perjantai 18. helmikuuta 2011

19 427

Siinäpä se on, meidän vuoden 2010 sähkönkulutus.
Nousua edellisestä vuodesta n. 2 200kWh. Pienenpuoleinen nousu kun muistelee viime talvea ja vasta äskettäin ollutta joulukuuta. Meille se oli kylmin talvi ja joulukuu ikinä tässä talossa. Viime joulukuussa meni meillä sähköä 3009 kwh. Tammikuussa varmaan meni yhtä paljon mutta sitä en tullut tarkistaneeksi.

Kulutus on mielestäni aika kohtuullinen siihen nähden, että tämä on vanha hirsitalo. Kahden ison huonetilan ja eteisen lattiat ovat vielä avaamatta ja eristämättä uudelleen. Huonekorkeus on yli 3 metriä ja talossa pinta-alaa ulkoseinistä laskettuna n. 235 neliötä. Seinissä ei ole muuta lisäeristettä kuin 1,2 cm paksu huokolevy. Toki kaikki nurkat on paperoitu sen levyn alla ja veto estetty. Ikkunat on uusittu joskus 70-80-luvulla ja ne on aika tiiviit. Yläpohjalle emme ole tehneet mitään, siellä on edelleen samat eristeet kuin mitä sinne on taloa rakennettaessa laitettu. Talossa asui tammikuuhun saakka kuusi henkeä joista yksi suihkussa aikaansa viettävä teini. Vaatepyykkiäkin oli silloin huomattavasti enemmän huomaan nyt.
Tälle vuodelle on tavoitteena pitää kulutus samassa. Sen onnistuminen riippuu säästä, säästä ja säästä.
 Uuneissa yritetään pitää tulet joka päivä. Aina se ei onnistu tahi ehtii laittaa tulet vain muutamaan uuniin. Tulisijojahan on talossa sisällä 3 pönttöuunia, yksi kakluuni, avotakka, leivinuuni ja puuhella. Tänään on ollut kaikissa tulet paitsi leivinuunissa joka lämpeni eilen. Aamun -37 asteen pakkanen olisi vaatinut uudet tulet mutta mies ei ehtinyt hakea leivinuunipuita ja minun piti tehdä töitä. Puita meillä kuluukin useampi kymmenen mottia vuodessa. Suuri puusyöppö on saunan kiuas ja pata. Sauna lämpenee yleensä joka toinen päivä, nyt näin kovilla pakkasilla joka kolmas päivä. Kesäisin jopa joka päivä ja silloin tykkään hipsiä aamuisinkin saunalle pesulle. Siinä vasta on tunnelmaa!
Lisään vielä, että joka huoneessa on sähköpatteri ikkunan alla paitsi tuvassa ja isännänhuoneessa. Ne ovat vain puulämmityksen varassa. Sähköpatterien termostaatit on säädetty poikien makuuhuoneissa n. 20 asteeseen, meidän makuuhuoneessa ja salissa n. 15 asteeseen. Uunit hoitaa lämmittämisestä loput.
Eteinen lämpenee leivinuunin päältä tuulettimella siirretyllä lämpimällä ilmalla.
 Sisälämpötilojamme jaoin teille jo edellisessä postauksessa. Vieraampia vieraita muistutan aina laittamaan meille villasukat jalkaan, lattiat on viileät. Hirsitaloa ei varmaan koskaan saa eristettyä täysin tiiviiksi enkä edes tiedä onko se tarkoituksenmukaista. Meille riittää näin. Koneellista ilmanvaihtoa meillä ei ole. Painovoimainen toimii erinomaisesti kun uunit ovat jatkuvassa käytössä. Kodinhoitohuoneessa on pieni sähkökäyttöinen tuuletin seinässä ja sitä käytän jos pyykkiä on enemmän kuivumassa. Lattialämmitys löytyy kylpyhuoneesta ja kodinhoitohuoneesta ja molemmat toimivat sähköllä. Niitä en kyllä vaihtaisi pois.
Astianpesukone pyörii meillä nykyisin kaksi kertaa päivässä, pyykkikone nyt jo harvemmin, mutta silti saatan pestä yhtenä päivänä kolme koneellista. Sitten tosin voi olla yksi päivä etten pese pyykkiä lainkaan. Kuivausrumpua ei toistaiseksi ole, mutta sitä käytin lähinnä lakanoiden ja pyyhkeiden kuivaamiseen. Kesällä kaikki pyykki kuivuu ulkona.
Viime vuonna teimme uuden sähkösopimuksen ja samalla vaihdoimme yö- ja päiväsähkön yleissähköön. Laskimme että yösähkön liki 30 euron kuukausimaksulla maksaa sähköä aika paljon. Samalla saimme sen edun, että koneita voi käyttää silloin kun itselle sopii, eikä aina tarvitse laskea yökäytön varaan. Samaan aikaan vakuutusyhtiöstä tullut tarkennus koneiden käyttämisestä ilman valvontaa vahvisti päätöstä. Nyt on helppoa laittaa tiskikone päälle heti kun se on täynnä.

