keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Syystöitä

 Vihdoin ja viimein minulla oli aikaa puutarhalle töiden jälkeen. Ohjelmassa oli istuttamista odottavien taimien saaminen maahan. Suunnitelma oli ilmeisen hyvä sillä sain kaikki istutettua ja ehdin vielä laittaa jänisverkkoja osalle taimia.

Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate' pääsi jättikiven eteen vaikka ensin olin suunnitellut sitä yläpihalle. Yläpihan paikka on liian varjoisa ja tämän kaunottaren haluan kasvavan auringossa. Kasvatin kärhöä keväästä saakka ruukussa, sillä olikin komeat juuret jotka täyttivät lähes koko ruukun. Kaikki edellytykset on juurtumiselle kunhan vain talvi ei ole liian raju.
Tässä koko alue mihin kärhö pääsi jatkamaan kasvuaan. Olen hyvin tyytyväinen alueen kasveihin, kivipolun reunassa kasvavat keijunkukat oli hyvä päätös vaikka vähän jännitän miten käy tulevana talvena joka on keijunkukkien ensimmäinen. Kaikki taimet on tänä kesänä istutettuja joten näkymä ei ole vielä ihan valmis.
Viiniköynnös 'Mars' meni vanhaan kasvihuoneeseen valeistutukseen. En uskaltanut laittaa sitä taivasalle tulevaan kasvihuoneeseen, istutan sitten ensi keväänä oikeaan paikkaan kunhan kasvihuone on vähän valmiimpi.
'Illusia' atsaleassa on huikean punainen syysväri. Muissa atsaleoissa on vielä lehdet vihreinä, tokkopa edes ehtivät punertua.
Ostin naapurikylästä loppukesästä muutaman kirahvinkukan taimen kun kaikki aikaisemmat kuolivat viime talveen. Taimet ovat ottaneet mielettömän kasvuspurtin, ostaessa olivat n. 5cm korkeita. Taimia kasvaa nyt useammassa paikassa puutarhassa, jospa edes yksi selviäisi jatkoon.
Yksi pihan nimeltään kauneimmista kasveista on kukkavuorenpihlaja, Sorbus pohuashanensis. Ja on siinä kauniin nimen lisäksi myös kaunis syysväri.
Kukkavuorenpihlajan vieressä kasvaa punatammi. Siinä on muutama lehti saanut syysvärin. Lehti on muodoltaan erilainen kun tavallisessa tammessa, syysväri on punainen. Toivon joskus näkeväni koko puun punaisena.
Hortensia 'Wims Red' iloitsee sekin syksyn väreissä. Tämä on ollut hortensioiden vuosi, jokaisessa pensaassa on runsaasti kukkia.

Jossain kohtaa harmittelin kun toinen puutarhan hevoskastanjoista kasvaa pensasmaisesti. Leikkasin siitä jokunen viikko sitten kaikki alaoksat pois ja jo vain parani puun ulkonäkö. Nyt pensasmaisuus on vain etu ja puu näyttääkin ihan kivalta. Pysykööt vain pensasmaisena, ei haittaa enää. Kuvan oikeassa reunassa on tähtimagnolia, sekin on verkotettavien listalla. Seuraava urakka puutarhassa onkin verkkojen paikoilleen laitto, sitä ei ihan yhdessä illassa tehdä. Verkkoja pitää tehdä lisää, löysin alennusmyynnistä 180cm korkeaa verkkoa ja se pitäisi vielä pilkkoa sopiviksi verkoiksi. Ja olisihan tuolla tulppani ja narsissit jotka pitää laittaa maahan mutta niiden kanssa ei ole kiirettä kun sää on näin lämmin.

18 kommenttia:

  1. Toivottavasti Kate tykkää paikasta, eiköhän. Keijunkukka rivistö o hiano. Kevääsin vaan tuppaavat olemahan kauvan surkeeta ennenku tuuhettuuvat. Ihania ruskapuskia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotavasti tykkää, maan pitäis olla hyvä. Keijunkukat ovat hyviä mutta onhan ne alkuun vähän raaskuja.

      Poista
  2. Ihanaa, kun puutarhaan alkaa tulla kauniita syysvärejä, Illusia ja Kukkavuorenpihlaja (ihana nimi!) sekä Vim´s Red ovat jo aloittaneet väri-iloittelunsa - ihania! Olen aikoinaan saanut hevoskastanjan taimen ja istuttanut sen liian lähelle naapurin rajaa. En millään siitä haluaisi luopua, mutta kasvu on kovin voimakasta ja en tiedä, saanko pidettyä sen kurissa. Sinun hevoskastanjapensaasi näyttää mukavalta, tuohon minunkin täytyy pyrkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkavuorenpihlaja on kaunis nimi, taisin ostaa sen ihan vain nimen perusteella. Minulla hevoskastanjat kasvavat hitaasti, toinen on tuo pensasmainen ja toisessakin on kaksi runkoa. Eivät oikein tykkää olla täällä savimaalla.

