maanantai 28. helmikuuta 2011

Blogi 2v, arvonta sen kunniaksi!

Kaksi vuotta sitten se alkoi. Oman elämän, kodin ja perheen julkinen esittely.
Enkä ikikuunaan olisi osannut arvata miten mukaansa tempaava ja hauska harrastus tästä tulee.
Olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin, livenä ei olla välttämättä tavattu, mutta onneksi edes näin verkon kautta.
Blogien maailma on antanut itselle paljon, jos ei muuta niin muutaman vietävän hyvän reseptin.
Sirkun mutakakku saa erityismaininnan.

Ja kuten otsikossa jo lupasin, niin kiitokseksi lukijoideni vastavuoroisuudesta pidän arvonnan.
Helpolla en teitä kuitenkaan päästä, joudutte kertomaan mielipiteenne.
Tiedän että joukossanne on mahtavia ideoita omaavia persoonia.
Nyt kaipaan yhtä vinkkiä ylitse muiden tähän torsoon liittyen:
  Mitä tehdä vanhasta pulpetin raadosta?
Idea saa olla miten hurja tahansa, kunhan ei sentään polttopuiksi laitto. Ideassa pulpetin saa halkaista, sahata, maalata, tuhota tai tehdä mitä haluaa, kunhan keksii sille jonkin käytön.
Minua eniten miellyttävän idean tulen toteuttamaan tämän vuoden aikana.
Yksi palkinto siis arvotaan näiden ideoiden kesken.
 Lohdutukseksi idean puutteessa kärventyville, kaikki kommentin jättävät ( + ideat) osallistuvat toisen palkinnon arvontaan.
Riittää kun kerrot tässä postauksessa halustasi osallistua.
Molemmissa on palkintona yksi kassi täältä.
Tässä kuva yhdestä vaihtoehdosta.
Itselleni ostin koirakuvaisen kassin pari vuotta sitten Ruotsista. On ollut ihan paras kauppakassi. Mahtuu pieneen tilaan ja kestää ohuesta materiaalista huolimatta.
Kuoseja on valittavana vaikka millä mitalla joten kaikille löytyy varmana  mieleinen.

Arvonta päättyy sunnuntaina 6.3 klo 18:00.
Eikä muuta kuin ideat suhisemaan ja onnea arvontaan!

47 kommenttia:

  1. Alla olevaan postaukseen pitää vielä kommentoida, että lohduttavaa kuulla, ettemme ole yksin :-)

    Minusta pulpetista pitää tehdä pulpetti ja sinun taidoillasihan se on ihan helppoakin!

    VastaaPoista
  2. Saisikos tästä entisöityä kätevän penkin sen upean naulakkosi alle?

    Itse en ole koskaan entisöintiä kokeillut, mutta sellainen tuli ihan ensimmäisenä mieleen.


    Onnea blogisi synttäreiden johdosta! Hienoa, että olet jaksanut kirjoittaa ja iso kiitos päivien piristyksestä. (Ja tässähän on oma lehmä ojassa, kun ilman tätä sun blogia, ei ois mun blogia.)

    VastaaPoista
  3. Moikka! Löysin sattumalta eilen illalla tälläisen idean Ikeahackerin sivuilta : http://www.ikeahackers.net/2010/11/bedroom-dress-boys.html
    Minusta idea on hauska ja helppo ja erityisen hyvännäköinen, harkitsen itesekin tuon toteuttamista!
    Tups

    VastaaPoista
  4. Jos minulla olisi tuollainen, varmaankin nikkaroisin siihen uuden alaosan, niin että tuo toimisi penkkinä ja alaosaan tulisi vaikka vetolaatikoilla säilytystilaa.

    VastaaPoista
  5. No kuistille ihan mahtava pieni sohvanen. Tuohon päälle ommella surautat jotkut värikkäät pehmustetyynyt ja avot! :D Siinä kelepaa kenkiä solomia huonompiselekäsenki. ;)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  6. Sahaisin vähän matalammaksi, maalaisin sopivalla sävyllä. Laittaisin pukuhuoneen penkiksi.

    VastaaPoista
  7. En muista, onko teillä pihalla leikkimökkiä... Jos on, niin pulpetinpuolikkaasta mökkiin saisi soman penkin. Istuimelle kaunis pehmuste, joka solmitaan nauhoilla kiinni tai vaihtoehtoisesti tyynyt. Penkin voisi sijoittaa myös kuistille, ellei leikkimökkiä ole. Siinä sitten kelpaisi hellepäivän vaapukkamehut juoda!

