maanantai 7. marraskuuta 2011

Star Wars faneille

Kuten moni muukin poika, niin meilläkin pojat fanittaa ihan täysillä Star Wars-juttuja.
Jopa niin paljon, että olin valmis rynnimään kauppakeskus Karisman avajaisiin saadakseni
BR-lelujen legoja.
Ai miksi juuri niitä legoja?
No siksi että avajaispäivänä kaikki legot olivat -50%.
Se oli jo sellainen tarjous johon kannatti tarttua.

Karismaan päästiin onnellisesti (minä, kuopus ja esikoinen), ja ilman tuskia kun tajusimme että moottoritien kautta ei kannata mennä. Parkkipaikka löytyi helposti ja sitten kaupoille.
Ensin Stadiumiin sillä onhan pari rättiä tärkeämpiä kuin Legot.
Puoli tuntia jonotusta ja huikkia kaupan tarjoamasta jonotusvesipullosta, ja olimme suoriutuneet onnistuneesti ulos rättikaupasta.
Sitten Legojen pariin.
Lelukauppaan pääsi sisään, mutta tungosta oli, kassajono kiemurteli ties missä. Tunnelma oli, no oli se kokemisen arvoinen.
Kasa Legoja syliin ja ei kun jonottamaan 100m kaupan ulkopuolelle.
Ja sitä jonotusta sitten kesti reilun tunnin verran.
Tietysti jos laskee tuntipalkan jonotukselleen niin kyllä se kannatti.
Muuten ihan hullun hommaa!
Mutta nyt näitä on ja muuta ei tarvitse joululahjaksi miettiä.
 BR-leluista löytyi tässä taannoin muutakin kivaa faneille. Kun osallistui Legon kilpailuun, sai vastineeksi hienon julisteen.
 Näitä meillä nyt luetaan ja mietitään kuka on kukin. Ja kaikki tietysti pitäisi saada. Jotenkin ne alukset jää vähemmälle huomiolle ja itse hahmoilla tapahtuu se varsinainen leikki. Siksipä ostin useamman pienen paketin kuin yhden suuren. Saa pojat enemmän hahmoja leikkeihinsä.
Voi pojat, kun tietäisivät mitä äidin vaatekaapissa on piilossa!

17 kommenttia:

  1. Tätä on eletty kolmen pojan voimalla, kukin aikanaan fanittanut:) Legot ovat vaan meillä kaikki kahdessa laarissa, tietysti sekaisin.

    VastaaPoista
  2. Voi pojat!! Meidän pojat eivät vielä ole keksineet Star Warseja jostain ihmeellisestä syystä. Sen sijaan juuri tullut BR:n ja Toys'r'usin lelukuvasto on merkitty lähes jokaisen tuotteen kohdalta... Joulupukkia varten täytynee tänä vuonna varata kontti :DD Tai sit ei, heh

    Mä olen niin huono jonottamaan, etten pysty mihinkään tuollaisiin suorituksiin. Ruokakaupassakin alkaa ohimosuoni pullistelemaan, jos edessä on 5 ihmistä.

    VastaaPoista
  3. Vau, samoja legoja fanittaa vanhin lapsenlapsemme ja eiköhän niitä pukinpussista löydy ;)

    VastaaPoista
  4. Meillä on jo pitkään fanitettu Star Warsia. Legoja toivotaan kaikiksi mahdollisiksi lahjoiksi. Meillä tuppaa käymään, niin että alukset isi kokoaa, pojat leikkii hetken ja sitten ne onkin jo atomeina :( Siksi pienet paketit ovat meilläkin suosiossa tai pelkät ukot.

    VastaaPoista
  5. meidän pian 6v fanittaa star warseja. sai mun veljen vanhoja ja sit alkoi itse kerätä myös. tosin nyt kilpailevana on ninjago. ja lego city on tietty kans siinä rinnalla. legoja on haluttu n. 4v lähtien joka lahjaksi :o) tosin meilläkin ne kasaamisen jälkeen hajoaa pian ja ovat kaikki sekaisin. sitten aika meneekin mukavasti, kun ohjekirjojen kanssa etsitään oikeita osia ja joskus saadaan ko. juttu jopa puoliväliin koottua.

    VastaaPoista
  6. Peurankello: Kahdessa laatikossa on meilläkin, mutta ne Star Warsin mitö jo on, on kaikki erikseen ja ihme kyllä pysyneet jo pitkään kasassa. Ehkä siksi että niillä leikitään päivittäin :)

    nanna: Meillä lelukuvastot on saaneet olla, hyvä kun ovat edes selailleet niitä, eikä äiti ole tietenkään kannustanut :DD Yleensä tähän aikana vuodesta on laadittu jo monta listaa mitä aattona haluaa. En mäkään oikein kestä jonotusta, mutta mitä sitä ei (köyhä) äiti tekisi lastensa eteen :D

    MaMMeli: Mä ostin lasten serkullekin lahjaksi, mielusita on mukava hankkia.

    Rva Kepponen: Osina on meilläkin lähes kaikki paitsi ne alukset. Ne pitää nostaa aina leikin jälkeen hyllylle nököttämään. Legot kun on hoitolastenkin käytössä.

    Kati: Ne vanhat olis upeita! Ja kun olisi edes ne kaikki ohjekirjat vielä tallessa...

