maanantai 5. joulukuuta 2011

Kulhot

Nyt on shoppailtu taas koko seuraavan vuoden edestä, kolmen sukupolven voimin.
Kiitos vielä seurasta äiti, sisko ja tytär.
Kasseja oli muka ihan kamalasti, mutta ei niistä sitten kuitenkaan paljastunut kuin ihan muutama juttu.
Kuten pari m-koon puseroa entisten tilalle jotka olivat kokoa xl.
Siis hieman roikkuivat päällä ne vanhat.

Ja yksi ihan törsäysjuttukin oli.
Vain kaksi oli ostoslistalla kun niihin oli ystäviltä lahjaksi saatu lahjakortti.
Heikko mieleni teki tepposet, ja kotiin tuli neljä.
Värikin on minulle ihan väärä, mutta näissä punainen on vaan niin kaunis.
 Iines on tottunut, että kun kastehelmi-kulho kolahtaa pöytään, on tarjolla annos kreikkalaista jogurttia.
Myös Iinekselle.
 Ensin ilme oli ihmetteleväinen, ai tyhjiä vai? Missäs se jogurtti on?
Sitten piti tuoksutella kuppiakin, ei jogurttia?
 Lopuksi vielä epäuskoisempi ilme, eikä muka ollutkaan jogurtin aika??
No ei ollut. Ja ei se Iines näistä saa syödä. Valitettavasti kissat saa tyytyä ihan vaan kirppareilta haalittuun kristalliin. Kastehelmet ovat vain minua varten.
Eikä meillä normaalisti saa olla kissat pöydällä, ei edes Iines vaikka suloinen onkin.
Se vain on näköjään kissoista luupäisin, eikä muka opi millään ettei pöydällä saa olla.
Pitkäkarvaiset katit on ihan oma lajinsa mitä käytöstapoihin tulee.

Kaikki kastehelmen ystävät varmaan jo bongasivat Iittalan mainoksesta tai nettisivuilta,
että kastehelmestä on tullut myyntiin tuikkukippo.
Väreinä kirkas, harmaa ja punainen.

Tämän kastehelmi-hamsterin hyllyiltä sellaiset vielä puuttuu.
Että tiedoksi vain, joululahjaa minulle miettivät.

12 kommenttia:

  1. Kaunis on punainen väri! Niin täyteläinen! Minä itse pitkään vierasti punaista, mutta nyt aikuisena olen ihastunut siihen ja haalin sitä sekä kotiin että vaatekaappiini.

    tv Leena

    VastaaPoista
  2. Nuo kastehelmi-astiat on todella kauniita. Itselläni löytyy yksi turkoosi tarjoilukulho ja pari ruskeaa lautasta, jotka on ilmeisesti kastehelmi-kerrosvadista (Tämän tyyppisestä: http://keittiossatapahtuukummia.vuodatus.net/blog/2717049). Harmikseni äidiltä saamasta kerrosvadista puuttuu metalliosat, ovat menneet ajan saatossa hukkaan. Eli käytännössä minulla on vain pari lautasta reiällä :D Kerrosvatiin varmaan löytyisi jostain lisäosia.

    Myös nuo punaiset ovat kauniin värisiä. Kastehelmi-astoissa on kyllä onnistuttu saamaan värit hehkumaan, liekö se tuo eläväpinta, mikä tekee niistä niin kauniita. Ilmeisesti kastehelmeä on taas myös turkoosina? Jospa saisin säästettyä ja kerrytettyä kokoelmaa myös muutamalla lautasella ja kulholla :)

    VastaaPoista
  3. Voi ihana Iines ja Iineksen anova katse ;) juups, kyllä kupitkin toki hiaanot on, niin jouluisat. Nuihin kun väskynäsoppaa laittaa niin avot ;)

    VastaaPoista
  4. Ihana Iines, ihanat kastehelmet!

    Multa ei yleensä mene mitään ohi, mutta kastehelmituikkukippo on mennyt täysin ohi : ) Voi kun voisi täyttää huushollinsa tuikkukipoilla!!