    - Kristiina -

    VastaaPoista
  8. Puutarhaihmisenä kiinnittäisin sen tuollaisenaan ulkoseinään johonkin sateensuojapaikkaan tai kuistille, ja käyttäisin hyllynä kukkaruukuille.
    Tuli myös mieleen rahi sängyn jalkopäähän, jos noi tuolien selkänojat ei kenota liikaa sänkyyn päin. Siis sen voisi vaikka kiinnittää sänkyyn selkänojat toimien samalla sängyn jalkopäätynä. Siihen olis sitten kätevä laskea vaatteet, sängynpeitto tms. Riippuu leveydestä, mutta ehkä tuossa olis yhden hengen sänkyyn sopiva leveys?

    VastaaPoista
  9. Jalasten sahaus, reijät kulmiin ja köyttä niihin ja avot tulplakeinu valamis.

    VastaaPoista
  10. Penkiksi minäkin sen laittaisin. Mutta jos hullumpaa ideaa kaipaat, niin tee siitä keinu. Olen lukemattomia kertoja keinunut vähän vastaavassa, aiemmin kahden istuttavana tuolina olleessa keinussa. Tuoliin oli laitettu vain jalakset ja ehkä jonkinlaiset tukiraudat alle.

    VastaaPoista
  11. Mä oon tylsä,mut mäkin tekisin penkin. Ehkä se yllättävyys olisi siinä missä penkki sijaitsee? ;D

    Mut pääsenkö silti arvontaan, ihan söpis kassi!! :)

    onnee kaks vee!

    VastaaPoista
  12. "Vanha bussinpenkki!" -sanoi lapseni :)

    Samma sak, kuin muutkin. Penkiksi vaan ja maalaat sen vielä jollain siistillä värillä! Käviskö toi teidän kuistille?

    VastaaPoista
  13. Samanmoisia ideoita on jo täällä ollutkin, mutta minäkin voisin tällaisesta tehdä penkin kuistille tai vaikka eteiseen. Siinä ois niin oiva sitten pukea lapsukaisia tai solmia kengännauhoja. Alle sopisi myös tarvittaessa koreja. :) Tuo ikean "vaatenaulakko" idea ois kans huippu!! mut käyttäisin siinä ehkä vähän arvottomampia tuoleja...tai en tiedä... :P

    VastaaPoista
  14. Mulla tuli ensimmäisenä jostain syystä mieleen kukkapöytä, tai kukkateline. Siis entisöitynä ja säiltä suojattuna ulos ja siihen kukkaruukkuja kauniina asetelmana.

    VastaaPoista
  15. Blogisi säännöllisen lukijan, Aake07:n äidin mielikuvituksella (mutta ei taidoilla) vanhasta pulpetin raadosta saisi ainakin: hyllyn tuvan tms. seinälle kääntämällä penkki ylösalaisin sekä irrottamalla selkänojat "hyllyrungoiksi" ja laittamalla ne sitten kiinni toisin päin eli selkänojista tulisi runko esim. laudoista/lankuista tehdylle hyllyille, jotka olisivat siis tuon "penkkihyllyn" alapuolella. Toinen käyttötarkoitus olisi varmaan perinteisempi penkki, jos tuon pulpetin raadon "istuttaisi" vaikka kiviseen tai metalliseen jalustaan tai vaikkapa vanhaan sorvipöytään...terveisin Aake07:n äiti

    VastaaPoista
  16. Samansuuntaisia ajatuksia oli tullut muillekin: minun silmä sanoi, että mieleisen ehostuksen jälkeen seinälle kukkahyllyksi ja selkänojien kohdalle jotkut "rönsykukat" kasvamaan.
    Uskotko, että tämän kilpailun jälkeen homma on kahta vaikeampaa, kun niin hulluja ehdotuksia saat pähkäiltäväksi!

    VastaaPoista
  17. No penkkiä minäkin ehdotan :) Ja onnittelut 2 vuotiaalle!