Valoja yritän pitää nuukasti, tosin osa jouluvaloista on edelleen käytössä pimeän ajan valoina. Tietokoneet on päällä ihan liikaa, mutta läppärit nyt ei ihan kauheasti vie sähköä pöytäkoneisiin verrattuna. Pihavalot on päällä vain jos joku on pimeällä ulkona, ei yleensä koskaan vain ohikulkijoiden iloksi. Vesijohdon lämmityskaapelia joutui pitämään päällä viime vuonna 4 kuukautta, tänä vuonna sama jos joulukuu tulee olemaan kylmä. Kuten alimmasta kuvasta näkyy, sisällä vesiputket menee noi kauniisti pinnassa. Eivätpähän ainakaan jäädy :D
Vesikaivon pumppu oli kesällä koetuksella kun puutarhaa jouduttiin kastelemaan helteiden takia. Vuonna 2006 koko piha kuivui pahasti ja saman toistuminen haluttiin nyt estää. Vesi ei meillä kaivosta laskemalla lopu, se on ainakin todettu. Ja kun ei se vesi maksa muuta kuin pumpun vaatiman sähkön, niin sitä tulee lotrattuakin tuonne puutarhaan. Saunalla sitten säästämme vettä kun käytössä ei ole suihkua vaan peseydymme perinteisesti pesuvadista.

Nyt olisikin kiva kuulla mitä muilla kuluu sähköä. Tietäisi sitten onko tuo meidän sähkön vuosikulutus oikeasti vähäistä, keskimääräistä vai jopa hirvittävän paljon.
Rohkeasti vain kertomaan!

29 kommenttia:

  1. Kiinnostaa kyllä tehdä vertailua, vaikkei meillä lämmitykseen sähköä kulukkaan(onkohan tuossa yks, vai kaks "koota"?) Sähkölasku pitäis tulla lähiaikoina, katson sitten.
    Millainen kaivo teillä on?

    VastaaPoista
  2. haepas itselles jotain mun blogista :)

    VastaaPoista
  3. mielenkiintoinen aihe :) Piti kaivaa meijän viime syksyn tasauslasku (joka oli muuten hurjat 600e!!!) jossa näkyy tuo vuosikulutus. Ja se on ollut siis 16988kWh. Luulempa että ensi syksynä tulee taas reippaasti maksettavaa koska tuossa ei näkynyt viime kesän ilmastoinnin käyttöä ollenkaan...
    Mutta oikeesti, ollaan kyllä yritetty säästää sähköä, lähinnä sitä lämmityssähköä pitämällä patterit pois päältä. Uunien varassa ollaan aika paljon oltu. Näillä kovilla pakkasilla on ollut pakko laittaa olkkarin ja eteisen käytävän patterit päälle kun ei täällä tarkene muuten. Yläkerrassa ei ole ollut koko talvena pattereita päällä, siellä on riittänyt uunin läämitys hyvin :) Muuten sähkössä ei olla säästetykään, pyykkiä on pakko pestä päivittäin ja astianpesukone pyörii ainakin kerran päivässä. Kuivausrumpua en ole nyt vähään aikaan käyttänyt kun pyykki on kuivunut niin hyvin kylppärissäkin. Ja kylppärissä täytyy pitää lattialämmitystä, muuten sinne ei tarkene mennä...Saunottu ollaan kerran viikossa, kesällä tässä on säästöä kun käydään mökillä saunomassa puusaunassa, kotona ei juuri ollenkaan silloin. Läppärit meillä on aina päällä, yöksi koitan sammuttaa ainakin omani. Valoja pidetään turhan usein turhaan päällä kun mieheni on semmonen että laittaa valot aina päälle vaikkei tarviskaan (tapa) ja unohtaa ne päälle kun poistuu huoneesta. Mitähän vielä...

