sunnuntai 7. tammikuuta 2024

#suuntanaomavaraisuus, tammikuu 2024, tulevan kauden suunnitelmat

 Suuntana omavaraisuus- postausten sarja jatkuu edelleen vuonna 2024. Julkaisupäivä on kuukauden ensimmäinen sunnuntai viime vuodesta poiketen. Postauksia luotsaavat edelleen Tsajut ja Korkeala.

Odotan kovasti jo vuoden 2024 puutarhakautta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampia ovat talvet ja niiden tuoma toimettomuus. On toki harrastuksia joiden lisäksi voi kasata palapelejä, tulee luettua kymmeniä kirjoja, mutta silti kaipaan juuri sitä aikaa jonka saan viettää ulkona, kasvien parissa.


Suunnitelmissa on uuden kasvihuoneen istutusalueiden viimeistely. Kivituhkakäytävät sain valmiiksi viime kesänä. Amme on viettänyt talvea saunassa, kesäksi sen voisi tuoda uudestaan ulkoilmakylpyjä varten kasvihuoneelle.
Viime keväänä tehty kahden alueen yhdistäminen kaipaa sekin viimeistelyä eli kasveja. Kesään mennessä puutarhakompostin jäte on saanut maatua tuossa vuoden, luulen, että se jo sopivaa kasveille. Syksyllä istutin tuohon kymmeniä kukkasipuleita, niiden näkemistä kukkivina odotan. Siihen meni sekalainen sakki alelöytöjä, voi olla ties mitä tulossa.
Hortensiapuutarhaan mahtuu vielä kasveja jos tulee jotain pientä vastaan, mutta välttämätöntä se ei ole, toivon, että nykyiset ovat tuuheutuneet ja täyttävät tyhjät välit. Jotain pieniä viimeistelyjä on tulossa.
Keväisin kasvihuone on täyttynyt esikasvatuksista. Tänä vuonna tuon tänne vain itse siemenestä kasvatettuja taimia. En uskalla tuoda muita, sillä viime kauden vihannespunkkien episodi pelästytti pahasti. Toki voivat tulla mullan mukana, mutta ehkä se ei ole niin todennäköistä kuin kasvien mukana leviäminen.
Siemeniä riittää. Tässä on kaikki omasta puutarhasta kerätyt siemenet sekä äidiltäni tulleet valkoisen kelloköynnöksen siemenet joita on kymmeniä. Lähinnä tuossa on yksivuotisten siemeniä sekä perennoja. Niistä osan kasvatan myyntiin avoimiin puutarhoihin joka on ensi kesänä sunnuntaina 16.6.2024. 
Kasvimaan suhteen ei ole mitään erityisiä suunnitelmia. Osaan kasvimaata tulee laatikoita, muutama laatikko on jo paikoillaan. Tarkoitus on vähitellen kasvattaa laatikoiden määrää eli sen mukaan, että saan niihin omaa kompostimultaa. Kokeilen, kasvaisiko osa kasveista laatikoissa paremmin kuin avomaalla.
Oma siemenvalikoima on käymättä vielä läpi. Luulenpa silti, että suurempia hankintoja ei tarvitse tehdä. Ja onhan tuo esikasvatus muutenkin tänä vuonna haastavampaa innokkaan apulaisen avustamana. Oivan kanssa ei ehkä laiteta puolta salia tomaatintaimia täyteen. Tai sitten täytyy pitää salin ovet visusti kiinni.

Muut mukana olevat blogit: (päivitän listan sunnuntain aikana)

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/vuosisuunnitelma-omavaraisuuteen-suuntana-omavaraisuus-tammikuu-2024

Tillintilananna https://www.tillintilananna.fi/suunnitelmia-vuodelle-2024/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2024/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/01/suuntanaomavaraisuus-tammikuu-2024.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/01/tammikuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/01/puutarhakauden-2024-suunnittelu-alkaa.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/01/katse-tulevaan.html

Finland urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-yhteiskirjoitus-1.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-1-vuosi-2024.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-1

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18079

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/vuodelleni-2024

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-1-suuret.html

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisempi-elama-2024.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2024/01/uuden-vuoden-haaveet-2024.html

Myco2quota https://myco2quota.wordpress.com/2024/01/07/puutarhasuunnitelmia/

Kasvuvyöhyke 6

Farm escape https://farmescape.fi/suunnitelmia-ja-haaveita-vuodelle-2024/

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/01/07/tammikuu-24-uuteen-vuoteen/




perjantai 5. tammikuuta 2024

Kristallikruunu ja tyyny

 Isännänhuoneeseen muutti joulun jälkeen täydellinen kristallikruunu. Olin jo hetken päättänyt tyytyä aiempaan valaisimeen, mutta sitten huomasin selailevani säännöllisesti netin palstoilta sopivaa kristallikruunua. Myytävänä niitä on vaikka ja kuinka, mutta ei vain tullut eteen sellaista joka kolahtaisi heti. Kunnes kohtasin tämän meille tulleen valaisimen. Tosin sitäkin mietin muutaman viikon sillä kuvista ei käy lainkaan ilmi sen kauneus.