    VastaaPoista
  18. Minun mielestä tuosta tulisi mainio penkki kuistille, jotain ihanan väristä maalia tietysti pintaan! :)

    VastaaPoista
  19. Eteiseen penkiksi minäkin laittaisin, passais sinne kuin nakutettu ja maalaamalla saisi hyvin uudenlaisen ilmeen, vaikka kivalta näyttää kuluneella pinnallakin :)

    VastaaPoista
  20. En jaksanut lukea muiden ideoita, mutta mulle tuli ihan ekana mieleen penkki eteiseen. Lapsiperheissä ei oo eteisessä koskaan liikaa istuma- ja pukemistilaa. Tietysti penkistä voi kehkeytyä myös tavarankerääntymispaikka nro.1, mutta nätti se ois silti. :)

    Onnea 2-vuotiaalle! Juttujasi on ilo seurata!

    VastaaPoista
  21. Ruusupenkki. Jokin suloinen pastellinen väri pintaan ja kauniita ruusuja ( vaikka servettitekniikalla ) oman mielen mukaan ja penkki kuistiin tai ulos terassille. Ruukkuruusuja penkille rouheissa ruukuissa ja avot!
    En tiedä onko toteuttamiskelpo, mutta se tuli ensimmäisenä suloisesta penkistä mieleen.

    VastaaPoista
  22. Mielestäni se olisi ihan parhaimmillaan penkkinä tai hyllynä kauniisti maalattuna oikean väriseksi. En menisi sahailemaan, vaan hioisin ja maalaisin :)

    Ja totta kai, mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  23. Eteisen penkki. Tai sitten reiät pohjalevyn kulmiin, köydet läpi ja romanttiseen koivun oksaan roikkumaan keinuna:)

    VastaaPoista
  24. Katsoin heti ensi vilkaisulla että ompas sievä penkki.. Että penkiksi minäkin sen laittaisin :)

    Mukana arvonnassa!

    -Idaleena

    VastaaPoista
  25. Ihana :) Nuita jalkoja hieman lyhyemmiksi ja tuohon alapulikkaan sieviä vanhoja koukkuja ja seinälle roikkumaan hyllyksi kauniit pinnat (siis nuo selkänojat) koristeinaan !
    Ja hyllyn päälle vaikkapa vanhoja koulukirjoja ;) tai hattuja tai mitä vaan rakkaita.

    VastaaPoista
  26. Minä en osaa ehdottaa mitään, mutta kassit on niin ihania, että haluan silti mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  27. Miten olisi lastenhuoneeseen seinälle penkiksi? Ihan varmasti siitä tulisi leikkeihin monenlainen ilo. Olisi välillä bussinpenkki, koulutuoli, barbien kerrostalo jne...Arvonnassa mukana:)

    VastaaPoista
  28. Kyllä vanhan pulpetin pitäisi saada vielä uusi mahdollisuus eli kunnosta se ihan vain pulpetiksi. <3

    Ihana arvonta kyllä.

    VastaaPoista
  29. Kukille penkki. Maalia hieman hiomalla kuluneemmaksi ja joitakin köynnöskasveja kasvamaan selkänojia pitkin. :)

    -Siny-

    VastaaPoista
  30. Jos ei pulpetti kelpaa, niin voisihan siitä saada vaikka jännän naulakon! )

    VastaaPoista
  31. Onnea 2-vuotiaalle blogille! Kyllä mäkin sen pitäisin ihan penkkinä ja varmaan just sellaseen paikkaan, missä kenkiä laitetaan (ehkäpä siis eteinen tai vastaava :))

    VastaaPoista
  32. On niin kaunis noinkin, että ensin tuli mieleen, että älä vain tee sille mitään... mutta kommentteja lukiessani tuli ajatus, että tuohon alaosaan voisit laittaa hyllyt etuviistoon, niin että siihen mahtuu kengät ja penkki eteiseen tai sit hyllyt takaviistoon ja lasten kirjoja täyteen ja penkki sinne leikkihuoneeseen? Iiihana kassi:)

    VastaaPoista
  33. Varmasti nämä ovat jo tulleetkin, mutta siinähän on ihan valmis penkki vaikka eteiseen, kiinnitys seinään vain ja valmista tuli :)

    Tai sitten jos penkin nostaa seinällä vähän korkeammalle saa hienon hyllyn, alapuolelle voi lisätä vaikka koukkuja halutessaan tai toisen tason...

    VastaaPoista
  34. Onnea vuosipäivästä!

