tiistai 16. marraskuuta 2010

Lasikuisti talvikuntoon

Sunnuntaisen isänpäivän kunniaksi sain vihdoin ja viimein siivottua meidän lasikuistin edustuskuntoon. Sen kun pitäisi olla koko kodin käyntikortti niin kattia kanssa.
Meillä ainakin se on juuri se paikka minne viskataan tavarat joille ei ole omaa paikkaa, tai sitten tavarat jotka ovat matkalla navettaan tai varastoon.
Remontin aikana koko homma vielä korostui, lasikuisti oli suoraan sanoen aika läävä.
Heti kun mies sai hilattua työkalunsa muualle kuistin nurkista, laitoin tuulemaan.
  Punertavan klahvipöydän siirryttyä tupaan, tuli lasikuistille lisää tilaa. Se taas antoi inspiraation vaihtaa järjestystä. Valkoinen lyhty telineineen sai ihan oman nurkkauksen.
 Nojatuolissa ei kyllä kukaan istuskele koskaan. Kesällä lasikuisti on siihen tarkoitukseen liian kuuma, talvisin taas liian kylmä. Kissat siinä joskus päivystävät jos ulko-ovi vaan on auki.
 Kasvimaalta pelastetut sipuleiden kukinnot nuokkuvat ikkunalaudalla. Taitavat olla jo niin kuivia että voisin katsoa saako niistä siemeniä. Keväällä voidaan sitten jänskätä mitä siemenistä kasvaa tai kasvaako ylipäätään yhtään mitään. Aiempaa kokemusta moisesta sipulin kukkimisesta ei ole.
Nyt tää lähtee kuitenkin entisöintiin. Syksyn kursseista enää kolme jäljellä ja tänään saan ottaa uuden työn mukaan. Kainaloon mukaan  hyppää peili ja sivustavedettävän sohvan yläkoriste.
Kuvia niistä sitten joskus...

20 kommenttia:

  1. Aivan upea lasikuisti, ihanat ikkunaruudut :)

    VastaaPoista
  2. Siis mitä?! Miksen mä ole koskaan ennen nähnyt kuvia tästä UPEASTA kuistista?! Nuo ikkunaruudut on to die for.. aivan mahtavat! Meillä on muuten kuistilla ihan sama ongelma, kesällä tuskasen kuuma ja talvella jäätävän kylmä. Nyt se on ihan kätevä kakkujen hyydyttämiseen. ;)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  3. Hassua. Mun vanhempien kuisti on lähes tismalleen samanlainen näkymää myöten. Lattia on tosin vaalenharmaaksi maalattu ja panelointi valkea. Kesällä äiti kasvattaa siellä kukkia, mutta talvisin paikka toimii kyllä varastona imurille, silityslaudalle yms :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihastuttava kuisti. Meillä kans kuisti toimii ihan liikaa "varastona" tavaroille, jotka on menossa navettaan..
    Esittelehän sitten entisöimäsi työt. :)

    VastaaPoista
  5. OI upea kuisti!!

    Jännittävää nähdä mitä noista kauniista kukinnoista tulee! :)

    Ei oo enää montaa viikkoo niin voi alkaa jo jutella, että "tulispa jo kevät.." ;D

    VastaaPoista
  6. No mutta kyllähän kissat oman lepotuolin tarvitsevat! Kuisti on ihana, voi mä olen kade. Olipahan vaikka miten kuuma tai kylmä, mutta se tekee kyllä vaikutuksen. Ei näissä uusissa taloissa tuollaisia ole, huoh, tuulikaappi vain;-)

    Mukavia päiviä ja tsemppiä, tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Ihana ja kaunis kuisti!!! Siis kukkiiko sipuli noin? Odotan mielenkiinnolla entisöintiprojektien lopputulosta :)

    VastaaPoista
  8. Hieno kuisti ja ihanaa kun tuli siistittyä. Eteinen on eteinen, jotenkin sinne kertyy... ja varmaan kun on perhettä niin sitten vasta kertyykin. Minä kun saan jo itsekseni eteisen ja avokuistin täyteen rojua.
    Tästä saa innostuksen kipinän siivoamiseen tästä sinun postauksestasi, mutta toisaalta niin eteinen kuin kuistinikin kaipaa pientä pintaremonttia, ei vain siivousta.
    Tuo laatikko-penkki on aivan ihana. Pohdin sellaisen rakentamista sitten kun vanhan taloni kuistin uudelleenrakentaminen tulee ajankohtaiseksi (se oli aivan laho).

    VastaaPoista
  9. Vauhtivekaroiden äiti: Kiitos, ikkunat on upeat omastakin mielestä.

    Päivi: Ne ikkunat, arvaa vaan miksi halusin juuri tämän Talon :DD
    Kuisti on juu näppärä jääkaappi ja pakastin tähän aikaan vuodesta. Mulla jäähtyi eilen mansikkahillot oikein hyvin.