    VastaaPoista
  4. Meillä kulutus on melkotarkalleen 20000. 128 neliötä ja viisi huonetta. Lattialämmitys, ei pattereita. Yritämme pitää mahd. pienellä lämmitystä, mutta ei nyt kylmänä kumminkaan. Astianpesukone pyörii ainakin kahdesti, pesukonekin keskimäärin kahdesti.
    yritämme saada alaspäin. nää talvilaskut TAPPAA

    VastaaPoista
  5. Sirkku: Meillä on 80-luvulla (luultavasti) tehty porakaivo. Reikä on 100m syvä ja ihan silkkaa kalliota on ympärillä. Vettä on erityisen runsaasti, mutta laatu vaihtelee. Talvisin on hyvää vettä, mutta kevät ja syksy on huonoja aikoja ja silloin ei juoda sitä omaa kaivovettä.
    Viime vuonna meni eniten sähköä tammikuussa 4166 kWh, ja vähiten heinäkuussa 407 kWh. Keskimäärin kesällä menee sähköä 500kWh kuukaudessa kun ei ole lämmityksiä.

    Tiitu: Kiitos!!

    VastaaPoista
  6. Heidi: Meillä ollaan nykyään suoralaskutuksessa. Talvellä sähkölaskut on jättimäiset, jopa 460e(!!) ja kesällä pienet. Toisaalta ei tule sitten enää arviolaskutuksia. Itse tykkään tästä systeemistä. Lämmitykseen menee suurin osa meidän sähköstä ja siitä ei tosiaan voi loputtomasti säästää, ainakaan näillä pakkasilla :)

    Tiitu: Talvilaskut tappaa todellakin. Vähän helpottaa kun sähköä tulee kahdelta eri toimittajalta ja tulee kaksi eri laskua eri eräpäivillä :)

    VastaaPoista
  7. Meillä on maalämpö kahden talouden satavuotiaassa ent. kyläkoulussa, mutta sähkön vuosikulutus on viimeisimmän arvion mukaan siitä huolimatta 43060 kWh. Onneksi sitä on jakamassa kaksi taloutta, mutta silti... Olivat pahukset purkaneet pönttöuunit joskus 50-60-lukujen tienoilla, joten yhtään tulisijaa ei huoneissa ole jäljellä. Sääli! Lämpökeskuksessa on yksi halkokattila (=uuni), jonka turvin taannoisen 4 vrk:n sähkökatkoksen yli selvisimme putkien pamahtamatta. Jos voittaisin lotossa, olisi lattiarempan jälkeen mun puolella edessä heti seuraavana uusien pönttöuunien rakentaminen. Ruotsista saisi tosi iki-ihania korkeita uusvanhoja kaakeliuuneja...

    VastaaPoista
  8. Maltze: No teillä taitaa olla neliöitäkin aika paljon :)
    Jos talvet alkaa olla tämmöisiä niin uuni saattaisi jopa maksaa itsensä takaisin, edellyttäen ettei polttopuut maksa mansikoita. Minulla on se käsitys, että pönttöuunin vois saada hyvinkin edullisesti.
    Muuten meidänkin kyläkoulusta joka toimii vielä kouluna on purettu kaikki uunit pois. Harmittavaa sekin.

    VastaaPoista
  9. Katja: Jaa-a, neliölukemat ei ole meidän (mun ja sisareni) puolikkaissa juuri normaaleja perheasuntoja kummemmat: alle 200 per koti, mutta ne kuutiot. Siskolla ja miulla on kummallakin puoliskossaan sali (n. 60 m2)huonekorkeudeltaan 3,7 m. Miun puolen makkarit (3 kpl), keittiö ja aulatilatkin huonekorkaudeltaan niitä lähes kolmimetrisiä. Siskolla on vastaavasti korkaudeltaan yli kolmimetrinen iso tupakeittiö sekä normaalia huonekorkeutta edustavat makkari ja muita suihku- ja kodinhoitotiloja.
    Pönttöuuni olisi jotain! Halot ja klapit saisin pitkälti omavaraisesti - ja vaatisi vain hieman aikaa ja vaivaa. Tuo teidän huushollin tulisijojen määrä saa kyllä nöyrän kunnioitukseni. Onpa siellä osattu olla kaukaa viisaita kun on tajuttu säilyttää ne.