    Minä en lähtisi tuota halkomaan, vaan pitäisin kokonaisena, ehdottomasti. Mulle tuli heti mieleen eteinen tai kuisti, jonne tuo sopisi tyyliltään. Ainakin kuvitelmissani.

    Jos haluat sen muun värisenä, niin sitten pientä maalausta vaan ja sitten sellainen pitkulainen, littana tyyny pehmukkeeksi. Siinä pehmukkseessa voi olla vaikka pienet nyörit tai nauhat, jotka sidotaan selkänojiin ja joilla sen saa pidettyä paikoillaan.

    Voisin kuvitella tuon penkin alle muutaman korin, joissa ainakin yhdessä säilytetään villatöppösiä vieraiden (ja omiin) jalkoihin.

    VastaaPoista
  35. Omenapuun alle haaveilupenkiksi! - Talveksi sitten terassille tms. lumensuojaiseen paikkaan. :)

    VastaaPoista
  36. Minä varmaan luopuisin siitä, jos en keksisi sille järkevää käyttöä. Toinen vaihtoehto on siirtää se säilöön joksikin aikaa - ehkäpä tovin kuluttua idea putkahtaa mieleen ;-)

    VastaaPoista
  37. Minä päästäisin hyvin palvelleen penkin lepäilemään seinälle ja kannattelemaan kauniita esineitä.

    Blogiasi on mukava seurata, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  38. Maalaa se oikein eksoottisen väriseksi ja laita tosiaan vaikka naulakon alle, kuten joku ehdotti.

    VastaaPoista
  39. Minulle tuli heti mieleen tästä penkki jonka voisi sijoittaa mihin vain kotona riippuen tietysti miten sen entisöi.
    Toinen vaihtoehto on puutarhaan ja tuohon istutuksia nätisti:)

    -Supu (Tuusula)-

    VastaaPoista
  40. Satunnainen lukijakin ihastui upeisiin kasseihin ja kauniiseen pulpettiin.
    Eli vaikkei sen omaperäisempiä ideoita olekaan, niin silti pakko kommentoida ;) Älä ihmeessä pilko tuota hienoa penkkiä, vaan laita se joko penkiksi, minustakin sopisi loistavasti eteiseen tai kuistille, tai sitten tee siitä lasten naulakko. Siinähän on hattuhylly jo valmiina, ja tuohon takana kulkevaan poikkipienaan saisi hyvin koukut takeille. Jos tilaa riittää, niin voisihan siihen lisätä myös tangon lasten henkareille.
    -Sonja-

    VastaaPoista
  41. Onnittelut 2-vuotiaalle blogille!

    Niinkuin moni on jo ehdottanutkin, niin tuohan on ilmiselvä penkki vaikka eteiseen. Joko seinäkiinnityksellä tai sitten omilla jaloillaan seisova. Jalat voisi olla vaikka samanlaiset kuin pirttipöydän penkeissä, ehkä nykyistä rakennettakin pystyisi siinä hyödyntämään.

    Ihana palkinto! Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  42. Minäkin haluan arvontaan!! penkki eteiseen saa leppuutella jalakojansa!

    VastaaPoista
  43. Ihanahan tuo olisi ihan penkkinäkin! Naulakkovaihtoehto minun(kin) päähänä pälkähti: jalkoja hieman lyhyemmäksi ja istuinpenkin alle "roikkukoukut".

    VastaaPoista
  44. Onnea! Pulpetille jotain pirteää väriä pintaan :)

    VastaaPoista
  45. En lukenut noitten muiden ehdotuksia, niitä kun oli niin paljon..
    Mutta mun mielestä pulpettiin voisi laittaa jalakset alle ja istuinosien väliin lisää nojauspuuta, ja siinähän se, mainio kiikkuslavitta :)
    eli keinutuoli taidetaan muualla päin sanoa ;)
    t. Eija

    VastaaPoista
  46. Minä olen entisöinnin kannalla. Nuita tuollaisia vanhoja pulpetteja ei juurikaan ole olemassa. Minä olen nähnyt koko elämäni aikana vain kerran sellaiset vanhanaikaisen pulpetin (ja ihmettelen vieläkin miten siinä on mahtunut istumaan)! Eli ideani on kunnioita sen historiaa ja tee siitä sellainen pulpetti kuin se on joskus parhaina aikoinaan ollut.

    VastaaPoista
  47. Älä tuhoa ihanaa pulpettia,entisöi se :) Arvonnassa mukana.
    -Aija

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)