torstai 9. joulukuuta 2010

Lähenee, lähenee..., ja mitä se kaikki maksoi.

Olen varmaan jossain yhteydessä maininnut, että aloitan tammikuussa työt kunnallisena perhepäivähoitajana. Jos joku ei vielä tiedä, niin lukekoon tästä :)
Kaitsentaani tulevat lapsoset kävivät tänään enimmäistä kertaa tutustumassa.
Kaikki meni hyvin ja vielä pari kertaa tavataan ennen tammikuun h-hetkeä.
Blogissa hoitolapset eivät tule näkymään eivätkä kuulumaan. Työ on nyt sitten se osa-alue elämästäni jota en täällä avoimesti näytä ja kerro. Toki siihen liittyviä asioita näkyy kuvissa, kuten lelut ja varusteet, ja välillä saatan sanoa olevani vähän väsynyt.
Mutta ei sen enempää.
Elokuussa palaa sinne oikealle työmaalleni päiväkotiin.

Sitten siihen euroaiheeseen. Eilen sain puhelun Ikean kuljetuspalvelusta ja keittiökaappien ovet pitäisi olla meillä ensi tiistaina. Vielä aika vahva painotus sanalla pitäisi.
Siitä sain kuitenkin innostuksen ynnätä tuparemontin kustannukset yhteen.
Budjettihan koko remontille oli 2000e sisältäen keittiökalusteet.
Tällä kertaa budjetti piti, euroja meni, mutta ei yhtään yli. Tässä hiukan eritelmää mitä muunmuassa piti ostaa:
seinäpaneelit 405e
tapetti 154e
lattiamaali 128e
kattomaali 95e
muut maalit (kalusteet + paneelit) 65e
kalusteet + allas Ikeasta 425e
selluvilla 208e
huokolevyä 90e
pensseleitä yms. 102e

Mielestämme selvisimme aika pienin kustannuksin vaikka muutos entiseen oli huomattava.
Toisaalta tällä budjetilla oli pakko selvitä. Pieni budjetti kehittää kummasti luovuutta ja kaikki mistä haaveiltiin saatiin. Toivottavasti postaus voisi toimia kannustuksena muille pienen budjetin remonteille. Vähällä saa aikaan paljon ja vielä kun muistaa sen ohjeen, että halvin remontti on tekemätön remontti. Ehjää ei kannata tuhota ja kaikki säilyttämisen arvoinen pitää säilyttää. Säästää luontoa ja kukkaroa.

Säästöä tuli tietenkin siitä, ettei tarvinnut hankkia uusia kodinkoneita, liisteri keitettiin itse ja osa maaleista saatiin alehintaan. Ja tietenkin siitä, että ulkopuolista työvoimaa ei tarvittu.
 Kalusteet on jotenkin ihan hujan hajan. Eivät oikein tunnu asettuvan kun niitä alasenkkejä ei ole tuolle ruskealle alakaapille ja astiahyllylle. Sellaiset hankitaan heti kun tulevat kohtuuhintaan vastaan kirpparilla tai muualta. Kiven alla tuntuvat olevan ja huutishintoja en suostu maksamaan.

Seuraavaksi on suunnitelmissa teettää tupaan räsymatot. Kankaita olen haalinut jo pari vuotta kuteiksi. Ne pitäisi vielä värjätä pesukoneessa oikean väriseksi ja sitten saa joku matontekijä työtä. Jos tunnet taitavia Lahden seudulta niin saa vinkata.



13 kommenttia:

  1. Olette tosiaan tehneet keittiöremontin tarkan euron budjetilla, ja totta tuo, että luovuudella ja omalla työllä pääsee jo aika pitkälle remppahommissa. Toki materiaalia joutuu hankkimaan. Teilläpä on vielä tuollainen iso tupa ja komeat hirsiseinät, joten lopputulos kertakaikkisen hieno.

    Olen huomannut että jotkut tekee mielettömiä kirppis / huutokauppalöytöjä, mutta sitä en tiedä, että paljonko ovat valmiita maksamaan vanhoista huonekaluista ym. Ihaniahan nuo vanhat kalusteet olisivat...

    VastaaPoista
  2. Minä olen myös ollut perhepäivähoitajana silloin, kun omat lapset olivat pieniä. Työ on raskasta, koska sitä tehdään yksin kotona. Päiväkotityön koen mukavampana siksi, että se on tiimityötä ja jos itse ei aina jaksa niin työkaveri jelppii <3 Toisaalta koin perhepäivähoitajan työn antoisana ja oli kiva, kun sai päivät olla kotona:) Mukavia työpäiviä sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Keittiönne on todella kaunis. Ja hyvin halvalla tehty laadukkaan näköinen lopputulos!