    VastaaPoista
  10. Maltze: On teillä korkeutta! Meillä taitaa huonekorkeus olla n. 3,2 metriä. Meillä nää uunit oli yksi asia mikä teki talon etsinnästä kivisen tien. Piti olla uunit tallessa ja käyttökelpoiset. No tässä on vaikka pari uunia joudutaan uusimaan lähivuosina. Kiitos on kummunnut kyllä minunkin rinnasta uunien säilyttäjiä kohtaan :)

    VastaaPoista
  11. Olipas mielenkiintoista luettavaa! Aina tota sähkönkulutusta miettii ja on oikeesti hauska tietää, mitä yleensä muilla kuluu sähköä. Meillä on maalämmöllä kaks hirsitaloa (siis samalla laitteella) ja neliöitä on toisessa talossa n. 240 ja toisessa on lämmitettävää tilaa 90. Sähköpattereita ei ole enää missään ja isompi talo on vielä remontin kourissa vähän alennetulla lämmöllä ja sähkönkulutus kokonaisuudessaan on n. 20000kWh. Puuta poltetaan pöntöuunissa, kakluuneissa ja puuhellassa paljon.

    VastaaPoista
  12. Meidän kolmihenkinen perhe kuluttaa sähköä vuodessa hieman alle 7000 kwh.
    Meillä on pellettilämmitys ja neliöitä n.120. Keittiössä leivinuuni ja salissa ainoana lämmittäjänä pönttöuuni. Makkarin pönttistä on lämmitetty myös nyt pakkasilla päivittäin, lauhemmilla keleillä ei sitä kauhesti tarvitse lämmittää. Välihuoneiden pönttikset ei ole olleet käytössä tänä talvena ollenkaan, toinen ei vedä kunnolla.
    Mutta tarjettu ollaan vielä :)

    VastaaPoista
  13. Olipa hyvä juttu taas tällaiselle omasta isosta hirsitalosta haaveilevalle.

    Hyviä juttuja on ollut enemmänkin, siksi sinulle onkin tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos, kun jaksoit kertoa. Erittäin mielenkiintoista!! Ihania nuo teidän pönttöuunit :)

    VastaaPoista
  15. Sara: Teillä on mukavan vähän kun ajattelee mitä on neliöitä. Ja aina on yhtä mielenkiintoista kuulla miten muilla :)

    Kesäkukka: Te selviätte kyllä mukavan vähällä sähköllä. Pellettiä tietysti kuluu, mutta on se minusta parempi vaihtoehto kuin pelkkä sähkö.

    Liisa: Siksipä näitä on mukavin kirjoitella, jo pelkkä ajatus että joku voi saada jotain näistä jutuista omalle talolleen, niin se riittää. Ja kiitos, käyn kurkkimassa.

    Hyvä Mieli: Minustakin pöntikset on ihania, sulavan siroja vaikka ovatkin oikeasti todella suuria.

    VastaaPoista
  16. Ihanat pönttöuunit, ja hulppean korkeat varmaankin?!

    VastaaPoista
  17. No te olette kyllä aika vähäkulutteisia. Koska meillä on sähkönkulutus miltei 40 000 / per vuosi... Nyt just repäisin tammikuun sähkölaskun, joka oli 601 euroa. Tältä kuulta pamahtaa varmaan tonni :DD
    Mutta sitten taas toisaalta, me vedetään heti lämmitys pois, kun vähänkin lämpenee.

    Mä päätin tossa joku aika sitten, että mehän ei palella ja väännettiin sähköä ihan reippaasti päälle. Hitsit me ei talvella syödä ulkona eikä muutenkaan tehdä just mitään erityistä, että menkööt raha sitten sähköön.
    Lattiat on meilläkin olohuoneessa erkkikylmät, mutta sille asialle yritetään tehdä jotain ensi kesänä.

    Me varmaan siirrytään jossain vaiheessa maalämpöön. Tai siinä vaiheessa, kun kunnallistekniikka lähivuosina tulee, tehdään sille samalla pihan kaivuulla jo varaus, eli laitetaan taloon tulevat putket valmiiksi.

