tiistai 12. tammikuuta 2021

Puutarhavuosi 2020

Sain loppuvuodesta haasteen kertoa millainen oli puutarhavuoteni 2020. En kyllä häpeäkseni enää muista keneltä haasteen sain mutta vastataan siihen silti. Haasteen alkuperä on Minnalta Hiidenkiven puutarhasta. Vaan mitäpä muistan viime vuodesta. Ainakin sen, että lomani oli pitkä, peräti kuusi viikkoa. Mitä sain aikaiseksi? Ehkä vähän jotain.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Apua, oliko sellaista. Yleensä kaikki on jo koettu mutta tein sellaista joka liittyy myös puutarhaan. Muurasin uutta kasvihuonetta, tosin miehen apuna. Mutta eikö hanslankarin hommakin lasketa muuraustyöksi? Ainakin olen kantanut tiiliä enemmän kuin eläissäni koskaan ennen.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
Pysyin ja en pysynyt. En yleensä suunnittele mitään kovin tarkkaan. Olin suunnitellut ostaa tarhalyhtykärhön 'Princess Kate'. Sen ostin ihan suunnitelmien mukaan, mutta istutuspaikka muuttui matkan varrella suunnitellusta.

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
Älä vain kysy kuinka monta. Onnistuin kerrankin siemenkylvöissä sisätiloissa joten taimia riitti. Lisäksi tuli hyödynnettyä taimimyymälöiden valikoimaa sekä Mustilan taimipäivää. Ja pakkohan sitä on hankkia taimia jos tekee täysin odottamattomasti uuden istutusalueen.

4. Menetitkö kasveja?
Kyllä, varmasti menetin mutta niitä ei sen enempää muistella vaan keskitytään selvinneisiin. Kuten Magnoliaan.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi mitä et ole vielä saanut.
Persikkapuun. Mutta se on vain haave näillä leveysasteilla. Kuvan mustaluumu on hyvä korvike.

6. Mikä asia tulee aina muistuttamaan sinua puutarhakaudesta 2020?
Olkoot se alppiruusumetsikön aloitusvuosi vaikka ensimmäiset alppiruusut tulivatkin vuoden 2019 puolella.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?
Ylläpito. Tuntui kuin siihen olisi tullut viime vuonna hyvä rytmi. Mitä tehdä milloin ja minä verran. 

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?
Suoraan sanoen en tiedä. Niitä on paljon jos ajattelen kasveja. Ehkä ruusu rosa gallica 'Tuscany Superb' voisi mennä kaiken yli. Se oli jopa niin vieraskorea, että avasi ensimmäiset kukkansa juuri sopivasti Avoimiin Puutarhoihin.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
Ei, ei tietenkään. On ehkä vain huonosti valittuja istutuspaikkoja tai vääriä värivalintoja. 
Esimerkiksi jättiverbenat eivät aiheuttaneet puutarhurin sydämessä suurta rakkautta mutta ehkä ne silti voisivat kuulua kesään jatkossakin. Paikka ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen.

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?
Tämän paikan ansaitsee palloesikko jonka siemenet toin Latviasta kesällä 2019. Kylvin siemenet ihan miten sattuu jääkaappiin ja muutama niistä iti. Ja ne muutama säilyivät hengissä ulos istuttamiseen asti. Ja taas hengissä syksyyn asti. Nyt jännitän koemmeko keväällä lumien sulamisen jälkeen uudelleen kohtaamisen esikon kanssa.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi. 
Palaa kohtaan 9.

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetista.
En tee tarkkaa puutarhabudjettia. Menee mikä menee kunhan pysyy kohtuudessa. Suurin yksittäinen summa oli lasku mullasta ja kivituhkasta jota tilasin ensi kertaa pihaan suursäkeissä. Kyllä kannatti. Kivituhkasäkki upposi kevyesti uudistettuun luumulehtoon.

13. Mitä opit?
Tee sitä mistä pidät, nauti ja muista, että puutarha ei ole koskaan valmis.
Ja muista kerätä sato talteen vaikka kuinka kyllästyttäisi. 

14. Odotatko tulevaa/alkavaa kasvukautta.
Odotan niin että pakahdun.

En nyt haasta ketään, nappaa tästä jos et ole vielä omaasi tehnyt. Minulle tämä oli ihana matka oman puutarhan kesää, taidan seuraavaksi käydä ajan kanssa kaikki kesäkuvat läpi ja tehdä niistä muutaman postauksen.


22 kommenttia:

  1. Kiva vastaus kera ihanien kuvien! Kiva tuo istumapaikka pyöreän istutusalueen sisällä.
    Suursäkit ovat kyllä käteviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöreä istumapaikka on kiva mutta nurmikonhoito on hankalaa joten voi olla että rautakaluston alle tulee laatat tai hiekka. Suursäkit on hyviä eikä toimitus ollut kallis.

      Poista
  2. Ihania kesäkuvia ja ihanaa, että tulee lisääkin kesäpostauksia!
    Tuo oli tosi hyvä huomio, että paras saavutus on hyvä rytmi ylläpitoon. Siinäpä olisi jotakin, mitä tavoitella. Tuntuu, että itse säntäilen/haahuilen sinne tänne enkä oikein saa mitään aikaan, en uutta enkä vanhaa. Mutta jotenkin ne kesät aina kuluvat liian äkkiä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä rytmiä ole joka kesä ollut, viime vuonna saattoi vaikuttaa pitkä kesäloma. No silti kesä kului ihan liian nopeasti.

