tiistai 17. toukokuuta 2016

Saunan takana tapahtuu

Sain ideanpoikasen ja sen seurauksena saunan takana kasvavat vuorenkilvet saivat lähtökehoituksen. Paikka on ollut vuorenkilville otollinen, ovat kasvattaneet kasvustonsa nurmikon puolelle yli rajojen. Periaatteessa vuorenkilvissä ei ollut mitään vikaa, kukistaankin pidän. Mutta. Viime kesänä löysin tuosta ekat kotilot. Se tiesi heti sitä että vuorenkilvet lähtevät. Tosin nyt kun olen kaivanut kasvustoa pois, en ole nähnyt yhtäkään kotiloa. Ehkä ne tässä kohtaa eivät selvinneet talvesta.
 Ehkä vähän hätiköin sillä saunan kattoremontti häämöttää muutaman vuoden sisään. Vuorenkilvillä ei olisi ollut niin väliä jos olisivat kärsineet katon remontoinnin aikana. Eikä minulla ole vielä ideaa mitä istutan tilalle. Tuohon paistaa vain ilta-aurinko, paikka on kostea ja hapan. Pensasmustikoille ainakin olisi loistopaikka, nyt ne kasvavat minulla ehdottoman liian kuivassa paikassa.
 Ajattelin että pikkuhommahan tuo on, mutta eipä ollut. Vuorenkilpeä on paljon ja juurakot suuria, onhan se kasvanut tuossa jo ainakin 8 vuotta. Rikkaruohoa ei ole nimeksikään, siitä vuorenkilpi on hyvä. Ja maa on todella hyvää kun siihen on vuosia maatunut vuorenkilven lehtiä. Tapanani ei ole siivota kuivia lehtiä pois vaan jätän ne paikoilleen maatumaan.
 Samalla uusin viereiseltä pyykkikalliolta hedelmä- ja marjatarhaan johtavan kulkuväylän. Aiemmin se oli niin kapea että hyvä kuin kottikärryillä läpi pääsi. Nyt mahtuu melkein ruohonleikkurillakin. Toin kivien alle kunnon soraa ja laitoin vanhaa lakanaa suodatinkankaaksi. Toivottavasti toimii.
Luumulehdon kahdesta kirsikkapuusta Latvian matala- lajike kukkii. Puu on vielä pieni mutta silti aivan täynnä kukkaa. Toisessa kirsikkapuussa, Sikkolan kuulasmarjassa ei ole yhtään kukkaa, taitaa pitää välivuoden kun viime vuonna teki ihan niinkin huiman sadon kuin kolme kirsikkaa. Eihän sitä joka vuosi sentään sellaista satoa voi tehdä.

Ei kukaan Lahdessa tai lähistöllä asuava halua vuorenkilpeä? Nyt saisi ison määrän ihan ilmaiseksi.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Sillä välin

Kun on muutaman päivän pois keväisestä puutarhastaan niin kasvun ihmeitä riittää ihmeteltäväksi useamman tunnin ajan. Tuntui, että eilinen päivä meni vain puutarhaa kiertäessä ja kasveja ihmetellessä.
 Nimetön Türista tuotu tulppaani on avannut kukkansa kivijalan vieressä. Väri on aivan ihana sekoitus hennon vaaleanpunaista ja vihreää.
 Lisää narsisseja on auennut kukkaan. Tämäkin nimetön on tuotu Virosta.
 Arboretumin tulppaanit on täydessä kukassa. Väri on muuttunut korallinpunaisesta vaaleanpunaiseksi. Kannatti ostaa vähän kuin sikä säkissä kun ostin Lidlistä syksyllä 2kg:n säkin nimettömiä tulppaaneja. Näin kauniita niistä kasvoi.
 Valkoisten tulppaanien joukkoon on eksynyt yksi pinkinpunainen, tekee kolme kukkaa samaan varteen. No, tätä ei tilattu mutta kelpaa minulle, en ole niin ronkeli ja ehdoton värien suhteen.
 Valkoisten tulppaanien terälehdissä on siellä täällä pieniä pinkkejä pisteitä. Ylemmän kuvan vääränlainen pinkki tulppaani näkyy taustalla. Kaiken huippu on se, että viime vuonna en istuttanut tähän yhtään valkoista tulppaania kuten en aikaisemminkaan. Eli ovat ihan eri lajiketta kuin pussissa on pitänyt olla. Väri on kyllä niin kaunis että virhe on annettu anteeksi.
 Luumulehdon kahdesta kirsikkapuusta toiseen on tulossa ihan mielettömästi kukkia. Toivottavasti saadaan ihan kirsikoitakin. Minä en niin kirsikoista välitä, mutta tuoreena niitä voi syödä.
Kaikkien talvituhojen jälkeen sinikämmen yllätti kukalla. Istutin tämän vasta viime vuonna ja muutenkin luulin että kukkii vasta kesäkuussa. Samaan paikkaan istutetusta lumikista ja varjoyrteistä ei näy mitään elonmerkkiä. Kotkansiipisaniaisiakin luulin menetetyiksi mutta sieltä ne vain ovat nousseet kuten taustalla näkyy.