    VastaaPoista
  18. Meillä kulutus vuodessa on siinä 30 000 kWh. Sähköä hyödyntää kaksi taloutta (me kuitenkin maksamme), reilut 300 neliötä ja toinen mokoma hevostallia (tallissa valot ja 20 litran vesivaraaja sekä laitumilla paimenet ja talvisin lämmitettävät juoma-astiat sekä tallissa pakkasia varten säteilylämmittimet, joita tosin ei olla tarvittu).

    Meillä lämmitys on puilla, joten sähköä kuluu pakastimiin (viisi uutta ja parasta energialuokkaa;D) ja jääkaappeihin (kolme, myöskin uutta) ja normaali elämiseen. Meillä on sähkövesivaraaja, mutta naapuritaloudessa vesikin lämpiää puilla. Sauna on meillä ja naapurissa sähköllä talviaikaan ja kesäaikaan käytämme puilla lämpiävää pihasaunaa.

    Valot ei pala turhaan ja tykki on päällä vain, kun katsomme sitä. Pyykit kuivuvat kesällä ulkona ja talvella kuivauskaapissa (ei päällä). Lattialämmitys on meillä kylppärissä, ulkoeteisessä ja vaatehuoneessa sähköllä. Koneellinen ilmanvaihto vie myös jonkin verran sähköä.

    Naapurihuushollin televisio (mallia sähkösyöppö taulu-) vie ihan reippaasti sähköä ja se on usein päällä, vaikka sitä ei katsota.

    Kovasti olemme miettineet sähkönkulutusta ja opetelleet tarkoiksi esim. valojen kanssa ja olemme vaihtaneet esim. tallin kauravarastossa olevia halogeeneja vähemmän sähköä vieviin loisteputkiin. Toki on vielä paljon, mistä voi tinkiä.

    -Ansku-

    VastaaPoista
  19. Meillä on 180 neliöö(huoneistoala), 6-8 henkeä, sähkölämmitys, takka olkkarissa, ilmalämpöpumppu. Koneellinen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla ja vesi lämmitetään sähköllä, kuten saunakin.Lisäksi 50 neliön autotalli ja varasto, joissa lämpöpatterit (lämpöä muutama aste) Pyykki- ja astianpesukoneet pyörivät useamman kerran päivässä ja murkut asuvat suihkussa jatkuvasti treenien takia. Valoja ei muista sammuttaa kukaan.

    Viime vuonna oli ennätysvuosi sähkön kulutuksessa 25 000. Marras-ja joulukuun kulutus oli kovin, 6000.
    Kulutukseen ja henkilömäärään(etenkin murkkujen:)) nähden mielestäni ihan ok. kulutus

    Toinen Sirkku

    VastaaPoista
  20. Meillä on Oravaistalon 1,5 kerroksinen Hanna valmistalo, 249 neliöö, suora sähkölämmitys (patterit), kylpärissä lattialämmitys, ilmastoinnissa lämmöntalteenotto, hetivalmis kiuas, ei aina päällä kuitenkaan, olohuoneessa yksi kermansaven takkauuni, jota lämmitetään viikonloppuisin. Sähköllä lämmitetään lokakuulta huhti-toukokuulle, huonelämpötila nyt kovilla pakkasilla alle 20, villasukat on jalassa täälläkin. Lämpimässä vedessä säästetään. Astianpesukone pyörii kerran päivässä. Meillä asuu neljä alle kouluikäistä lasta, yksi viikonloppu lapsi, ja vanhemmat. Vuosikulutus on meillä ollut 22 000kWh.

    VastaaPoista
  21. Kyllä olette ällistyttävän pienellä kulutuksella noissa kuutioissa elelleet!

    Edellisen kaukolämpökodin kulutusluvuista kyllä jo tiedettiin, että aika nuukaa porukkaa mekin ollaan :) Mitään varsinaisia sähkön- ja vedenkulutuksen säästökikkoja ei meidän taloudessa oikein enää taida olla käyttämättä. Kesällä selvittiinkin täällä järjestään alta 50 euron sähkölaskun.