      Poista
  3. Hyvä katsaus kesään. Mielestäni teit puutarhassasi taas valtavasti kaikkea! Ja ihana nähdä ensi vuonna taas esim kasvihuoneen muotoutumista lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia katselemalla itsekin tajusi että tulihan sitä tehtyä vaikka mitä. Viime vuonan pääsi aloittamaan keväällä tosi aikaisin kun oli lämmin kevät.

      Poista
  4. Mullon ollu tua Kate jo jonku aikaa ostoslistalla. Jos ens kesänä....
    Luumulehto koki hyvän "kasvojenkohotuksen". Ihanat tulput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kate on niitä harvoja kasveja jotka olen ostanut miettimättä normaaliin hintaan. Kun tuli kohdalle niin en uskaltanut jättää ostamatta.

      Poista
  5. Ihana oli jälleen katsoa kesäisiä kuvia! Puutarhavuotesi oli varsin onnistunut ja sait paljon aikaan. Tuo kasvihuone on niin huikea! Rytmin ylläpito oli hyvä oivallus, sillä on todellakin merkitys asioiden sujumiseen. Luumulehdon kunnostus palkitsi, niinkuin moni etenevä projekti puutarhassasi.
    Toivottavasti tuleva kasvukausi tuo iloa ja tyytyväisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneesta on tulossa paras kohta puutarhassa ja kunhan se on valmis, pääsen tekemään edustan istutuksia.

      Poista
  6. Kiva haaste ja kivoja vastauksia. Mieli matkaa jo kesään. Minullakin on tämä haaste odottamassa vastaamista. - Mukavaa tammikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli on ihan kesässä, etenkin näin tammikuun pakkasilla.

      Poista
  7. Kiitos osallistumisesta! Kevään ja kesän kuviin on kiva palata talven keskellä. Tuo viime kesänä tekemäsi pyöreä kahvittelupaikka ja kukkapenkki sen ympärillä on jo nyt kaunis ja mielenkiintoinen. Mitä siitä vielä tuleekaan, kun saat alueen täytettyä kasveilla? Toivottavasti palloesikot selviäisivät talven yli ja edes joku niistä kukkisikin. Niissähän oli vähän erikoisempia värejä, eikös vain? Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis paikka, haaveilen siihen metallista, sellaista pyöreää köynnöskatosta, viime kesänä en raaskinut ostaa vaikka hiplasin niitä aina kun tuli jossain vastaan. Esikoissa oli erikoisempiakin värejä, mm. oranssia ja sellainen olisi huikea saada.

      Poista
  8. Ihana on kasvihuoneesi aloitus mielenkiinnolla odotan jatkoa. Meillä on tarkoitus tehdä myös sellainen itse mutta koska ei mitään käryä. Palloesikot on kyllä hyviä itämään yleensä mutta olisi hyvä olla rinteessä tai niin että märkyys ei vaivaa muuten ei menesty. Kiva kun postaat jotain kesästä, minäkin ajattelin samoin kun tein postauksen iiriksien ja pionien jne kukinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläkään kasvihuoneella ei ollut mitään aikataulua, pikkuhiljaa tehdään vaikka mies sanoi että on mun 50-vuotis lahja, ja synttärit on tänä vuonna. palloesikot on viihtyneet meillä hyvin mutta jännittää silti noiden kylvösten kanssa.

      Poista
  9. Niin monta ihanaa istutusaluetta ja oleskelupaikkaa, että ahkerana olet kyllä ollut! Ja kun hommat on hyvällä alulla, on niitä kiva taas keväällä jatkaa. Alppiruusumetsikkö on jo nyt upean näköinen!Joskus tosiaan kasvi voi olla pettymys väärässä paikassa ja toisaalta yllättää päästessään sopivien kavereiden joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla että pääsee keväällä jatkamaan, viime keväänä pääsi jo maaliskuussa kunnolla puutarhapuuhiin.

      Poista
  10. Teidän kasvihuoneesta tulee tosi kiva. Näytät varmaan valmiista kuvia?

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana kasvihuone! Muuraaminen, siinäpä asia, jota en ole koskaan tehnyt :) Palloesikot on kyllä tosi somia. Itselläni sellainen on tehnyt vain yhden kauden piipahduksen puutarhassa, ehkäpä pitäisi kokeilla uudelleen.

    VastaaPoista
  12. Ihana uusi kasvihuone rakentuu. Millainen katto siihen on suunnitteilla, tuleeko valokatteet vai joku muu materiaali? Itselläkin on luvassa puutarhan laittoa tänä keväänä. Olisipa ihana tuollainen mustaluumu, todella kauniit kukat!

    VastaaPoista
  13. Kauniit nuo seinien muuraukset. Itsekin haaveilen uudesta kasvihuoneesta ja haeskelen inspiraatiota sen suhteen. Viime kesänä innostuin istuttelemaan uusia kasveja ja kukkia puutarhaan, tulevana kesänä olisi tavoitteena saada kasvatettua myös jotakin syötäväksi kelpaavaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)