tiistai 19. tammikuuta 2021

Salin päivitys

Joulun jälkeen päätin vaihtaa salissa järjestystä jotta pietarilainen kalusto mahtuu paremmin paikoilleen. Ensin heivattiin joulukuusi pihalle, imuroitiin kilo neulasia ja sitten vähän tuumattiin. Kaappi jota aloin entisöidä syksyllä, ei ole vielä valmis joten sen sijaintia ei tarvitse miettiä. Niinpä päädyttiin vaihtamaan senkin ja puusohvan paikkaa.

Takaseinän tunnelma on nyt oikeanlainen. Oikealla puolella voi kahvitella ja vasemmalla voi ottaa päiväunet.
Senkin mukana siirtyivät taulut. Minulla on koko ajan hakusessa uusi tai uusia tauluja tuohon joukon jatkoksi. Vielä ei ole tullut mieluisia vastaan.
Puusohvan mukana siirtyivät sen yllä olevat taulut. Ne on laitettu vanhoihin nauloihin, harkitsen vielä teenkö uudet reiät seinään ja ripustan taulun ja opetuskuvan ryhdikkäämmin.
Peräkammarin ovi on aina vaan vaihtamatta peilioveksi. Ehkä tänä vuonna...
Salin punainen matto, Itäsaksan ihme, on lempimattojani. Huomenna saan kotiin uusimman matto-ostoksen, saapa nähdä onko se sitä mitä ajattelin sillä olen ostanut maton vain muutaman kuvan perusteella huutokaupasta.
Televisio on salissa nykyisin ihan turha, en edes muista milloin viimeksi sitä on katsottu. Saa olla paikoillaan siihen saakka kun teen superlöydön ja saan telkkarin tilalle taulun. Voi olla ettei sellaista riittävän suurta superia tule koskaan vastaan.
Jalo ja Iines ovat tyytyväisiä, vanha Singeri jäi paikoilleen. Sen päältä kun on kaikkein paras tarkkailla pihasyreeniin lennähteleviä tirppoja.

Kummasti piristi kun sai vähän tanssia mööpelivalssia.


19 kommenttia:

  1. Ihana sali! Kunnostamasi tuoliryhmä on nyt niin edukseen senkki taustanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, sohva ja kalusto ei olut onnistunut yhdistelmä.

      Poista
  2. Itämaan ihmemattoa ihastelin minäkin, hieno kuin mikä.
    Komeat kalusteet joista erityisesti ihastutti puusohva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DDR teki villamattoja Nukkumatin lisäksi. Sattumalta niistä yksi päätyi meille :)

      Poista
  3. Voi,miten ihana sali <3 Katselin kuvia pitkään ja useaan otteeseen, kun oli niin paljon katseltavaa ja ihania yksityiskohtia. Joulukoristeet varastoon laitettuani päätin, että nyt vaihtuu penkkisohvan paikka takkahuoneesta ruokapöydä ääreen. Vaihtelu virkistää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelu virkistää. Sali olisi ihana tapetoidakin uudestaan mutta sen vuoso on vasta kun on saatu koko talo remontoitua, kaksi huonetta on vielä tekemättä.

      Poista
  4. Todella viihtyisää ja tunnelmallista. Voin melkein kuulla seinäkellon nakutuksen hiljaisuudessa. Salissa on niin monta erilaista oleskelupaikkaa, että päivä vierähtäisi siellä ongelmitta.
    Mainiota, että kissojen huvitkin on huomioitu. Jalo ja Iines ovat kuin ne kuuluisat merimiehen koira -patsaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinäkellon nakutus olisi minusta ihana mutta muu perhe ei tykkää joten kello ei ole käytössä. Jalo ja Iines oli harvinaisesti noin lähekkäin, eivät oikein välitä toisistaan.

      Poista
  5. Siinon kalustolla hyvä paikka. Piäniki kalusteeren pyäritys tuaa mukavasti uusia tunnelmia. Komian näkööne tua puusoffaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puusohva on komea, se oli oranssinpinkki ennen kuin entisöin sen. On muuten mmailman paras paikka ottaa päiväunet.

      Poista
  6. Kivan näköinen muutos. ❤️ Oli kyllä ihanaa, kun sain ihan livenä viime kesänä tuolla kahvitella. 🥰

    VastaaPoista
  7. Toimiva muutos ja kalusteet asettuivat hyvin tuohon järjestykseen. Puusohva on ihana!

    VastaaPoista
  8. Tämä sali on todella viehättävä. Jokainen kuva näyttää jonkin erilaisen kulman. Hyvällä maulla valitut kalusteet sopivat erinomaisesti tähän arvokkaaseen ympäristöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sali on meidän juhlahuone, siellä harvemmin oleskellaan arkena.

      Poista
  9. On ihana!
    Ja erityisen komeat on nuo lattialankut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salissa on talon komeimmat lankut, pisimmät yli seitsemän metriä.

      Poista
  10. Minä ihastelin myös punaista mattoasi se on todella kaunis. Meillä on sellaiset huoneet että kalastusta on vaikea vaihtaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)