En halunnut kruunua jossa on kynttilänpidikkeet. Tässä mallissa niitä ei siten ole. Kruunu on aidosti vanha, mutta se on aina ollut sähköistetty kristallikruunu. Se painaa kuin synti ja lasikristalleja on satoja.
Malli on kauniin siro. Metallikehysten muoto toistaa tapetin kuvion muotoja. Tuon rosetin kanssa kristallokruunu on täydellinen pari. Kristallikruunun kokoa oli vaikea hahmottaa, mutta sanoisin, että nappiin meni. Ei saisi olla pienempi, mutta ei myöskään suurempi.
Olen niin tyytyväinen tähän hankintaani. Hinta oli vieläpä kristallikruunuksi erittäin kohtuullinen. Kunto on hyvä, ei vaatinut kuin pesun ja lamppujen vaihdon ledeiksi ja kiinnityksen kattoon. Muutama kristalli puuttuu alaosasta, mutta niitä ehdin metsästää ajan kanssa. Netistä löytyy jos muualta ei saa. Eikä vanhempi valaisin mennyt hukkaan, se siirtyi yhteen kammareista jossa oli huono Ikean valaisin. Sen lähdön myötä meillä on nyt jokaisessa asuinhuoneessa vanhat valaisimet.
Sain valmiiksi isännänhuoneen uuden tyynyn kirjailun ja tyynyn ompelun. Kuvio on siis Iiris, sopii tällaisen puutarhaihmisen kotiin. En saanut siitä vapaalla kädellä piirrettynä ihan täydellistä tai symmetristä, mutta olen silti lopputulokseen tyytyväinen. Vielä pitäisi osata tehdä toinen samanlainen tyyny toiselle puolelle sohvaa. Ja onhan minulle loput pellavasta josta ommeltiin verhot, senkin voisi käyttää tyynyiksi. 
Sohvan peite on ihan vääränvärinen, mutta haluan käyttää tuon kauan sitten ompelemani tilkkupeiton loppuun. Ompelen sitten joskus uuden kunhan tuota siniruskeaa ei enää kehtaa käyttää. Pientä käsityöinnostusta on muutenkin ollut ilmassa, sain parit villasukat tehtyä ja seuraavaksi aion olla kunnianhimoinen ja tehdä lapselle lapaset. Niistä minulla yleensä jää peukut tekemättä sillä niihin ei kiinnostus riitä. Jospa nyt olisi toisin.



tiistai 2. tammikuuta 2024

Alma Aurinkokissa

 Olin ajatellut tehdä tämän postauksen vuodenvaihteessa, omistaen vuoden 2023 Aurinkokissa Almalle. Aattona en ehtinyt ja eilen en pystynyt. Joten, kirjoitan tänään ja tämän postauksen jälkeen lasken irti ja annan Alman hengen mennä, käännän katseeni uuteen.

Se miksi ja miten Alma oli minulle niin tärkeä, löytyy postauksen tekstistä.

Alma Aurinkokissa rakasti lämpöä ja aurinkoa. Se rakasti puutarhaelämäänsä yhdessä tärkeimmän ihmisensä kanssa.
Omaa puutarhaa vahdittiin tarmokkaasti. Kaukanakin ohikulkeville koirille muristiin. Kummoiseen myyräjahtiin Almasta ei koskaan ollut, muutaman hiiren tai myyrän sentään toi kesässä. Alman lahjat olivat muualla.
Alma Aurinkokissa oli oma terapeuttini, hoivaajani ja parantajani. Kun palasin tasan kaksi vuotta sitten 1.1. koronahoidosta sairaalasta. oli Alma kanssani kuin iilimato. Se ei muutenkaan oikein tykännyt jos olin pois kotoa, mutta koronan jälkeen taisimme elää jopa symbioosissa. Eilinen vuosipäivä osoittautui mahdottomaksi kirjoittaa tätä tekstiä, ikäväni oli liian kova. Alman parantava vaikutus henkisesti oli valtava.
Alma hoivasi myös nivelrikkoni, kehräsi kipeää polvea vasten tai makasi lämmittäen kipeän nilkan päällä. Eräänä yönä kärsin kovasta vatsakivusta. Olin jo lääkäriin lähdössä, mutta sitten Alma asettautui oma-aloitteisesti makaamaan vatsani viereen ja kohta hengitin rentoutuen Alman kehräyksen tahdissa. Vatsakipuni meni ohi. Joka yö Alma nukkui joko jalkojeni päällä tai niiden vieressä.
Aurinkokissa hakeutui niin sisällä kuin ulkona aurinkoon ja lämpöön. Jälkikäteen ajateltuna viimeisinä viikkoina todella paljon, olisi pitänyt osata lukea kissaa ja viedä jo aikaisemmin lääkäriin, tosin turha on jossitella, lopputulema olisi ehken ollut sama kuin nytkin.
Alma rakasti lapsenlapsia, etenkin heistä vanhempaa jonka kainaloon ja läheisyyteen hakeutui aina kun pojat olivat täällä mummilassa. Kissasta oikein näki miten innoissaan se oli kun pojat olivat vierailulla. 

Yhteisiä, ihania muistoja on paljon. Ja niitä tulee koko ajan lisää mieleen. Päivittäiset rutiinini ovat menneet uusiksi kun niihin ei enää liity elämää Alman kanssa. Mutta kaiken kanssa oppii elämään ja niin minäkin ilman Almaa. Nyt on aika päästää irti ja antaa Alman hengen lähteä. 

Kiitos Alma näistä ihanasta yhdeksästä ja puolesta vuodesta jotka saimme yhdessä viettää.