    Meillä kylppäriremppaan menee varmaan sama summa yhden lisänollan kanssa:(

    VastaaPoista
  4. Anne: Kirppiksiltä on meidänkin vanhat kalusteet :) Minä kun en halua maksaa niistä. Mieluummin ostan edullisemman ja kunnostan itse.

    MaMMeli: Kiitos :) Kummassakin vaihtoehdossa taitaa olla hyvät ja huonot puolensa. Pph:na saa olla kotona ja päiväkodissa työpaikka ei ole omassa kodissa. Meillä onkin selkeästi rajattu mitkä tilat on hoitotiloja ja mitkä ei. Niistä pidetään kiinni jotta olisi edes vähän sitä yksityisyyttä.

    Leena: Kyllä tykkään minäkin :) Kylppäri taisi meilläkin olla se kallein remppa, jos neliöhinta lasketaan. Tuvassahan ei remppaneliölle tullut hintaa kuin n. 55e.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että budjetti piti! :)

    Tunnen taitavan matontekijän,mutta ikävä kyllä Keravalta :(

    Iloista työnaloitusta! :)

    VastaaPoista
  6. Wautsi!! Ootko muuten huomannut, että se hikinen huokolevy on suhteessa sairaan kallista. Mokomakin pahvi...

    Tupa on kaunis!

    Ja hei, onnea uudelle uralle :)

    VastaaPoista
  7. Ruusa: No voi harmi, Kerava on mattoja varten vähän turhan kaukana.

    nanna: No niin muuten on!! Ajatella että 200e:lla eristää koko alapohjan ja sitten yhden puolikkaan seinän levyt maksaa puolet siitä.
    Ja kiitos onnitteluista uudelle uralle :D Joka toinen päivä se tuntuu hyvältä ja joka toinen ei. Mutta siitä sentään maksetaan palkkaa.

    VastaaPoista
  8. Hienoa että että rempan saa noinkin pienellä budjetilla, kun itse osaa vaikka mitä. :)

    Onnea työuralle! Tuo perhepäivähoitajan homma voisi sopia minullekin, niin saisin olla vielä kotona lasten kanssa. ;)

    VastaaPoista
  9. Mia: Kannattaa harkita. Palkka on pieni, mutta silti yllättävän suuri kun laskee että nyt ei mene omista lapsista päivähoitomaksuja ja iltapäiväkerhomaksuja. Eikä ole itsellä työmatkoja.

    VastaaPoista
  10. Minä täällä ihailen sinun bannerissasi olevaa vanhaa kakkuvuokaa (kyntiilänjalkana). Olen hakemalla hakenut vanhoja kakkuvuoksia, jotka ovat vielä käyttökunnossa. Vinkkaahan jos näet. Minä tahtoisin ihan kakkuja tehdä niiden mallin mukaan. Työkamulla oli semmonen ihana vanha korkeahko jossa oli myös kansi! Aivan yli söpöys !

    VastaaPoista
  11. Aika mieletön tuo teidän budjetti. Siis nimenomaan mielettömän pieni! Todella upeeta jälkeä, pienin euroin. Nostan hattua! :)

    Ja tsemppiä uuteen, alkavaan haasteeseen pph:na. Meilläkin hiukan kuviot muuttuu vuoden alusta, kun lapset saivatkin paikat viereisestä päiväkodista... Nyt toivotaan, että riittää mulle myös reilusti töitä..

    Mukavaa viikonloppua!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  12. Niina: Kiitos :) Juuri näin kirppiksellä tuolalisen vanhan vuuan ja nyt vaan ihmettelen miksen ostanut sitä!! Tuskin enää on kun pääsen uudemman kerran. Tosi harvoin noita vanhoja näkee. Nanna antoi hyvän idean tehdä tuohon joulun kukka-asetelma. Ajattelin yrittää jopa ihan itse :)

    Päivi: No vastapuolella olikin sitten remontin hitaus. Kun kaikki piti säätää itse ja tehdä vähillä euroilla. Lopputulokseen olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Onnittelut päivähoitopaikoista, sijainti kuulostaa hyvältä ja täällä ainakin ovat kiven alla.

    VastaaPoista
  13. Huokeasti saatu uusi tupa, ja taitavat tekijät! Rahalla saa tietysti vaikka mitä mutta se on taito kun saa pienellä summalla paljon!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)