    Saara: Hauska yhteensattuma :) Kuisti oli kyllä yksi aika iso syy miksi rakastuin tähän taloon. Tunteella ostettu, ei järjellä :)

    eikku: Esittelen varmasti. peilistä sain jo lakat pois ja seuraavaksi pääsen petsaamaan. Vaan kun osaisi päättää teenkä siitä mahongin vai pähkinän värisen.

    Ruusa: Juu hauska nähdä mitä kukinnoista saa aikaiseksi.

    Aamunkukka: Minusta uusissa taloissa (ainakin pakettimalleissa) on turhan huonolla mallilla kaikki eteiset, kuistit ja muut sellaiset. Ihan tarpeellisia kuitenkin ovat.

    Hyvä mieli: Kyllä, muutama sipuli teki tuollaisen hassun kukinnon pitkän varren päähän. Ikinä ennen en ole nähnyt moista. Otettiin sitten muutama kukinto talteen. Tuolta puutarha-tunnisteen takaa löytyy kesäisiä kuvia niistä kukinnoista.

    Saila: Eteinen on meilläkin hyrskyn myrskyn ja vielä sama juttu kun teillä ettei siivous enää riitä. Se saattaa ollakin sitten se seuraava remonttikohde. Sininen arkku tuossa kuistilla on puulaatikko. Maalasin sen päähänpistosta siniseksi ja nyt en tykkää. Mutta saa nyt olla :) Sellaisesta oikeasta arkkupenkistä haaveilen minäkin.

    VastaaPoista
  10. Ihanat nuo ikkunaruudut, aah:) Naurattaa tuo kuvaus, meillä myös usein kuisti on kuin kaatopaikka...kaikki vaan laskee tavarat siihen:)

    VastaaPoista
  11. Ihanan lämmin ja kodikas sisääntulo :)) meillä kuisti on myös vaatteiden ja satojen kenkien säilytyspaikka, joten kekseliäisyyttä saa käyttää, jotta estetiikka säilyy ;)

    VastaaPoista
  12. Ihana lasikuisti ja tosiaan upeat nuo ikkunat. :)

    VastaaPoista
  13. Tosiaan hieno kuisti, samanlaisesta vain haaveilen, ehkä joskus talon laajennuksen yhteydessä voisin saada jotain tuollaista :)

    VastaaPoista
  14. Meillä kans kuisti on näillä keleillä oiva jääkaappi ;) Mahtavaa kun tulee esim. joulu eikä tarvi tunkea juomia ja kinkkua piskuiseen jääkaappiin. Keväällä siellä on kiva istuskella kun pihalla on vielä kylmää, mutta kesällä tuppaa tulemaan liian kuumaksi paikaksi oleilla. Noi ikkunat teillä on aivan ihanat.

    VastaaPoista
  15. Olen jo jonkin aikaa blogiasi lukenut, mutten vielä koskaan kommentoinut.

    Ihant nuo ikkunat ja kuisti :)

    VastaaPoista
  16. MaMMeli: Kaatopaikka oli kyllä ihan oikea kuvaus ennen siivousta :)

    Nanna: Kiitos :)

    Jaana: Isolla porukalla sitä kenkää ja takkia kertyy. Meillä lasikuisti on täysin kylmä ja eristämätön paikka. Siksi siellä ei oikein voi säilyttää vaatteita.

    Mia: Kiitos :)

    Hanna-Maarit: Haaveita on hyvä olla. Meilä mies haaveilee talon toiseen päätyyn isoa lasikuistia joka olisi talvisinkin lämmin. Komeahan sellainen olisi.

    kati: Vielä kun joku kunnostaisi ne ikkunat! Suurimmassa osassa ruutuja on vielä vanhat lasit ehjinäkin. Jouluna siellä säilyy meidänkin ruuat, tosin isoissa muovilaatikoissa kannen alla jotta hiiret ei mene apajille.

    Nanna : Kiitos :)

    Miia: Tervetuloa kommentoimaan ja kiitos :) Kuisti on kyllä yksi kauneimmista asioista tässä talossa.

    VastaaPoista
  17. Hei, saanko kysyä millä korkeudella ikkunanne ovat lattiapinnasta ja onko niihin olemassa sisäpokia?
    T: lasikuistin rakentaja : )

    VastaaPoista
  18. Lasikuistin rakentaja: Pahoitteluni vastaamisen kestämisestä! Ikkunoihin ei ole olemassa sisäpokia, epäilen ettei ole ollut koskaan sillä lasikuisti on täysin eristämätön ja kylmää tilaa. Ikkunat ovat lasikuistin lattiasta mitattuna n. 72 sentin korkeudessa. Mitta on muuten aika sama kuin mitä on ikkunat sisällä talossa. Oisko joku entisaikojen yleismitta?

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)