuoden jälkeen.
 Tyttären muutossa ehkä se suurin huoli oli, jos ms-tautinsa antaa oireita itsestään, miten sitten pärjätään.
Huoli oli onneksi turha, tauti on ja pysynee nukuksissa.
 Keväällä koettiin surunkin hetkiä. Ensin kuoli pappani ja myöhemmin keväällä miehen eno.
Jäähyväisiä on aina yhtä kurja jättää.
 Kevät ja kesä oli puutarhan aikaa. Se jos mikä on viides lapseni. Sormet syyhyten odottelen mitä uutta pääsen puutarhaani tekemään.


Elokuussa saimme uuden perheenjäsenen, Iineksen.
Ensi kohtaaminen Kaapo-koiran kanssa oli jännittävä juttu.
Iines ei oikein vieläkään siedä Kaapoa, koiruus taitaa vierailla ihan liian harvoin luonamme.
 Loppukesän ja koko vuoden suurin remonttitapahtuma oli talon maalaus. Puoliväliin päästiin, ja jo muutaman kuukauden päästä jatketaan. Talo on tarkoitus saada maaliin heti keväällä ja sitten voimme juhlia Arvilan 120-vuotis juhlia ja minun ja miehen nelikymppisiä.
 Lapset oli suuri ilo koko vuoden. Vanhin poika siirtyi yläkouluun, keskimmäinen käy ensimmäistä luokkaa ja kuopus siirtyy ensi syksynä esikouluun. Ei hipsuttele enää pieniä lapsia Arvilan lattialankuilla.
 Itseeni liittyy se ulkoisesti ja henkisesti suurin muutos. Painossa tapahtunut -15 kilon muutos näkyy ja tuntuu myös pään sisällä. Olenkin vahvasti sitä mieltä, että laihtuminen on aina myös psyykkinen asia. Tässä tapauksessa täysin positiivinen muutos. Kuvassa on yhden sortin aamupalani. Kulhossa kotitekoista viiliä, mustikoita pakastimesta ja paistettu kanamuna. Viilin tilalla on yleensä kreikkalaista jogurttia, mutta vaihtelu virkistää.
Kiitos lukijani vuodesta 2011, myös te teitte siitä hyvän.
Mieltä lämmittäviä kommentteja on ollut paljon, tuki ja kannustus laihdutuksessa on ollut ihan mieletöntä.
Jatketaan samaan malliin!

Hyvää Uutta Vuotta 2012.

15 kommenttia:

  1. Vuoden vaihde on aina blogien huippuhetkiä, kun koosteita pukkaa. Tämäkin oli mitä mainioin kooste.

    Kiitos Katja loistavasta blogista! Tänne on aina yhtä ihana tulla. Taattua tavaraa, niin sanotusti :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sinulle, täällä on ollut kiva käydä. Ja on iso ilo nähdä toisen ihmisen onnistuminen.. Kaikkea hyvää myös tulevaan vuoteesi.

    VastaaPoista
  3. Erinomaista uuden vuoden alkua sinullekin! Ihania kuvia olet laittanut tähän postaukseen. Talonne on kyllä niin ihastuttava! Tuollaisesta itsekin haaveilen, mutta asumme uudessa valmispakettitalossa ja ei ole järkeä muuttaa... Järki, tuo ilon vihollinen :-)

    VastaaPoista
  4. nanna: Kiitos! Minusta ne on itseänikin varten mukavia nuo koosteet. Hyvä miettiä asioita mmutakin kuin mitä tänään syödään :)

    Hyvä Mieli: Kiitos, olen kyllä itsekin erityisen iloinen onnistumisestani. Olen saavuttanut jotain mitä mihin en ole koskaan aiemmin pystynyt.

    Marsa: Koskaan ei tiedä :) ei meidänkään ikinä pitänyt muuttaa tänne päin maailmaa missä nyt asumme. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan :))

    VastaaPoista
  5. Oletteko te noin toivottoman nuoria vielä... teillähän on vasta elämä alussa!

    VastaaPoista
  6. Sirkku: Todellakin toivottoman nuoria :D Synttärit tosin oli tämän vuoden puolella, mutta ensi kesänä pidetään kunnon juhlat, niin kuin maalaistalossa kuuluu pitää :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos itsellesi ihanasta blogista :)

    Oikein Hyvää ja Kaunista Uutta Vuotta 2012!

    VastaaPoista
  8. Kauan olen blogiasi lukenut ja nyt ensimmäistä kertaa kommentoin. Blogisi on yksi suosikkini, päivittäin käyn tarkistamassa oletko kirjoittanut uutta postausta.. Se mikä tekee tästä niin mukavan, on se että kirjoitat tavallisista asioista, mukavalla tavalla :) Toivottavasti saan nauttia jatkossakin kirjoituksistasi.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa tulevaa vuotta! Ja kiitokset ihanasta blogista!
    Viitsisitkö julkaista tuo viilin ohjeen? Itsekin pitäis alotella karppaamista reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Ja pahasti pelkään, että nuo kreikkalaiset jugut alkaa taas tökkiä niin voisi itse tekaista viiliä vaihteeksi.
    T:Hettura

    VastaaPoista
  10. Hyvää uutta vuotta 2012!
    Onpa hurrrrja kuva Iineksestä.

    VastaaPoista
  11. Onnellista Vuotta 2012 sinullekin!

    VastaaPoista
  12. Hyvää uutta vuotta Katja ja kiitos kivasta yhteenvedosta! Luen blogiasi edelleen säännöllisesti, mutta kommentoimaan olen ollut tosi huono, tuokoon uusi vuosi siihen(kin) parannuksen. Ja olisi sitä muutakin luvatavaa, ihan sinun esimerkkisi nojalla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)