keskiviikko 28. joulukuuta 2011

37 muovikassia

Hengissä selvittiin vaikka ekaluokkalainen epäilikin kuolevansa kovan merenkäynnin aiheuttamaan sydänkohtaukseen.
Ja tuosta voi siis päätellä, että pääsimme eilen Tallinnaan.
Tallinkin laiva vei meidät aamusella uskollisesti perille kovasta aallokosta huolimatta.
Meidän pojilla taitaa olla melkoinen teräsvatsa sillä pahoinvoinnista ei ollut tietoakaan, toisin kuin monella muulla samalla laivalla olleella.
Päinvastoin, pojat istui aivan laivan keulassa ikkunalla ja hihkuivat kun aallot heittivät merivettä ikkunaan.
Mitä nyt se sydänkohtaus uhkasi välillä iskeä.
Tämäkin nuorin pitkätukka vain nautti jännityksestä.

 Huisia oli, Tallinnaan emme ole koskaan matkustaneet myrskyn aikana. Ruotsiin kerran ja sen vannoin olevan viimeinen matka sellaisessa tuulessa. Silloin pelotti ja paljon.
Tällä kertaa myrskytuuli oli onneksi vain mennessä. Kotiin päästiin illalla suht tasaisella keinumisella.
 Eihän sieltä reissusta voi kotiin tulla ilman tuliaisia. Tallinnan ruokakaupoissa karppaaja suklaanhimossaan oli kuin kuningas. Kunnon tummia suklaalaatuja tuntui riittävän. Itselleni valitsin  nämä neljä eri makua. Kaikissa on hiilihydraatteja per 100g vain 25-30g. Ei siis juurikaan mitään jos malttaa syödä maltillisesti. Ja näitä malttaa, syön sen 1-2 palaa päivässä ja se riittää.
 Oikeassa reunassa olevalta pistaasisuklaalta odotan paljon. Toivottavasti en pety ja on hyvää. Appelsiinisuklaata jo maistoin ja totesin taivaalliseksi. Ei ne fasun karkkisuklaat joihin ennen olin koukussa ole mitään näiden rinnalla.
Sitten täyty selittää teille tuo otsikko.
Turistia kun vedettiin taas nenästä.
Katsoin kotona supermarket Selverin ostoskuittia.
Ja kappas, minulle on myyty 37 muovikassia ostoksiani varten.
Kotiin tuli kuitenkin vain kolme.
Metkaa.

16 kommenttia:

  1. Mä ajattelin lähinnä oksupusseja;D
    Onneksi selvisitte ilman niitä!

    VastaaPoista
  2. Vai merenkäynnin aiheuttama sydänkohtaus :-D Ihan uusi diagnoosi, vai onkohan kukaan tosiaan saanut siitä sydänkohtausta! Minäkin muistan miten lapsena kovassa aallokossa oli huisin hauskaa ja jännää!
    Voi hitsi tuota muovikassijuttua, vai sielläkin veloitetaan nykyään - no hyvähän se on, on ekologisempaa, mutta mutta :-( Huijata ei sais.

    VastaaPoista
  3. Hirveä pistos omaantuntoon, koska mä just mätystän ehkä kolmattakymmentä geishan palasta... auts! Mutta tänään ruokakaupassa pahin ähky hellitti heti, kun valitsin kärryyn varsin karpit ostokset. Paluu ruotuun alkaa heti huomisesta, johan tässä on ollut parin kuukauden pikkulipsu.

    Jo joo, mä kanssa mietin, että teidän perheen saldo oli 37 laattapussia :)

    VastaaPoista
  4. Niinu: Onneksi, vaikka kyllä mulla oli sellainen varalta lähettyvillä koko ajan.

    Saila: Ei tuo nyt ollut onneksi iso tappio ja kilttinä uskon vain myyjän näpyttelyvirheeksi :)

    nanna: Luojan kiitos ei sentään 37 laattapussia. Meidän viereisessä pöydässä laattasi 5 lasta yhtäaikaa...

    VastaaPoista
  5. Hih, mä ajattelin että ostitte 37 kassillista kamaa! Onneksi oli vain luulo =D

    VastaaPoista
  6. jarna: Vain 3 kasillista ja niistäkin yksi oli täynnä teetä :D

    VastaaPoista
  7. Kauppa se on mikä kannattaa!!

    Ja voin kuvitella, miten laivan on täytynyt heiluttaa, huh, huh..

    VastaaPoista
  8. Minä luulin, että Tallinnasta tuli vähän osteltua, siis muutakin kuin muovikasseja :)

    VastaaPoista
  9. Jos kotimatkalla olisi ollut myrsky, voisi puuttuvat muovikassit selittää sillä...tuuli katsos vei ne mennessään...☺☺

    VastaaPoista
  10. Hyvä Mieli: Juuri noin :D
    Kyllä se aika lailla keinutti, tuuli kävi suoraan laivan edestä, onneksi ei sivusta...

    Mari: Aika köykäiset oli ostokset, noiden meidän poikien kanssa ei kummosia shoppailureissuja tehdä. Ja oltiin maissa vain muutama tunti, sen että yksi ostoskeskus kierrettiin läpi.

    Irmastiina: Hups, josko siinä kävikin niin :D

    VastaaPoista
  11. Ootte te kyllä hyvämahaisia! Mä olisin todellakin tarvinnut sen 37 oksupussia tolle matkalle ;)

    Virosta ollaan mekin ostettu hyvää ja edullista suklaata :)

    VastaaPoista
  12. Että vaan 37 pussia:))

    Harmi kun en tykkää tummasta suklaasta. Se olis paljon parempi vaihtoehto:) Ihanaa vuoden vaihdetta sinne teille♥

    VastaaPoista
  13. Onaha: Kuopuksen puolesta vähän pelkäsin, mutta kyllä tuokin näytti kestävän kovatkin aallokot.

    Mari: Kyllä mä edelleen tykkään maitosuklaasta, mutta kun se ei sovi tippaakaan mun vyötärölle :D

    VastaaPoista
  14. Hei Katja, Löysin blogiisi hakusanoilla Sanderson pioni ja ruusu. Näkyviin tuli lause "Minulla on Sandersonin pioni kahvikuppejakin"
    -Laitan blogisi listalleni, jotta löäydän uudestaankin. Toivon, että laittaisit kuvia näistä kahvikupeista, en ainakaan löytänyt, kun yritin etsiä :) Onnea ihanaan kotiine, terv. Mörökölli

    VastaaPoista
  15. Mörökölli: Tervetuloa blogiin! Hauskoilla sanoilla löysit, kun minulla ei ole tuollaisia kahvikuppeja. Veikkaan että joku on kommentoinut jotain kirjoitustani pioneista noilla kahvikupeilla. Ja minustakin olisi kiva nähdä miltä nuo kahvikupit näyttävät!

    VastaaPoista
  16. Heh, ai niin se oli :) googlailin sitten noita kuppeja, mutta eivät olleetkaan samanlaisia kuin tuo pioni ja ruusu tapetti tai kangas. Petyin :( Meillä on seinät tuota rose and peony tapettia, olleet jo iät ja ajat, ja jotain tietoja vain etsiskelin niistä :) Mutta löysinhän ainakin tänä kivan blogin...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)