    Ehkä just siksi nää talvikauden saldot on olleet aikamoinen järkytys. Kun puulämmitystäkin ollaan ahkerasti harrastettu (ei kyllä päästä lähellekään teidän kunnioitettavia mottimääriä :)), ainoa tehokkaampi säästökeino taitaisi olla erityisesti lattioiden lisäeristäminen. Seinätkin on meillä tosin paljaalla kalkkimaalikäsitellyllä hirrellä. Yläpohja (asutaan kahdessa kerroksessa) on meillä eristetty kattoremontin yhteydessä uusiksi.

    Mutta suurempiin remppoihin ei vaan vähään aikaan ole mahdollisuuksia ja toisaalta jossain menee raja kärvistelyssäkin. Joten toistaiseksi maksellaan ja ollaan kiitollisia, että sähköä ylipäätänsä piisaa. (Sähköttömyys porakaivotaloudessa on nimittäin aika piinaa. Sekin on koettu.) Ja koko vuodelle kun summat jakaa, helpottaa heti vähän.

    Toi lämmityskaapelisysteemi (kertositko vielä vähän tarkemmin :)) kuulostaa kulutuksista piittaamatta muuten aika hyvältä. Vietettiin vapaata taas kellarissa putkia sulatellessa. Tällä kertaa oli vähän haasteellisempi juttu, kun olikin porakaivon sisääntuloputki jäässä. Luultiin aluksi, että koko pumppu oli hajonnu sopivasti näin viikonloppua vasten. Olipa iso helpotus kun olikin vaan rutiini sulatuskeikka ;) Seuraava pikkuremppa onkin putkien lisäeristys, heti kun taas vähän lauhtuu.

    Liina

    VastaaPoista
  22. Anne: Korkeutta on jokaisella uunilla himpasta vaille kolme metriä. On ne maailman parhaat patterit :)

    nanna: Lämmintä pitää olla! Ei se palelukaan kivaa ole eikä tietääkseni edes terveellistä. Täällä nuo uunit hoitaa kyllä lämpöä, kunhan joku vaan jaksaa kantaa puita ja sytytellä niitä. Oma hommansa siinäkin ja kyllä se joka vuosi viimeistään maaliskuussa alkaa tympiä ja pahasti! Maalämpö olis hyvä, mutta meille se oli liian iso investointi. Laittakaa ehdottomasti jos tulee mahdollisuus.

    Ansku: Minusta teillä ei kyllä mene paljoa sähköä kun ajattelee mitä tuolla kilovattituntimäärällä saatte. Hevostallit ja kaikki!

    Sirkku: Joo, ne murkkujen suihkusessiot tiedetään :) Nyt tyttö asuu talossa jossa ei ole erillistä vesimaksua ja varmaan hyvä niin, konkurssi tulisi muuten :))

    myrskyluodolla: Ihan kohtuukulutus teilläkin, meillä on tuon päälle vielä se älytön määrä puun polttamista. Se on kyllä puuhaa mistä tykkään ja voin vain kuvitella mitä olisi laskut ilman sitä!

    Liina: Joo, ei tule vettä jos ei ole sähköä :)) Ei olla oltu ilman vettä kuin tunteja, mutta se on jo riittänyt. Lattioissa voisitte kokeilla ottaa lattialistat irti, lisätä sinne esim. pellavaa tilkkeeksi, sitten liisterillä liimanauha päälle ja listat paikoilleen. Tiivistää tosi paljon sitä vedon tunnetta pois. Samaa liimanauhaa voi käyttää ikkunoihin. Perinnemestarin remonttikirjassa taisi olla hyvä ohje siihen ikkunoiden tiivistämiseen. Melkein pitäisi tehdä meilläkin, mutta kun ei ole korvausilmaaukkoja, niin saa sitten tulla se ilma ikkunoista.
    Vesiputken lämmityskaapeli ei ole meidän asentama, on ikivanha mutta toimii toistaiseksi. Eli se on sähkökaapeli vesiputkessa kiinni ja on vedetty porakaivosta sisälle asti. Seinässä on nappulat josta sitä säädetään, on joko päällä, pois tai sulatuksella. Sulatusta ei ole tarvittu koskaan. Tuo mies tietäisi asiasta lisää mutta kun ei ole kotona :) Tietääkseni sellaisen voi asentaa jälkikäteenkin.

