sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Olisiko se nyt tässä?

Torstaina saapui kukkasipulit tuttuun saksalaiseen kauppaan. Kävi tuuri ja pääsin kauppaan heti aamusta koska koulutukseni Hyvinkäällä alkoikin myöhempään kuin muistin. Aikataulu oli tiukka mutta koska pääsin ensimmäisenä penkomaan kukkasipulilaatikot, oli valinnat helppo tehdä. Tämä vuoden hankinnat on nyt tehty kunhan vain Lökar och Knölarin tilaus saapuu. Kuvissa on sekaisin Lidlin ja muista kaupoista tehdyt hankinnat.

Vasemmalla hollaninkurjenmiekka 'Tiger Eye' joka tuskin edes kukkii mutta värin takia oli pakko ottaa kokeiluun. 'Frozen Planet' kevätkurjenmiekka löytyi Kärkkäiseltä. Kevätkurjenmiekat 'Purple Hill/Blue Hill' on Lidlistä. Kaikki on jo istutettu tänä kesänä tehdyille istutusalueille.
Isokevättähti 'Rosea' on tuttu kasvi, sitä lisäilen puutarhaan melkein joka vuosi. Muscari 'Touch of Snow' oli uusi tuttavuus.
Narsissien suhteen on kaksijakoinen mieli. Yhden kevään kukkivat kauniisti ja sitten hiipuvat. Silti en malttanut olla ostamatta niitä.
Espanjansinililjaa lisää koska aiemmin ostetut ovat viihtyneet hyvin ja kukkivat tänä keväänä ennätyksellisen hyvin. Vähän narsisseja ja koiranhampaita jotka eivät ole vielä meillä menestyneet, yritetään taas kerran.
Laukkoja olen vähän vältellyt mutta 'Ping Pong' näytti ja kuulosti niin hauskalta, että vielä viimeiseksi pussi niitä mukaan. Lisäksi ostin tulppaaneja 2kg:n pusseja pari pussia ja yhden samankokoisen säkin narsisseja. Istuttamista riittää vaikka kaikki pikkusipulit onkin jo maassa.



22 kommenttia:

  1. Kävin kans torstaina sipulikiarroksella. Muutama samallaane pussi lähti mukahan. Nuata hollanninkurijenmiakkoja enoo saanu koskaa kukkimahan, hyvä jos eres joku lehti nousoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kukki tänä keväänä kaksi valkoista hollanninkurjenmiekkaa, istutin tosi kuivaan paikkaan. Mutta eihän ne oikein tahdo menestyä.

      Poista
  2. Ai kun onkin ihania löytöjä! Nuo pienet kurjenmiekat houkuttelevat erityisesti, Frozen Planet näyttää aivan huippuihanalta. Toivottavasti tällä yrittämällä narsissit ja koiranhampaat viihtyisivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frozen Planet näyttää tosi kauniilta, se olikin kai joku uutuus.

      Poista
  3. Kauniita löytöjä. Toivotaan hyvää ja onnistunutta kukintaa! Minun tilaukseni eivät ole vielä saapuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana hetki kun saa saapumisilmoituksen ja pääsee noutamaan tilauksensa. Toivotaan sinnekin hyvää ja onnistunutta kukintaa.

      Poista
  4. Hyvät ostokset olet tehnyt! Pitihän sitä itsekin käydä, tosin vasta illalla, mutta sain kuitenkin ihan hyvät sipulit :) Tuohon uuteen penkkiin uppoavat kaikki.

    VastaaPoista
  5. Kaunista kukintaa tiedossa, jos toki myös paljon istutettavaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nykyään tajua istuttaa useammassa erässä. Pikkusipulit meni maahan perjantaina, tulppaani ja narsissit menee myöhemmin kunhan säät kylmenee.

      Poista
  6. Samoja ostoksia olen minäkin tehnyt ja paria tilausta odottelen tulevaksi. Lokakuussa voi päästä muutama kirosana, mutta keväällä sitten on jotain mitä ihastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuttaminen ei ole lempipuuhia, nyt on pikkusipulit maassa, isot menee lokakuussa vasta. Jakamalla urakkaa jaksaa pikkasen paremmin.

      Poista
  7. Olipa hyvä, että ehdit Liiteriin ajoissa. Muutama pussi minullekin lähti sieltä mukaan, mutta nopeammat olivat putsanneet hyllykön tehokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on harmi kun on vain rajallinen määrä, tänään näytti olevan vielä jotain jäljellä, en mennyt penkomaan :)

      Poista
  8. Ihanuuksia keväälle! <3 Näitä ei voi olla koskaan liikaa.
    Ja tuo Ping Pong näyttää niin ihanalta.
    Minä olen tänä syksynä vähän hitaalla, kun en ole vielä yhtään pussia ostanut, enkä edes tilannut. No, viime vuonna meni vähän överiksi, kun ostin sipuleita monella sadalla. Nyt täytyy olla vähän maltillisempi, vaikka keväällä ei harmittanut yhtään, että viime vuonna tuli vähä törsättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan voi olla liikaa <3 Syksyllä helposti laittaa jarrut päälle vaikka keväällä huomaa että syksyn ahkeruus ja hankinnat kannatti.

      Poista
  9. Onnittelut nopeasta toiminnasta! Valkoiset laukat ovat kyllä hienoja, ja maljakossakin kestävät todella pitkään, jos vain raaskii sellaisen taittaa. Olen laiska käymään kaupoilla, jos ei ole pakko, niinpä sipuliostoksetkin hujahtavat useimmiten ohi - niin nytkin! Viherpeukaloiden tilaus toki tuli viime viikolla, joten ei tässä aivan tyhjää multaa tarvitse kaivaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin olen malttanut ottaa laukkoja maljakkoon, sitten joskus kun kasvavat kunnolla. Viherpeukaloilta en tilannutkaan mitään vaikka pitkään huokailin kuvaston äärellä.

      Poista
  10. Ihanat ostokset! Minä pyörittelin pitkään kädessäni tuota 'Frozen Planet' -kevätkurjenmiekkaa, mutta se jäi sitten kuitenkin hyllyyn. Siihen paikkaan, missä meillä kevätkurjenmiekat varmuudella viihtyvät, on jo yksi uusi pussillinen hankittu. Siirsin muutaman vanhoista uuteen paikkaan testaamaan menestymistään. Jos viihtyvät, niin sitten voi ensi syksynä hankkia taas lisää.
    Toivottavasti nuo tämänsyksyiset narsissiostoksesi menestyvät hyvin. Ainahan se olisi mukavampaa kun sipulit kukkisivat ja lisääntyisivät omatoimisesti. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Hieno kokoelma sipuleita. Minä ostin kaksi isoa kahden kilon pussia Darwinin sipuleita. Jotain matalaa vielä haluaisin keskuspenkkiin.

    VastaaPoista
  12. Ai tätä ihanaa aikaa, tulee jo kovin kevätkaipuu:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)