keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Loppukiri

 Puutarhassa on ollut loppukiri ennen ensimmäisiä pakkasia. Ensi yönä tule olemaan vähintään hallaa, tätä kirjoittaessa lämpötila on laskenut + 5 asteeseen. Illalla ennen hämärää nousi hieno usva pelloille, sekin enteilee kylmää yötä.

Upea usva, harmi kun hämärä peitti sen nopeasti.
Usva näkyy myös tuolla kasvihuoneen takana. Toistaiseksi hallaöitä ei ole ollut ja sen huomaa puutarhasta. Viikonloppuna piti leikata nurmikko ja se kasvaa edelleen vauhdilla.
Minulla on ollut muutamia jakotaimia ruukuissa odottamassa uutta kotia tai istuttamista omaan puutarhaan. Koitan talvettaa ne ruukuissaan. Laitoin kasvimaan reunaan lavakauluksia, ne tulevat olemaan siinä jatkossa aina. Yhden lavakauluksen säästin taimille. Pohjalle sanomalehteä ja yksi säkki multaa. Heitän vielä yhden multasäkin mullan taimien päälle. Viime vuonna talvetin taimia näin, ja hyvin selvisivät. Kuunliljoista leikkasin lehdet pois, ehkäpä eivät ota siitä nokkiinsa.
Tänään poimin kasvihuoneesta vihonviimeiset tomaatit sisälle kypsymään. Pyykkipoika kertoo tomaattien koon. Jos nämä kypsyvät, niin keitän näistäkin tomaattisosetta pakastimeen.
Puutarhassa on monessa kohtaa yhtäaikaa kesä ja syksy. Kärhö kukkii täysillä, maksaruoho punastuu ja jalavan lehdet kellastuvat. Arboretum on vielä verkottamatta, se on ohjelmassa viikonloppuna jos ei sada vettä.
Maanantainan syötiin broilerin kanssa oman maan kasviksia. Ihmeen pitkälle näitä riittää.
No tomaatteja ainakin riittää sitten kun muut tuoreet ovat loppu. Siinä on kaikki, myös ne tänään kerätyt.

Kasvimaan kuvassa näkyy myös daalia. Milloin ne pitää nostaa ylös vai olenko jo pahasti myöhässä? Voisin koittaa talvettaa juurakon pojan kellarissa. Hyvät vinkit otetaan vastaan juurakon talvettamiseen.


8 kommenttia:

  1. Ihana usvakuva!
    Mahtavasti olette saaneet satoa. Daaliat on hyvä nostaa sitten, kun pakkanen on puraissut niiden varret lakoon, eli luulen sinun olevan ihan hyvin aikataulussa niiden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usva on kaunista, harmi kun pimeä tulee niin aikaisin ettei kunnolla nähnyt. Eli eipä kiirettä daalioitten kanssa, viikonloppuna voin nostaa.

      Poista
  2. Meillä oli viime yönä +0,3 astetta, hyvin nollan vaiheilla oltiin. Pilvet pitivät aavistuksen plussan puolella. Loppukirin aika on, kuten osuvasti mainitsit. Minulla on nyt onneksi 95% verkoista paikoillaan. Kitkemistä voisi tehdä ja kantata valmiiksi kevättä varten.
    Hieno usvakuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ehkä 80% verkoista paikoillaan, kaikki tärkeimmät sentään on. Kanttauksen taidan jättää kevääseen, ei hotsita enää yhtään.

      Poista
  3. Olen talvettanut jakopaloja jo monta vuotta ruukuissa, jotka olen kaivanut joko lavankauluksiin tai ihan kukkapenkkeihin. Hyvin on onnistunut. Kuunliljat talvehtivat multapussiin tungettuina. Niitä ei edes ollut tarkoitus säilyttää, vaan laitoin ne säkkiin jemmaan, kun en halunnut täyttää kompostia. Siltä sitten keväällä alkoi vihreää pilkistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sielläkin on onnistunut. Kuunliljat ovat kestäviä, ne kasvavat jopa roskapussissa, huomasin sen kesällä kun heitin pari liian rikkaruohoista jätesäkkiin. Kohta puski kelmeää lehteä pussista ulos.

      Poista
  4. Pelloille nouseva usva on hienon näköistä. On tämä taas ollut vähän erilainen syksy. Pitkään jatkuneen lämmön vuoksi talvi ehkä - toivon mukaan - tuntuu hivenen lyhyemmältä.
    Komea määrä tomaatteja. Toivottavasti loputkin kypsyvät. Itse keitetty tomaattisose on niin hyvää.
    Olen talvettanut perennoja upottamalla ne ruukkuineen lavakauluksen multaan. Sinulla on tilaa pitää yhtä tai kahta lavakaulusta vauvalana vaikka kaiken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus on tehdä yhdestä lavakaupuksesta vauvala mihin voi kylvää tai laittaa kasveja valeistutukseen. Edellinen oli liian aurinkoisessa paikassa, tuo kohta kasvimaasta taas on liian varjoinen. Sopii hyvin varastointipaikaksi. Usva on ihan mielettömän kaunista.

      Poista

Kiitos kommenteista :)