Jotenkin tuntuu ettei tähän vuodenaikaan ei voisi millään olla reissussa. Sitten taas reissun jälkeen huomaa, ettei mitään ole menetetty. Kukat kukkivat ja puutarha on pärjännyt omillaan. Niin viileätäkin oli ettei kasvihuone tarvinnut kastelua tai hoitoa. Omassa puutarhassa kaikki hyvin.


lauantai 14. toukokuuta 2016

Krakovan kasvitieteellinen puutarha

Terveiset lähes helteisestä Krakovasta. Vietin siellä ikimuistoisen muutaman päivän kaupunkiloman äitini ja siskoni kanssa. Minulle matka oli ensimmäinen Puolaan ja Krakovaan. Nähtävyyksiä oli monen päivän edestä, valintoja mihin ehtiä oli pakko tehdä. Minulle oli yksi paikka mihin ehdottomasti halusin, oli Krakovan kasvitieteellinen puutarha joka on perustettu jo 1700-luvulla ja on Puolan vanhin.
 Pajuhäkkyröistä voi ottaa ideaa omaankin puutarhaan. Aika hieno olisi köynnöstukena.
 Kasviloisto ei ollut vielä ihan ylimmillään, nähtävää oli silti monen tunnin ajalle. Perennarivistö tuntui jatkuvan ja jatkuvan.
 Tarvitaanko tähän sanoja?
 Puutarha on keskittynyt mm. iiriksiin. Harmitti, että suurin osa niistä ei vielä kukkinut tässä vaiheessa kesää. Tämä kellertävä varhaisempi yksilö oli kuvattava.
 Kuten myös kaunis persikan värinen iiris.
 Iirisalue oli valtava, lajikkeita oli varmasti satoja.
 Tässä istun toisessa ideakuvassani. Tästä aion ottaa mallia tulevaan rinnepuutarhaan, tosin siihen ei tule kiviaskelmia mutta tämän rinteen muodoissa on vähän osviittaa siitä mitä haen.
 Rinteitä riitti.
 Muratti kasvoi osassa puutarhaa vihreänä mattona. Tässä varjon puoleisessa oli ihan oma tunnelma. Hiekkapolun vastakkaisella puolella kasvoi peltona karhunlaukkaa mikä oli juuri kukassa. Aika vaikuttava näky sekin.
Kasvitieteellisen puutarhan jälkeen oli hyvä mennä vanhaan kaupunkiin paikalliseen suklaakahvilaan lepuuttamaan jalkojaan. Tulihan maistettua suklaapastaa mascarponetäytteellä kinuskikastikkeella. Voi taivas miten hyvää oli. Siskon jäätelöannos, ei sen makua riitä sanat kertomaan. Eikä annoksen kokoa, ihan hervottomia. Muutenkin koko reissu oli täynnä hyviä makuelämyksiä, huonoa ruokaa emme saaneet missään.

Matkalla kiersimme useamman kirkon, niitä tuntui olevan joka korttelissa. Viimeinen kohteemme oli Auschwitzin keskitysleirit. Hirvittävä paikka mutta on käymisen arvoinen. Maailman historian pahimman joukkotuhon laajuuden käsitti vasta paikan päällä.

Vaikka reissussa oli kiva olla, niin yhtä kiva on palata kotiin. Oli jo ikävä perhettä ja omaa kotia. Ja kaikille kiitos ihanista ja kannustavista kommenteistanne alempiin museopostauksiin.