    VastaaPoista
  23. Muistaakseni vuoden kulutus meillä oli n. 47 000 kW. Nyt maksoin joulukuun kulutuksen, joka oli yli 6000 kW... Toki meillä on hieman isompi talo ja tuo toinen talo, joka on lämmin... Mutta suolanen se on maksella...

    VastaaPoista
  24. Meillä on rintamamiestalo eli kolmessa kerroksessa noin 140 neliötä. Alimmassa kerroksessa lattialämmitys, muissa kerroksissa sähköpatterit. Lämmityksenä on suora sähkö sekä leivinuuni ja puuhella (jota tosiaan on vasta nyt alettu hyödyntää).
    Kun alkaa lämmetä kelit niin patterit nappastaan pois päältä ja jatketaan uunin lämmitystä, lattialämmitys kellarista vasta kun oikeasti lämmintä (siellä onkin sitten ihanan viileää).

    Kulutus on arviolta 22000!!!

    Maksetaan hunajaa sähköstä ja silti tulee ihan hemaiseva tasauslasku.
    Vertailin viime vuoden tammi-helmikuun laskua tämän vuoden tammi-helmikuun laskuun; 120 e noussut ja kulutus kuitenkin aika sama. *itkupotkuraivari*

    VastaaPoista
  25. Kiitos, ehdotuksesi kuulostavat erittäin järkeviltä! Ikkunoistakin, vaikka ovatkin aikanaan uusitut, käy ihan kiitettävä viuhu. Liimanauha olikin syksyllä suunnitelmissa vetästä ikkunoihin (korvausilma-aukoissa löytyy), mutta kun ei kuulu lähikaupan valikoimiin, jäi asia kummasti roikkumaan :) Lattianrajaan ei oltaisi kyllä hoksattu sitä edes ajatella. Rivettä ollaan kyllä tungettu vähän sinne ja tänne, muttei sitäkään lattianrajaan. Ja tota kaapelisysteemiä pitää heti ruveta selvittämään.

    Liina

    VastaaPoista
  26. Mari: Hui! teillä onkin sitten aika muhkeat sähkölaskut vaikka toki kaksi taloa tuolla lämpenee.

    Sanna: Olen jostain kuullut ettei pattereita kannata välillä napsauttaa pois, laittaa vaan termostaattia pienemmälle. Muutoin kun napsauttaa patterin taas päälle, menee patterilta energiaa ensin itsensä lämmittämiseen. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa :))) Teidän kulutus kuulostaa kyllä ihan normaalilta rintamamistalon kulutukselta. Meilläkin laskut on selkeästi isompia kuin mitä kulutus on kasvanut. Alkaa sylettää energian hinta ja ilmankaan ei selviä Suomen oloissa.

    Liina: Hienoa jos tästä oli apua. Meillä on rive ihan loppu ja taas pitäisi muistaa hankkia lisää. Talvi näyttää aina ne kohdat mihin sitä pitää lisätä :)

    VastaaPoista
  27. 14-henkisen perheen sähkönkulutus kerrostalossa Helsingissä on 9700kWh/vuosi. Olisi helppo tehdä päätelmä, että samoilla kulutustottumuksilla sähkölisälämmityksellä maalla asuen kulutus tuplaantuisi.
    Kun kuivausrumpu jäi pois käytöstä jokunen vuosi sitten, sähkölasku "notkahti". Laskin, että oli tullut hyvin kalliita liinavaatteita.

    VastaaPoista
  28. Sirkku: Teillä menee ihan kohtuullisesti sähköä, jollei jopa vähänlaisesti kun ajattelee henkilömäärää. Mielenkiintoista nähdä miten meillä vaikuttaa kun kuivausrumpu on täälläkin nyt pois pelistä. Kuivausrummun tuottama lämpö on kuitenkin voitu hyödyntää kodinhoitohuoneen lämmityksessä ja ne liinavaatteet vie sähköä myös narulla kuivuessaan. Eniten luulen olevan vaikutusta sillä, että lämmintä vettä kuluu nyt vähemmän kun teinityttö asuu muualla.

    VastaaPoista
  29. Täytyisi myös tutkia tuota meidän kulutusta. Meille on tulossa porakaivo mökille. Täytyykin pitää huoli siitä, ettei se missään vaiheessa pääse kuivumaan. En tiennyt että niinkin voi käydä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)