      Poista
  3. Kauniita syysvärejä on jo ilmaantunut puutarhaasi. Punatammen lehti on upea värissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatammen syysväri on upea, se on syy punatammen hankkimiseen. Aina se ei vain Suomen oloissa näytä punaansa täydellisesti.

      Poista
  4. En ole koskaan ennen kuullut kukkavuorenpihlajasta, vaikka minulla on muutamia erilaisia pihlajia. Katsotaan tuleeko se jostain vastaan hankittavaksi. Wims Red olisi myös kiva laittaa jonnekin kasvamaan, siinä on hienot värivaihtelut.
    Minulla on suojausrumba vielä edessä, niinkuin hyvin monet muutkin syystyöt - uusi alue vie nyt niin paljon aikaa. Onneksi on ollut vielä näin lämmintä.
    Puutarhasi alkaa olla värittynyt kauniiseen ruskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkavuorenpihlaja on hankittu Mustilan arboretumista kuten lähes kaikki erikoisemmat puuni ja pensaani. Siellä on ihan huikea valikoima jonka voi tarkastaa netistä. Suojausrumba vie aikaa, on minullakin vielä täysin kesken. Tänä viikonloppuna keskitytään juhlimaan keväällä menetetyt merkkipäivät.

      Poista
  5. Hortensiat ovat tosiaan tänä syksynä kukoistaneet, ehkä leuto talvi ja riittävät kesäsateet ovat auttaneet asiaa. Keijunkukka reunus on varmasti upea kun kasvit pääsevät vauhtiin. Kauniita syysvärejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla että leuto talvi auttoi asiaa, toinen on ehkä kostea alkusyksy ja loppukesä.

      Poista
  6. Oi, sinulla on 'Illusia' jo noin punaisena! Meillä toinen on vielä melkein kokonaan vihreä ja toinen on alkanut pikkuisen vaihtaa väriään. Punatammeen tuleekin komea syysväri. Toivotaan 'Princess Katelle' hyviä juurtumiskelejä ja lempeää talvea. Minun prinsessani on vasta päässyt kukkimisen vauhtiin, kun lähti kasvuun vasta lähempänä juhannusta. Pensasmainen hevoskastajan onkin aika veikeän näköinen. Jänisverkot odottavat meilläkin vielä varastossa. Kai niitä pikku hiljaa pitäisi alkaa viritellä paikoilleen. Tai ainakin tukitolpat olisi hyvä saada sulan maan aikaan paikoilleen. Jospa rusakot jättäisivät vielä hetkeksi aikaa pensaat rauhaan. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin Illusian punaisesta väristä kun muut atsaleat ovat vielä ihan vihreitä. Tukitolpat pitääkin muistaa, hyvä muistutus, on muutama pallotuija jotka pitää suojata kevätahavalta.

      Poista
  7. Kaunis on atsaleasi syysväri samoin pihlajan. Punatammi.... en ole koskaan kuullutkaan että sellainenkin ihanuus on olemassa 💕 minäkin haluaisin nähdä sellaisen puun punastuvan se varmasti on näky.
    Mistä olet moiseen hankkinut ❓🤔
    Samoin kirahvinkukka on uusi tuttavuus nyt pitää kyllä googlettaa näitä molempia vähän tarkemmin.
    Minun ei onneksi tarvitse viritellä mitään tukia kaikki ovat turvassa puutarhan puolella.
    Syystyöt on vielä kesken minullakin reilusti. Mutta luvassa on hyviä päiviä vaikka mihinkä puuhaan.
    Meidän iso vaahtera mökkipihassa on alkanut muuttamaan väriä ja pudottamaan lehtiä joten haravointia on myös tiedossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatammi on hankittu Mustilan arboretumista, heillä on netissä nähtävänä myytävien kasvien luettelo joka vuosi. Olisi ihana jos saisi koko puutarhan aidattua niin ei tarvitsisi viritellä verkkoja joka vuosi paikoilleen ja muutaman kuukauden päästä pois.

      Poista
  8. Mukavan näköinen tuo uusi kivikkoinen alue! Tällainen kivien ystävä näkee heti tuollaiet kohdat pihassa! Nyt kelpaa sinun pihalla puuhastella lämpimien säiden myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivet on laitettu poluksi mutta kiviä on myös kasvien lomassa, näyttävät kivoilta.

      Poista
  9. Illusia on hieno syysväriltään. Sinulla alkaa olla monenlaisia harvinaisuuksia, kuten punatammi. Kiva, että ehdit syystöihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilan arboretum on niin lähellä että harvinaisuuksien hankkiminen on helppoa. Nyt vain alkaa oma arboretum olla täynnä puiden osalta.

      Poista

Kiitos kommenteista :)