sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Voihan aurinko

 Eilen saimme nauttia upean aurinkoisesta päivästä. Varsinaista puutarhapäivää en pitänyt mutta pienen kierroksen tein auringonpaisteen kunniaksi.

Alastonimpi, syysmyrkkylilja on noussut ihan salaa. Tämä taitaa olla kerrottu lajike, 'Waterlily'.
Eipä voisi kuvasta heti uskoa, että se on otettu 7.11. niin on kesäisen näköistä. Tämä yläpihan uusi alue muuttuu taas ensi kesänä, joitain suunnitelmia on.
Koristeomenapuu 'Marjatta' on pukeutunut upeaan kuparinhohtoiseen syysasuun.
Ruusu 'Great Wall' ei meinaa millään uskoa, että talvi on tulossa. Uutta nuppua pukkaa. Saisikohan tuon kukkimaan maljakossa jos leikkaa reilun varren kera nupun pois?
Huomasin hopeakuusen venyneen huikeasti pituutta tämän vuoden aikana. Taisi auttaa kun leikkasin siitä kaksi kilpalatvaa pois. Puu kasvaa mukavan tiiviisti ja siitä näyttäisi tulevan ihan mukavan mallinen leikkaamisesta huolimatta.
Lämmin syksy sai kevätkurjenmiekat nostamaan varsiaan maasta ennen aikojaan. Toivottavasti jaksavat kevääseen ja kukkivat vasta sitten.
Viimeksi kuvasin tämän 'Miss Bateman' kärhön lokakuussa. Kukka oli silloin vielä tiivis nuppu. Vuodenaikaa vahvasti uhmaten tuo nuppu on auennut pikku hiljaa. Pieni ilo jolla on suuri merkitys. 

Jaksamista meille kaikille mustan pimeisiin marraskuun päiviin, muistellaan silloin kesää, aurinkoa ja iloisia asioita.


11 kommenttia:

  1. Näissä mittarilukemissa ei ole mikään ihme, että kasvit kukkivat ja jatkavat kasvuaan. Kauniin mallinen hopeakuusi. Syysmyrkkyliljat ovat tykänneet tästä syksystä kukkimalla pitkään ja komeasti.
    Tähän saakka marraskuu on ollut varsin valoisa ja aurinkoinen. Mitä nyt päivät lyhenevät ja illat pitenevät, mutta aurinkoisen päivän jälkeen senkin sietää paremmin.
    Mukavaa isänpäiväsunnuntaita sinne teille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja jaksamista sinullekin! Onneksi juuri nyt aurinko paistaa aivan ihanasti, vaikka matalalta. Mutta se tuo heti iloa ja toivoa. Silti, päivä on niin lyhyt, että tuo Batemänin neitokainen on ihan uskomaton, miten se alkaa avata kukkaansa marraskuussa.
    Hyvää isänpäivää Päivänpesään!

    VastaaPoista
  3. Ou niin kaunis tuo myrkkis😍 Onpas ajoissa nyt miekat😮 Meillä en ole huomannut vielä muita kuin perinteisiä helmililjojen lehtiä mutta niitä nyt on lähes joka syksy. Ruukkuun istutetut krookukset kyllä nousee jo kellarissa. Lisäsin niiden päälle vähän soraa. Vaan kyllä ne taisivat viime vuonnakin olla tähän aikaan jo piipalla ja luulin että saan joulukrookuksia. Toisin kävi, vasta keväällä kukkivat😊

    VastaaPoista
  4. Tosi kesäiseltä näyttävät kuvat.
    Syysmyrkkylilja on tosi kaunis ja tuo väri myös.
    Mukavaa isäinpäivän iltaa.

    VastaaPoista
  5. Ihanan valoisat kuvat! Meilläkin on nyt parina päivänä näkynyt auringonpilkahduksia, mutta vain pilviverhon rakosista. Tyhjää parempi kuitenkin ja selvästi valoisampaa on kuin lokakuun vesisadepäivinä. Sinnikkäästi tuo 'Miss Bateman' aukaisee kukkaansa. Luulen, että meillä ei ole enää yhtään kärhönkukkaa ihailukunnossa. Viikonloppuna oli jo sen verran kylmiä öitä, että varmaan viimeisetkin paleltuivat. Pitää käydä tarkistamassa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Marraskuussa jokainen päivä jolloin näkee joko aurinkoa tai sinistä taivasta, on iloinen päivä. Onneksi tämäkin kuukausi loppuu aikanaan vaikka pitkältä tuntuukin. On ollut todella kummallinen kuukausi tähän saakka lämpöaaltoineen ja muine outouksineen.

    Syysmyrkkyliljasi on kaunis, saa nähdä viihtyykö tänä syksynä ostamani yksilö tääällä, olisi kyllä ilahduttava asia.

    Iloisia asioita viikkoosi!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että marraskuussakin vielä löytyy kukkijoita puutarhasta!

    VastaaPoista
  8. Jokainen kukka marraskuussa on pieni ihme!

    VastaaPoista
  9. Hieno myrkkylilja. Minulla ei ole niitä yhtään mutta mukavaa kun saa niitä ihailla täällä blogeissa vielä marraskuussa kukassa. 🤗❤
    Tänään on melkein koko päivän ollut sumuista, hetken se niinkuin olisi hävinnyt mutta palasi entistä sankempana.

    VastaaPoista
  10. Vautsi, minkä yllätyksen löyrit. Myrkkis on aina ihana, näi myähään viälä ihanampi.

    VastaaPoista
  11. Sait ikuistettua tuon ihanan viikonlopun ja aurinkoisen sään, oli ihan uskomattoman lämmintä ja kaunista! Ja miksei kukkasetkin kuki, kun kerran lämpöä ja aurinkoa oli tarjolla. Tänään onkin sitten jo eri sää:( Mukavaa viikon jatkoa siitä huolimatta!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)