    VastaaPoista
  7. Onneksi jonotus kannatti! Kamalaa, jos viimeinen paketti olisi viety nenän edestä...

    Meillä ei enää ole legoilla leikkijää, mutta kaikki legot ovat visusti tallessa tulevia polvia varten ;) Toivottavasti ovat jemmassa pitkään, pitkään...

    Katselin hiljattain jotain lelumainoksia ja huomasin upeita Harry Potter-legoja. Potter on ollut pinnalla jo niin kauan, että meilläkin taitaa olla jotain Potter-legoja miljoonan muun joukossa :) Esikoisen suosikkeja olivat aikanaan merirosvo-legot ja kuopus tykkäsi Legon jalkapallopelistä.

    - Kristiina -

    VastaaPoista
  8. Kristiina: Hui, moista loppumisen katastrofia en uskaltanut edes ajatella :D
    Ei vaan, jos olisi loppunut niin sitten olisi. Meillä Potter ei ole iskenyt kunnolla koskaan. On vanhin poika lukenut niitä ja nähnyt elokuvat mutta siinä kaikki. Star Wars on iskenyt nuorempiin ihan kunnolla :)
    Ja merirosvoista tykätään meilläkin.

    VastaaPoista
  9. Teilläkin on varmaan kaapissa odottamassa Star Wars kalenterit:)

    VastaaPoista
  10. Täältä löytyy 2 poikaa jotka fanittaa Star Warsia ja legoja :)
    Isompaa poikaa vaan harmittaa ihan älyttömästi, kun kaikkein pienin aina hajottaa kaikki lego rekennelmat.
    Hyvällä tarjouksella sait kyllä noi paketit!

    VastaaPoista
  11. Heippa Katja!

    Meillä on kanssa edelleen star wars kova sana, varsinkin legona. Kävimme myöskin hyödyntämässä saman tarjouksen. Tosin vasta illalla ilman isompia jonoja. Kaikki muut legot olivat myyty, mutta star wars-legoja oli jäljellä. Meille lähti mukaan vain yksi paketti.

    PS. taisin nähdä sinut jokin aikaa sitten Trion Br:ssä. Poikaasi katsoin että on tutun näköinen ja siitä sitten hokasin, että missä hänet olin aikaisemmin nähnyt. Taisitte olla myös silloin palauttamassa SW-kilpailun lipuketta.

    VastaaPoista
  12. Mekin saatiin mitä haettiin, eli Ninjago- legoja.
    Mitään ryysistä ei tuolloin enää ollut ja legoista oli jäljellä enää StarWarseja Ninjagoiden lisäksi.

    Ninjat on nyt kova sana, toivonut synttäreiksi lisää.

    VastaaPoista
  13. Meillä sama juttu että ne hahmot on 5-vuotiaalle huomattavasti tärkeämpiä kuin alukset (rakentaa itse pikkualuksia joillaon helpompi leikkiä) ja viime vuonna tilattiinkin Legon sivuilta pelkkiä ukkeleita synttärilahjaksi (magneettien nimellä, mukana kaikissa joku magneettipalikka mutta ukkelit ihan samoja leikittäviä ja purettavia kuin legopakkauksissakin). Hyvin on leikkiä piisannut jo melkein vuoden niillä :).

    VastaaPoista
  14. Kyllä noilla hinnoilla kannattaa jo vähän jonottaakin!

    Ite laitoin just legotilauksen babyshoppiin, siellä kampanjatarjouksena legot -40% jos ostaa 3legotuotetta. Pukin pakettiin oli pakko napata jotain omalle ja kummipojalle :)

    VastaaPoista
  15. Onpas upeat lahjat pojille, ja hyvä tarjous!

    Meillä ei vielä Star Warsia ole katsottu, mutta Darth Vader kypärät ovat kuitenkin suurin lahjatoive tällä hetkellä. Johtuen siitä kivasta Volkkarin mainoksesta, jossa pikkupojalla on ko. asu päällä..;)

    VastaaPoista
  16. Elmiira: Juu on, siellä samaisessa äidin vaatekaapissa :D

    inkku: Pienet tykkää vissiin eniten juuri siitä "purkamisesta", isompien harmiksi.

    Outi: Ihan oikein taisit nähdä, vietin laatuaikaa vain yhden lapsen kanssa ostoksilla :)
    Olisit vaan tullut nykimään hihasta!

    ninnu: Ninjat ei ole meillä kolahtanut, 8v. sai synttärilahjaksi, mutta Star Wars kiinnostaa enemmän. Meidän onni että muut meni ensin kaupaksi :)

    Anonyymi: Tuohan on hyvä idea! Täytyy laittaa korvan taakse kun seuraavat synttärit lähestyy.

    Ida-Antonia: Hyvä tarjous tuokin ja saa ilman jonottamista!

    Vauhtivekaroiden äiti: Meillä vanhin veljeksistä sai joskus sellaisen kypärän kummiltaan lahjaksi. Pienet pelkäsi sitä pitkään, mutta Samainen mainos on meidän pojista ihan paras!

    VastaaPoista
  17. Vau, todella hienosti jaksoit jonottaa! Mitalin ansaitsisit. Varmaan hahmot ovat erittäin tärkeitä, voin kuvitella. Niillähän voi leikkiä vaikka missä, kun on Ne Tyypit!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)