    VastaaPoista
  5. Kauniita nuo punaiset Kastehelmikupit.
    Tuikkukippo on uutta, sillä en oo huomannu mainostettavan. Pitääpä tutkailla josko löytyisi.
    Lueskelin enemmänkin blogiasi ja huomasin karppausjuttusi.
    Tuunpa käymään uudelleenkin.

    VastaaPoista
  6. Leena: Sama juttu! Pikkuhiljaa on punaista hiipinyt sinne ja tänne. Minusta kastehelmen muotoilu vaatii voimakkaat värit, kuten punaisen ja turkoosin.

    freerabbit: Mä ostin aiemmin syksyllä kastehelmen turkoosin kerrostarjottimen. Pitkään siitä ehdinkin haaveilla. Jos sulla on ne lautaset, niin osta kirpparilta halpa kerrostarjotin josta otat vain sen pidikkeen ja kiinitätä kastehelmiin. Ei sen väliä ettei ole alkuperäinen! Turkoosia kastehelmeä oli saatavilla jonku aikaa, ei kuitenkaan ollut yhtä hehekuvan turkoosi kuin se vanha väri.

    Wihtori: Väskynäsoppa ei ihan uppoa, mutta eiköhän kulhoihin löydy täytettä :)

    nanna: Voi kun voisikin! Ehkä sitten joskus kun talossa ei ole pieniä lapsia, ihan miehen kiusaksi :D

    ellu: Sitä oli saatavilla rajatusti, täytyy hakea oma nopeasti etten jää ilman! Karpanut olen heinä-elokuun vaihteesta asti ja tyytyväinen olen. Tervetuloa lukemaan blogia.

    VastaaPoista
  7. Minua oikein huvitti, kun luin postausta. Minäkin just lankesin ostamaan noita punaisia kastehelmiä, mutta ostin vain kaksi, että mies ja minä voidaan niistä jouluna herkutella. Ja sitten tuo kissa Iines! On niin paljon puhuva hääämmmästynyt ja hiukan moittiva katse. Ai että ei olekaan jugurttia, vaikka kuppi kilahti kutsuvasti, mitäs se sellainen peli on? Teidän Iines on siis paremmin kasvatettu kun ei saa tulla pöydälle. Minäkin alussa päätin, että tämä nykyinen Ruska-kissamme opetetaan tavoille, niin ettei se mene pöydälle eikä tiskipöydälle. En kauan jaksanut opettaa enkä stressata itseäni. Ehkei minulla ollut tarpeeksi motivaatiota, kun kissamme on sisäkissa. Vieraiden läsnäollessa Ruska ei onneksi pöydälle tule, on sen verran varautunut - tai vieraskorea.

    VastaaPoista
  8. Paula: Kuten sanottu, Iines viis veisaa pöytätavoista ja tulee pöydälle opetuksesta huolimatta :) Johtuu varmaan sen loputtomasta uteliaisuudesta. Kaikki pitää nähdä ja haistella. Iineskin on toistaiseksi sisäkissa. Ulkokissana syntyi, mutta nyt ei uskalla poistua ovesta.

    VastaaPoista
  9. Ihanan punaiset kastehelmikipot!

    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  10. Ihana ihana kastehelmi, on niin mun lemppari!

    Ilahdutin itseäni tuikkukipolla, on kyllä kaunis. Korvatunturin suuntaan vinkkasin toiveesta saada lisää muissa väreissä ;)

    Ja olihan se pakko ostaa noita kulhojakin, ei uskalla ottaa riskiä, ettei sesonkituotetta enää ensi jouluna oteta tuotantoon ;)

    On teillä kyllä valloittava Iines ♥

    VastaaPoista
  11. Mari: Niissä o todella onnistunut väri, hyvää Itsenäisyyspäivää sinnekin.

    Kikka: Niin minunkin :) Ja mukava saada jotain muutakin väriä turkoosin kaveriksi. Iines on kyllä ihanainen.

    Hyvä mieli: :))

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)